Siirry sisältöön

Eduskunnan lausuma Lastensairaalasta oli paras joululahja

Tiedote
21.12.2012

Sarkomaa iloitsee: Eduskunnan lausuma Lastensairaalasta oli paras joululahja

Kokoomuksen kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaoston puheenjohtaja Sari Sarkomaa iloitsee Suomen lasten kannalta todella tärkeästä eduskunnan ensi vuoden budjetin yhteydessä tänään hyväksymästä lausumasta. Hyväksyessään lausuman eduskunta lähetti kehysriiheen valmistautuvalle hallitukselle jouluterveiset. Eduskunta edellyttää, että Helsingin Meilahteen rakennettavan uuden lastensairaalan tarvitsema valtion rahoitusosuus otetaan huomioon seuraavassa, vuosia 2014—2017 koskevassa kehyspäätöksessä.

”Tällä hetkellä vakavasti sairaiden suomalaislasten hoito on keskitetty maamme heikoimpiin sairaalatiloihin Lastenklinikalle ja Lastenlinnaan. Useat eri tahot, monet yhdistykset, terveydenhuollon ammattilaiset, lasten äidit ja isät sekä monet meistä poliitikoista tekevät hartiavoimin työtä sen eteen, että uusi Lastensairaala saadaan. Lausuma on selkeä askel eteenpäin uuden lastensairaalan rakentamiseksi - ja parhain joululahja " iloitsee Sarkomaa, joka esitteli täysistunnossa sosiaali- ja terveysministeriön pääluokkaa koskevan osuuden ensi vuoden budjettimietinnöstä ja sen yhteydessä lastensairaalaa lastensairaalaa koskevan lausumaesityksen.

HUS:n Lastenklinikan ja lastenlinnan tilat ovat elinkaarensa päässä ja koko sairaala ajolähtötilantessa. Jatkuvat kattojen ja ilmastointilaitteiden vesivuodot aiheuttavat kosteusvaurioita. Kosteusvauriot taas lisäävät infektioriskejä. Ilmastointi on tehoton ja tilat ahtaat. Tilojen ahtauden takia vanhempien läsnäoloa joudutaan jatkuvasti rajoittamaan. Myös sairaalla lapsella tulee olla oikeus vanhempiensa läsnäoloon. Uusi lastensairaala on suunniteltu rakennettavan vuosina 2014-2017.

”Perusteltua on, että valtiovalta on maan ainoan valtakunnallisen lastensairaalan rakentamisen rahoittamisessa mukana HUS-kuntien rinnalla ja että hanke saisi erityisvaltionosuuden”, lisää Sarkomaa.

”Lastensairaalassa tehdään maailmalla arvostettua tutkimusta sekä huippuluokan työtä ja hoidetaan kaikkein vaikeimmassa tilanteessa olevat lapsemme. Tavoitteena on oltava maailman huippuluokan lastensairaala, joka palvelee koko Suomea pitkälle tulevaisuuteen. Mikä olisikaan parempi lahja satavuotiaalta isänmaaltamme kuin uusi lastensairaala.”

Lisätietoja:
Sari Sarkomaa
050 511 3033