Siirry sisältöön

Haastattelu Nykypäivässä: Rohkeutta demarit!

26.10.2012 Nykypäivä -lehti
www.nykypaiva.fi

Rohkeutta demarit!

Kansanedustaja Sari Sarkomaa valaa kuntavaalisunnuntain alla rohkeutta erityisesti päähallituskumppaniin. Hallituskausi on pian puolessa välissä, mutta monet demarivetoiset hankkeet seisovat.

Teksti: Suvi Uusitalo

UUDISTUSMIELI. – Isoin haasteemme on innostaa toinen päähallituskumppani tekemään ratkaisuja ja rohkaista heitä ottamaan vastuu. Sellainen tunne välillä on, että he peruuttavat ja me olemme menossa vauhdilla eteenpäin, kansanedustaja Sari Sarkomaa (kok.) puhisee.

Asia konkretisoitui keskiviikkona, kun peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonin (sd.) keskeneräinen esitys jumiutti sosiaali- ja terveyspalveluiden rakenneuudistuksen. Asia lykkääntyi vaalien yli. Sarkomaan mielestä kokoomusministerit ovat toistaiseksi joutuneet vetämään uudistuksissa muita perässään. Hän ihmettelee peruspalveluministerin toimia.

– Kokoomuksessa ollaan pettyneitä, ettei esitystä saatu ennen vaaleja. Esittävän ministerin olisi täytynyt tuoda valmis esitys hyvissä ajoin, että tästä olisi päästy eteenpäin. Emme usko keinotekoisiin vastakkainasetteluihin ja vaalitaktikointiin. Haluamme, että suomalaiset tietävät koko ajan, missä uudistuksessa mennään.

– Ei pidä pelätä, vaan pitää tehdä. Paljon pelottavampaa on se, ettemme uudista.
Sote-uudistusta valmistelevan työryhmän määräaika päättyy vuoden lopussa. Sarkomaan mielestä tärkeintä on, että terveyskeskukset saadaan toimimaan niin, että laadukkaaseen hoitoon pääsee sujuvasti ja nopeasti.

– Haluamme selkeät suuntaviivat viimeistään kun kuntarakennelaki lähtee lausuntokierrokselle. Kunnat tekevät ratkaisuja ja pohtivat asioita sen pohjalta, minkälaisella rakenteella sosiaali- ja terveydenhuoltoa lähdetään viemään eteenpäin.

Demarien vaalimanööverin jälkeen työn on jatkuttava ripeästi. Myös Guzenina-Richardsonin vanhuspalvelulakia saadaan eduskunnassa yhä odottaa.

Kansa mukana

Helsinkiläinen Sarkomaa ei tällä kertaa ole kuntavaaleissa ehdolla, mutta on kiertänyt vaalikentillä ahkeraan. Kansalaisilta tullut viesti osoittaa, että uudistuksille löytyy tukea.

– Kansalaiset ovat kyllä mukana. Kun heiltä kysytään, niin huoli on palveluista. He haluavat, että toimiin ryhdytään. Uskon, että kuntauudistus innostaa ihmiset vaikuttamaan oman alueen asioihin ja pohtimaan, miten omilla voimavaroilla saataisiin parempaa. Epäkohdat tiedetään ja tunnetaan.

Sarkomaa on istunut kaupunginvaltuustossa vuodesta 1997 ja vakuuttaa pelaavansa jatkossakin pääkaupungin joukkueessa. Aktiivisena ja ahkerana tunnettu kansanedustaja haluaa antaa nyt täyden panoksensa siihen, että Suomi-uudistus saadaan myös Arkadianmäellä kunnialla läpi.

Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaoston puheenjohtajuus on kokoomuksella ensimmäistä kertaa. Sarkomaa on jaoston puheenjohtaja. Hän istuu myös valiokunnan sivistys- ja tiedejaostossa ja sanoo olevansa innossaan. Kunta- ja terveysjaostossa kun arvioidaan juuri hyvinvointiyhteiskunnan voimavarojen kohdentumista ja toimintatapoja.

– Olen eduskunnan sydämessä tekemässä sitä, mitä olemme luvanneet.
Sarkomaan mielestä on tärkeää, että kaikki voimavarat osattaisiin ottaa käyttöön: julkinen sektori, järjestöt, yritykset ja parhaat käytännöt.

