Siirry sisältöön

Kokoomuksen Sari Sarkomaa esittää itsemurhien ehkäisyohjelman perustamista Suomeen

TIEDOTE 9.9.2017

Julkaisuvapaa heti

Kokoomuksen kansanedustaja ja mielenterveyspoliittisen neuvottelukunnan jäsenen Sari Sarkomaan esittää tehostettuja toimia itsemurhien ehkäisemiseksi. Keinoksi Sarkomaa ehdottaa itsemurhien ehkäisyohjelman perustamista. Ohjelmassa on huomioitava myös itsemurhan tehneiden tai sitä yrittäneiden läheiset. Suomessa itsemurhia tehdään yhä selvästi enemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Suomessa ei ole ajantasaista itsemurhien ehkäisyohjelmaa, vaikka monia toimenpiteitä onkin tehty. Osana ohjelmaa tulisi laatia käypähoitosuositus itsemurhien ehkäisyyn. Siinä myös omaisten tukeminen on oltava mukana.

Mielenterveyspoliittinen neuvottelukunta on ehdottanut itsemurhien ehkäisyohjelmaa Suomeen. Mukana ovat olleet Mielenterveyden keskusliitto, Finfami, Suomen mielenterveysseura ja Psykosociala förbundet. Suomen mielenterveysseura on laatinut itsemurhien ehkäisyn tavoiteohjelman, joka voisi olla hyvä apu valtakunnallisen ohjelman valmistelulle. Ensivaiheen tavoitteeksi Mielenterveysseura on ohjelmassaan asettanut itsemurhakuolemien puolittaminen. Tällöin Suomi olisi itsemurhakuolemissa pohjoismaisella tasolla.

Ei ole terveyttä ilman mielenterveyttä. Sarkomaa muistuttaa hallitusneuvotteluissa mukana olleena, että terveyden edistämisen kärkihankkeen keskeiseksi osa-alueeksi sovittiin mielenterveyden edistäminen.

”Osana näitä toimia on myös valmisteltava itsemurhien ehkäisyohjelma”, Sarkomaa toteaa.

Joka vuosi Suomessa 10 000 – 20 000 ihmistä yrittää itsemurhaa ja tuhat yritystä johtaa kuolemaan. Itsemurhien määrä on vähentynyt, mutta suurimmissa riskiryhmissä laskua ei ole tapahtunut. Vakavimmat ongelmat ovat nuorten, alimpien sosioekonomisten ryhmien ja haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten keskuudessa.

Kansallisilla itsemurhien ehkäisyohjelmilla on onnistuttu ehkäisemään itsemurhia merkittävästi. Esimerkiksi Skotlannissa on onnistuttu vähentämään itsemurhia 19 prosentilla. Skotlannissa on panostettu esimerkiksi hoitohenkilökunnan ja poliisien kouluttamisen, kuinka itsemurha-aikeita voidaan tunnistaa ja ottaa puheeksi.

”Tavoite on, että itsemurha-aikeet osataan tunnistaa ajoissa ja apua osataan tarjota, kun sille on tarvetta. Akuutin matalan kynnyksen avun saaminen ja nopea tuki itsemurhaa yrittäneille ja harkitseville sekä heidän läheisilleen ovat itsemurhien ehkäisyn kulmakiviä̈”, Sarkomaa päättää.
Lisätietoja:

Sari Sarkomaa

050511 3033