Siirry sisältöön

Elo-säätiön tiedote: Kouluruokailu – matkalla maailman parhaaksi

Elo-säätiö 5.12.2013

Kouluruokailu - matkalla maailman parhaaksi

Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö (ELO-säätiö) kokosi kouluruokailun kehittäjät yhteisen vision taakse: Matkalla maailman parhaaksi. Tavoitteena on saada hyviä tekoja näkyväksi. Helsingissä Oulunkylän yhteiskoulussa juhlistetaan itsenäisyyspäivää suomalaisen ylpeyden aiheen, kouluruokailun, ympärillä. Oppilaiden itse valitsema ateria on poronkäristys, jota 5.12. on nauttimassa 800 henkeä: oppilaita, opettajia ja kouluruokailun vaikuttajia.

Kouluruokailun eteen on tehty paljon työtä - hankkeita, tutkimuksia ja selvityksiä.

- Tärkeintä on se työ ja ruoka, mitä jokaisessa koulussa joka päivä tehdään. On saatu paljon aikaan, silti julkisessa keskustelussa korostuu monesti valitusvirsi, ELO-säätiön johtaja Seija Kurunmäki sanoo. - Siihen halusimme puuttua. Meillä on ainekset tulla näkyväksi maailman parhaana maana sekä koulutuksen että kouluruokailun saralla. Nyt tarvitaan yhteisiä tekoja ja tekijöiden arvostusta.

Kunnilla on tiukkaa, mutta ei niin tiukkaa, ettei lasten ja nuorten ruokaan olisi rahaa.

- Jos maassamme oli sotien jälkeen varaa luoda maksuton kouluruokailu, niin nyt on varaa pitää sitä yllä. Kouluruokailu on nähtävä fiksuna sosiaalisena innovaationa ja kannattavana investointina jokaisen lapsen hyvinvointiin ja oppimisen edellytysten luomiseen, sanoo kansanedustaja Sari Sarkomaa. - Laadukas ja maukas kouluruoka on tärkeä osa suomalaista ruokakulttuuria ja ylpeydenaiheemme, jota on vaalittava.

Hyvä koulutus ja kouluruoka ovat mahdollistaneet meille monta menestystarinaa.

- Nyky-Suomi tarvitsee kouluruokailua ja yhteisöllistä ruokakasvatusta; siksi niiden merkitys kasvaa myös uusissa opetussuunnitelmissa, opetusneuvos Marjaana Manninen Opetushallituksesta kertoo.

Oulunkylän koulun oppilaat valitsivat äänestyksellä juhlapäivän ruoan. Poronkäristys perunamuusin kera oli selvästi suosikki.

- Tätä voisi tehdä kotonakin, juhlan järjestämiseen osallistuneet yläkoulun oppilaat suunnittelevat.

Monipuolisella yhteistyöllä kohti maailman parasta kouluruokailua

Yhteiselle matkalle kohti maailman parasta kouluruokailua ovat sitoutuneet ELO-säätiön lisäksi Opetushallitus, Suomen Gastronomien Seura ry, Ammattikeittiöosaajat ry, Kuntaruokailun asiantuntijat ry, MTK:n ruokakulttuuriasiamies, Kotitalousopettajat ry, Edutaru Oy, Fazer Food Services, Campbell Soup Finland ja Metsä Tissue. He ja monet muut tekevät työtä kouluruokailun arvostuksen parantamiseksi.

Toimitusjohtaja Jaana Korhola on tyytyväinen, että Fazer Food Servicesillä on mahdollisuus olla mukana juhlistamassa itsenäisyyttä.

- Ravintoloidemme historia ulottuu aina sodan aikaiseen Lotta Svärd -toimintaan saakka. Siksi haluamme satsata kehittämiseen, joka koituu koko kouluruokailujärjestelmän hyödyksi, Korhola sanoo.

Lisätietoja

Seija Kurunmäki, johtaja, ELO - Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö
p. 0400 460 894, seija.kurunmaki@elo-saatio.fi
www.elo-saatio.fi

Laura Tötterman, tiedottaja, Fazer Food Services
p. 044 711 9550, laura.totterman@fazer.com
www.amica.fi/uutiset