Siirry sisältöön

Sarkomaa vetoaa oppositioon, että sote vietäisiin yhdessä maaliin

Sote-lakipaketti on tulos poikkeuksellisen pitkästä valmistelusta. Sote on usean hallituksen ja kaikkien puolueiden vuorovedoin lähes 20 vuotta yrittämä ja urakoima uudistus. Kaikki olemme yhtä mieltä, että uudistus on välttämätön.

Kansankunnan edun nimissä olisi nyt vastuullista yhdistää voimat ja viedä tämä vuosikausien yhteisurakoinnin tulos eduskunnassa yhteistyössä maaliin.

Soten palauttaminen lähtöruutuun ei ole kenenkään etu. Vähiten jonossa ilman palveluita odottavan ihmisen. Mutta ei myöskään yhdenkään puolueen etu. Kyse on koko politiikan uskottavuudesta.

Vaikeissa asioissa me suomessa olemme yhdistäneet voimamme. Nyt on sen paikka. Sote- uudistus tehdään palveluja tarvitseville ihmisille ja heidän etunsa on meidän kyettävä laittamaan etusijalle.

Seisova sote- vesi jäytää koko hyvinvointiyhteiskuntamme perusteita. Sote-henkilöstökin on lopen uupunut vatvomiseen. Tekemättä ei voi enää jättää.

Malli ei varmastikaan täytä kaikkia 200 edustajan toiveita. Eikä se ole yhdenkään puolueen oma malli. Myönnän avoimesti, että vaikeaa on ollut hyväksyä kantokyvyltään eri mittaisten 18 maakunnan malli. Isompien lihasten viisi sote-aluetta olisi vastannut parhaiten tulevaisuuden haasteisiin.

Mieluiten olisin ottanut valinnanvapauslain eduskuntaan yhtä aikaa maakunta- ja sote-järjestämislain kanssa. Ymmärrän kuitenkin hallituksen aikataulun valmistella valinnanvapauslaki laajan kansalaiskeskustelun kautta kuntoon. Kaupunkilaisjärkikin sanoo, että paketti on kokonaisuus ja kokonaisuutena eduskunnan on se arvioitava.

Pettymys oli myös se, etteivät pääkaupunkiseutu ja hallitus eivät löytäneet Metropolialueen sote- erillisratkaisua. Jokaisella meillä on lakipakettiin liittyviä kipeitä kohtia.

Kaikkiin kysymyksiin pureudumme valiokuntatyössä. Kaikki uudistuksen tavoitteita eteenpäin vievät korjausehdotukset-  oppositiosta yhtälailla- ovat enemmän kuin tervetulleita. Selvä on, että opposition tehtävä on esittää kritiikkiä. Sitä on tehtykin. Silti oppositiolla ei ole yhtenäistä mallia sotesta eikä todellista vaihtoehtoa.

Pelkästään palveluiden integraatiosta oppositio on täysin levällään. Rkp jättäisi vanhustenhuollon ja sosiaalipalvelut kuntiin. Vasemmisto sen sijaan katsoo integraatiota täysin järjestelmäkeskeisesti ajatellen, että integraatio tarkoittaa vain seiniä. Hallituksen sote-mallissa on ihmiselle sote-palveluiden integraatio ydin ja siinä tehdään megaloikka kokoamalla koko sote vahvan järjestäjän sateenvarjon alle. Integraatio on tiedon kulkua ja palveluiden räätälöimistä ihmiselle eikä niinkään seiniä.

Epäselväksi on jäänyt myös oppositiopuolueiden omat sote-mallit ja niiden todellinen toteuttamiskelpoisuus. Kukaan ei tunnut tietävän esimerkiksi mikä on tarkkaan ottaen sdpn aluekuntamalli ei edes keskeiset demarit itse.

Tämä kuvaa sote-uudistuksen vaikeutta.

On hyvä rehellisesti todeta, ettei ole olemassa täydellistä ideaali-sotea. Sellainen ei ehkä ole käsittelyssä olevakaan. Toivon todella, että oppositio myöntää, viimeistään paneuduttuaan sote-lakipakettiin- että hallituksen esitys on historiallinen harppaus eteenpäin ja luo oivat mahdollisuudet turvata yhdenvertaiset ja kustannustehokkaat hyvinvointipalvelut- Ja että esityksen hyväksyminen on joka suomalaisen etu. Kysyn oppositiolta olettehan mukana yhteisrintamassa tekemässä uudistusta, ja repimisen sijaan rakentamassa.

Sote-järjestelmä ei tule koskaan valmiiksi. Kehittämistyötä on tehtävä jatkuvasti. Sote-uudistuksen seurannasta ja tutkimisesta on tehtävä selkeä päätös. Havaittuja epäkohtia on korjattava aina välittömästi. Soten uudistaminen ei saa enää koskaan olla vuosikymmeniä urakoitu myöhästynyt megaluokan kertarysäys. Jatkuvaa ihmisen näkökulmasta tapahtuvaa uudistumista vauhdittaa lausunnolla oleva valinnanvapauslaki.

Vetoan oppositioon, että yrittäisitte voittaa vastenmielisyyden ihmisten osallisuuden lisäämiseen. Asiaan, joka on tavallista arkea muissa pohjoismaissa ja Euroopassa.

Suomi oli ensimmäinen maa, joka vahvisti potillaan asemaa säästämällä potilaslain vuonna 1993. Sittemmin Suomi on jäänyt jälkeen Euroopan maiden uudistettua sote-palvelujaan ja lisättyään ihmisten valinnanvapautta. Valinnanvapauslailla ja koko sote-uudistuksella on tarkoitus palauttaa Suomi hyvinvointipolitiikan kärkimaaksi. Siinä on hyvä tehdä yhteistyötä koko eduskunnan.

Sari Sarkomaa

Kansanedustaja

(Puheenvuoro 7.3.2017 lähetekeskustelussa)