Siirry sisältöön

Vanhusten palveluasumisen maksulain puutteet korjataan

Töölöläinen maaliskuu 2014

Vanhusten palveluasumisen vaikeaselkoisista ja epäreiluiltakin tuntuvista maksuista olen jälleen saanut paljon palautetta niin Munkinseudulta kuin koko Helsingistä. Kiitos tärkeistä viesteistänne. Lain puutteet on sovittu korjattavaksi ja valmistelu on ministeriössä käynnissä. Tarkoitus on myös uudistaa kotiin vietävien palveluiden maksusäädöksiä. Laki on lähdössä lausuntokierrokselle maaliskuun lopussa.

Lainsäädäntömuutos on välttämätön siksi, että se varmistaa palveluasumisen maksutietojen läpinäkyvyyden ja verrattavuuden. Tämä on tärkeää silloin, kun ikäihmiset ja heidän läheisensä pohtivat asumisratkaisujaan. Nyt palveluja tarvitsevat ovat monesti täysin tietämättömiä millaisia maksuja joutuvat maksamaan ja useat ovat joutuneet yllättäen taloudellisesti kestämättömään tilanteeseen.

Olin mukana neuvottelemassa nykyistä hallitusta ja sovimme silloin, että maksut uudistetaan. Tarkoitus oli, että uusi laki olisi tullut voimaan viimeistään uuden vanhuspalvelulain kanssa viime heinäkuussa. Ikävä kyllä, ministeriö ei ole jatkuvista kiirehtimispyynnöistä huolimatta saanut lakia vielä valmiiksi. Uusin tieto on, että laki tulisi nyt keväällä eduskuntaan. Jätin asiasta varmuuden vuoksi kirjallisen kysymyksen vastaavalle ministerille. Tästä aikataulusta ei saa enää tinkiä.

Asiakasmaksuissa olevien puutteiden korjaaminen ja määräytymisperusteiden yhtenäistäminen on tehtävä ikäihmisten tasavertaisen kohtelun turvaamiseksi. Kuntien ja hoitopaikkojen välillä on suuria eroja, koska palveluasumisen asiakasmaksujen erityissäännökset puuttuvat asiakasmaksulaista. Sen sijaan ympärivuorokautisessa laitoshoidossa perittävä asiakasmaksu on tarkkaan säädelty.

Palvelumaksuperusteet on säädettävä siten, että myös tehostettua palveluasumista käyttävät saavat ns. vähimmäiskäyttövaran, joka on säädettynä laitoshoitoa koskeviin maksuihin. Tämä suojaosuus varmistaa, että palveluasumisesta aiheutuvien menojen, kuten asumisen kustannuksen, hoito- ja palvelumaksujen ja aterioiden jälkeen jää asiakkaan käteen vielä rahaa normaalin arjen elämiseen.

Otan edelleen mielellään vastaan palautetta asian tiimoilta. Kirjoitan myös kuukausittain kirjeen ajankohtaisista asioista. Saat kuukausikirjeen täyttämällä lomakkeen kotisivuillani tai ottamalla minuun yhteyttä.

Sari Sarkomaa
kansanedustaja (kok)
valtiovarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaoston puheenjohtaja
www.sarisarkomaa.fi

e-mail: sari.sarkomaa(at)eduskunta.fi

puh. 09 4323033