Siirry sisältöön

Lastentarhaopettajakoulutusta on lisättävä ja varhaiskasvatuslain valmistelu aloitettava välittömästi!

Tiedote
19.10.2012

Kansanedustajat Vahasalo ja Sarkomaa: Lastentarhaopettajakoulutusta on lisättävä ja varhaiskasvatuslain valmistelu aloitettava välittömästi!

– Varhaiskasvatuksen uudistaminen ja pedagogiikan kehittäminen edellyttävät, että meillä on riittävästi yliopistollisen koulutuksen saaneita lastentarhaopettajia. Lastentarhaopettajakoulutusta on määrällisesti lisättävä, kansanedustaja, sivistysvaliokunnan puheenjohtaja, Raija Vahasalo (kok) ja kansanedustaja, opetushallituksen johtokunnan puheenjohtaja Sari Sarkomaa (kok) vaativat. – Tämä on välttämätöntä, sillä lapset ja perheet ansaitsevat laadukkaan päivähoidon.

– Yksistään pääkaupunkiseudulle tarvitaan kiireellisesti 350 pätevää lastentarhaopettajaa. Vertailuksi, yhteensä Suomessa valmistuu vuosittain tämän verran lastentarhaopettajia, Vahasalo ja Sarkomaa kuvaavat huolestuttavaa nykytilaa.

Viime vuonna eduskunta ohjasi 1,5 miljoona euroa yliopistolliseen lastentarhaopettajakoulutukseen. – Nyt varoja tarvitaan vähintään saman verran lisää, sillä koulutus kestää kolme vuotta, he kommentoivat voimavarojen tarpeellisuutta.

– Kaikkein kiireellisintä on aloittaa uuden varhaiskasvatuslain valmistelu. Sitä työtä ei ole vieläkään aloitettu, vaikka uusi laki on hallituksen tärkeimpiä tavoitteita. Työryhmä tulee kiireellisesti asettaa, jotta varhaiskasvatuslaki ehditään kunnolla käsitellä eduskunnan sivistysvaliokunnassa vielä tällä vaalikaudella.

– Myös kaavailtu hallinnon halkominen vaarantaa päivähoidon ja varhaiskasvatuksen kehittämisen kokonaisuutena. Kotihoidon ja yksityisen hoidon tuet eivät voi jäädä sosiaali- ja terveysministeriön hallintoon. Ainoa järkevä ratkaisu on, että yhteen kuuluvat asiat hoidetaan samassa ministeriössä, Vahasalo ja Sarkomaa linjaavat jatkaen: – Vastuun, valvonnan, ohjauksen ja kehittämistyön tulee siirtyä opetus- ja kulttuuriministeriöön.  – Ja varhaiskasvatuksen opetussuunnitelman teon ja voimavarojen on siirryttävä Opetushallitukselle, he korostavat.

– Kun varoja on niukasti, tulee ne kohdistaa viisaasti. Viisautta koko kansantalouden kannalta on satsata kasvatukseen ja opetukseen. Sillä luodaan pohja menestykselle ja tulevaisuudelle. Siihen meillä pitää olla varaa, Vahasalo ja Sarkomaa huomauttavat.

Tänään 19. lokakuuta vietetään Lastentarhaopettajakoulutuksen 120-vuotisjuhlaa Helsingin yliopistolla.

Lisätietoja:
Raija Vahasalo, kansanedustaja (kok), eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja
raija.vahasalo@eduskunta.fi
Puh. 050 5113090

Sari Sarkomaa, kansanedustaja (kok), opetushallituksen johtokunnan puheenjohtaja
sari.sarkomaa@eduskunta.fi
Puh. 050 5113033