Lapset erilaisia

Kahden kokoomuslaisen opetusministerin, Sarkomaan ja Henna Virkkusen, jälkeen ministeriössä on väri vaihtunut. Yksi opetusministeri Jukka Gustafssonin (sd.) kärkihankkeista on peruskoulun eriarvoistumisen vastainen projekti, jonka tuloksia odotellaan tämän vuoden puolella. Sarkomaan mukaan hanke on toistaiseksi vaikuttanut hyvin epämääräiseltä. Gustafsson on halunnut torjua eriarvoistumista muun muassa vähentämällä valinnaisuutta yläkouluissa. Sarkomaa puolustaa musiikki- ja matikkaluokkia.

– Kaikki tutkimukset osoittavat, että kun yläkoulussa voi valita niitä aineita, jotka ovat mielenkiinnon kohteina, oppimistulokset ovat paljon parempia ja koulussa viihdytään. Lapset ovat erilaisia.

Laadukas opetus on ollut Suomen menestyksen avain ja on sitä myös tulevaisuudessa. Sarkomaan mukaan kokoomuksen vaalilupaus maailman parhaasta opetuksesta on erittäin tärkeä.

– Se tarkoittaa sitä, että kuntapäättäjät sitoutuvat siihen, että perusopetus pidetään hyvällä tasolla.

Sarkomaa toimii Opetushallituksen johtokunnan puheenjohtajana. Esimerkkinä kokoomuksen uudistuskyvystä hän mainitsee ministerinä alulle laittamansa yliopistouudistuksen. Kokoomus huolehti siitä, että yliopistoille annetaan modernit toimintamahdollisuudet.

– Tarvittiin sitä, että asiaa viedään rohkeasti eteenpäin ja kuunnellaan ihmisiä. Kuntauudistus on samanlainen hanke, ja on tärkeää, että olemme siinä se eteenpäin vievä voima.

Sarkomaa kannustaa Gustafssonia aloittamaan päivähoitolain uudistamisen mahdollisimman pikaisesti. Myös lukion uudistamista koskeva työ seisoo.

Kustannukset tasattava

Yrittäjäperheessä kasvanut Sarkomaa on kokoomuksen palkansaajavaltuuskunnan puheenjohtaja ja puhuu paljon hyvästä työelämästä. Hänen mukaansa oli hyvä, että puoluevaltuusto nosti aiheen esiin hyväksyessään kiistellyn karenssialoitteen. Hän ei kuitenkaan kannata esitystä.

– Pidin hyvänä sitä, että kokoomus oli se puolue, joka nosti keskusteluun työelämän kehittämisen ja hyvän työelämän. Selvää on, että sairauspoissaoloja, niin lyhyitä kuin pitkiä, pitää kitkeä.

Sarkomaan mukaan on esimerkiksi erittäin huolestuttavaa, että neljä nuorta jää joka päivä mielenterveyssyistä työkyvyttömyyseläkkeelle.

– Tarvitaan myös hyvää johtamista, ja että ongelmiin puututaan ennaltaehkäisevästi.
Hän haluaa kirittää työministeri Lauri Ihalaista (sd.) erityisesti siinä, että tasa-arvoinen ja hyvä työelämä olisi vahvasti ministerin agendalla.

Sarkomaa peräänkuuluttaa erityisesti vanhemmuudesta yrittäjille kasaantuvien kustannusten tasaisempaa jakautumista.

– Niin kauan kuin meistä naisista tulee enemmän kustannuksia, pätkätyöt ovat arkipäivää. Tämä on kolmas hallitus, jonka ohjelmassa asia on. Nyt on aika ratkaista tämä asia, ja hallituksen täytyy saada työmarkkinajärjestöt tähän mukaan.

Sarkomaan mukaan valmis malli löytyy kokoomuksen palkansaajavaltuuskunnan Hyvä ja ystävällinen työelämä -raportista.

– Siitä vaan ministerit katsomaan, Sarkomaa naurahtaa.

Taputuksia

Sarkomaan jättäytyminen opetusministerin virasta muistetaan. Päätöksestä tuli poikkeuksellisen paljon positiivista palautetta.

– Ihmisillä on omat mielipiteet, mutta ajattelen, että naisen täytyy tehdä mitä nainen tekee, eikä miettiä mitä miehet tekisivät. Naisen pitää saada valita. Kun menin kauppaan tai lenkille, ihmiset taputtivat ja sain palautetta, että hyvä kun uskalsit tehdä.

Sarkomaa sanoo, ettei suunnittele tekemisiään monen vuoden tähtäimellä. Hän painottaa olevansa sitoutunut ja motivoitunut uudistamaan Suomea eduskunnassa. Politiikka ja järjestötyö ovat elämäntapa ja intohimo. Perhe on yhtä tärkeä.

– Ei ole sellaista, että haluaisin miettiä jotain muuta. Elämänkumppaneitani en jätä: Kokoomusta tai Kimiä.