Siirry sisältöön

Vahasalo ja Sarkomaa ammatillisen koulutuksen rahoituksesta: Järki voitti!

TIEDOTE
28.6.2013

Vahasalo ja Sarkomaa ammatillisen koulutuksen rahoituksesta: Järki voitti!

Voimme olla tyytyväisiä, että pitkä vääntö ammatillisen koulutuksen valtionosuuksista päättyi järjen voittoon, ratkaisuun joka turvaa ammatillisen koulutuksen järkevän kehittämisen, iloitsevat kansanedustaja, sivistysvaliokunnan puheenjohtaja, Raija Vahasalo (kok) ja kansanedustaja, opetushallituksen johtokunnan puheenjohtaja Sari Sarkomaa (kok).

Hallinnon ja aluekehityksen ministerityöryhmä päätti eilen 27.6., että toisen asteen koulutuksen rahoitus myönnetään edelleen koulutuksen järjestäjille. – Ratkaisu on nyt hallitusohjelman mukainen, iloitsevat kansanedustajat Vahasalo ja Sarkomaa, jotka tekivät hartiavoimin töitä päätöksen eteen kuluneen kevään aikana.

Vahasalo ja Sarkomaa ovat helpottuneita, että hallitus ei paineista huolimatta lipsunut hallitusohjelman kirjauksesta. – Päätöksellä turvaamme sen, että koulutuksen rahoitus ei valu muualle. Raha maksetaan suoraan ammatillisen koulutuksen järjestäjälle, joka voi olla esimerkiksi kuntayhtymä, säätiö tai muu yksityinen taho: – Näin varmistamme, että rahoitus ohjautuu suoraan opetukseen.

– Nykymalli on kivijalka, joka turvaa sen, että rahoitus menee suoraan oppilaitoksille oikea-aikaisesti ja täysimääräisesti. Näin opetuksen voimavaroja ei riistetä kunnan muihin menoihin.  Tämä on opiskelijoiden, henkilöstön ja koko Suomen etu, kansanedustajat toteavat tyytyväisinä.

– Elinkeinoelämän kannalta olisi huolestuttavaa, jos kuntatalouden tila vaikuttaisi ratkaisevasti koulutustarjontaan. Tämä johtaisi helposti kustannuksiltaan kalliimman, usein juuri vientiteollisuudelle tärkeän koulutuksen lopettamiseen. Tarkoitushan on, että työelämän ja yritysten tarpeet ohjaavat ammatillisen koulutuksen tarjontaa, Vahasalo ja Sarkomaa toteavat.

Kansanedustajat kiittävät oikeaa ratkaisua valtionosuusjärjestelmän uudistamisessa, sillä se on merkittävä osa hallituksen kuntauudistusta: – Uudistamisen tarkoituksena on taata kuntien vastuulla olevien julkisten palvelujen järjestäminen ja rahoitus koko maassa sekä yksinkertaistaa ja selkeyttää valtionosuusjärjestelmää, kansanedustajat taustoittavat tuoretta päätöstä.

Lisätietoja:

Raija Vahasalo, kansanedustaja (kok), eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja
raija.vahasalo@eduskunta.fi

Puh. 050 511 3090

Sari Sarkomaa, kansanedustaja (kok), opetushallituksen johtokunnan puheenjohtaja
sari.sarkomaa@eduskunta.fi

Puh. 050 511 3033