Siirry sisältöön

Vanhemmuuden kustannukset

Nykypäivä 9.1.2014

Kokoomuksen yrittäjyyskiertueella tavataan yrittäjiä eri puolilla Suomea ja saadaan ensikäden tietoa siitä, miten Suomesta tehdään entistä yrittäjämyönteisempi, investointeihin, kasvuun ja työllistämiseen kannustavampi.

Ensimmäiseksi nousi jälleen vahvasti esiin työnantajille vanhemmuudesta aiheutuvien kustannusten tasaamistarve. Epäkohta, johon tulee puuttua jo tällä hallituskaudella.

Rakennepoliittisessa ohjelmassaan hallitus jatkaa arviointia vanhemmuuden kustannusten tasaamisesta työmarkkinajärjestöjen kanssa.

Jo useaan hallitusohjelmaan sisältynyt eri mallien jatkuva selvittäminen ei kuitenkaan riitä, vaan nyt on tehtävä ratkaisuja kustannusten oikeudenmukaiseksi jakamiseksi. Hallituksen on oltava aloitteellinen, kannustettava työmarkkinajärjestöjä asiassa samalla tavalla kuin se kannusti maltilliseen työmarkkinaratkaisuun.

Kustannusten jakaminen kohtelisi yrityksiä tasapuolisemmin ja loisi edellytyksiä kasvulle. Pk-yritykset uskaltaisivat nykyistä paremmin palkata uusia työntekijöitä, kun taloudellinen riski pienenisi. Kyse on ennen kaikkea yrittäjyyden edistämisestä.

Työnantajalle aiheutuva "äitiriski" näkyy erityisesti naisvaltaisten yritysten kannattavuudessa. Kustannukset syövät kovalla tavalla naisvaltaisten alojen, kuten palvelu-, hoiva- ja hoitoalan yritysten kasvu- ja työllistämismahdollisuuksia. Näillä aloilla on suuret kasvumahdollisuudet ja me tarvitsemme naisvaltaisille aloille enemmän yrittäjyyttä ja työnantajia sekä myös lisää lapsia.

Yksi vauva maksaa äidin työnantajalle noin 12 000 euroa. Keskeisimmät kuluerät ovat raskaudesta johtuvat poissaolot, äitiyslomalla kertyvät lomarahat sekä sairaan lapsen hoitokulut.

Naisia palkkaavat yrittäjät ovat kilpailutilanteessa eriarvoisessa asemassa suhteessa miehiä palkkaaviin. Yrittäjien eläköitymisen myötä tarvitsemme uusia yrittäjiä enemmän kuin koskaan.. Askel eteenpäin ”äitiriskin” kitkemiseksi olisi kertakorvauksen maksaminen äidin työnantajalle, mikäli hän palaa saman työnantajan palvelukseen raskauden ja perhevapaiden jälkeen.

Se korvaisi vaikeasti laskettavia tapauskohtaisia kustannuksia, kuten sijaisten rekrytointi ja perehdyttäminen. Korvaus olisi toimiva ratkaisu vuosikymmenet keskustelussa olleen mittavan yhteiskunnallisen ongelman ratkaisemiseen. Nuorten naisten vaikeus päästä pysyvään työsuhteeseen kielii siitä, että ongelma on todellinen ja vakava.

Lisäksi kannatettavaa on itsenäinen vanhempainvakuutus, joka toisi selkeästi esiin sen, millaisia kustannuksia vanhempainetuuksista työnantajalle ja palkansaajalle tulee. Vakuutus mahdollistaa vanhemmuuden kustannusten jakamisen, mutta myös rahoitusosuuksien muutoksen, kuten valtiovallan osuuden vahvistamisen.

Ei ole tätä vuosisataa, että ylläpidämme järjestelmiä, jotka suosivat miesten palkkaamista. Niin kauan kuin naisista aiheutuu enemmän kustannuksia työnantajalle kuin miehistä, jatkuu naisten syrjintä työmarkkinoilla. ”Äitiriskin” kitkemiseen on tehtävä konkreettisia päätöksiä vielä tämän vaalikauden aikana.

Lenita Toivakka ja Sari Sarkomaa
kokoomuksen kansanedustajia