Siirry sisältöön

Kokoomuksen Sarkomaa: Kela-taksien ongelmat korjattava tämän viikon loppuun mennessä

TIEDOTE 6.7.2018

Julkaisuvapaa heti

Kelan valtuutettujen puheenjohtaja, kansanedustaja Sari Sarkomaa pitää täysin välttämättömänä, että Kelan kilpailuttamat taksit toimivat ensi viikosta alkaen häiriöttä, kuten Kela on luvannut. Sarkomaa muistuttaa, että Kelan toimivan johdon tehtävä on viime kädessä varmistaa Kelan korvaaminen taksimatkojen saatavuus ja laatu.

”Kelan korvaamat ja kilpailuttamat kuljetukset on laitettava  toimimaan. Ihmisten on saatava lakisääteiset kuljetukset. Minulla on kova huoli niistä ihmisistä, jotka ovat joutuneet elämään epävarmuudessa ja odottamaan kyytiä esimerkiksi dialyysiin tai syöpähoitoon. On aivan välttämätöntä, että ihmiset voivat luottaa heille tärkeän kuljetuspalvelun toimivan. Tässä ei saa olla epävarmuutta”, Sarkomaa painottaa.

On Kelan tehtävä varmistaa, että kilpailutetut kuljetuspalvelun tuottajat pystyvät turvaamaan palvelun saatavuuden. Jos ongelmat eivät korjaudu, voi Kela asettaa yrityksille myös sanktioita. Sarkomaan saaman tiedon mukaan palveluntuottajat ovat ryhtyneet viipymättä toimiin puutteiden korjaamiseksi.

”Saamani tiedon mukaan suurin ongelma on ollut puhelinpalvelun ruuhkautuminen ja viiveet autojen uusien laitteiden asentamisessa. On ollut hyvä ja välttämätöntä, että on Kela ryhtynyt viipymättä toimiin palveluntuottajien kanssa ongelmien korjaamiseksi ja tiedottanut laajasti asian etenemisestä.”

”Pyynnöstäni Kelan valtuutetut ovat saaneet heinäkuun alussa alkaneesta uudesta järjestelmän ongelmista ja niiden korjaamisesta ajankohtaista tietoa. Viesti Kelaan ollut selvä: asia on saatava kuntoon viipymättä.

Sarkomaa toteaa, että valtuutetut saavat kattavan selvityksen ongelmiin johtaneista syistä seuraavaan kokoukseensa, jossa asia analysoidaan perinpohjaisesti.

”Tämän pohjalta valtuutetut pohtivat mahdollisia toimia. Esimerkiksi mitä Kela ja muut tahot olisivat voineet tehdä paremmin. Uudistusten analysointi on tärkeää, opiksi on aina otettava ja ongelmat korjattava viipymättä.”

Lisätietoja:
Sari Sarkomaa
+358 505113033

Follow by Email
Facebook
Twitter
Visit Us
Follow Me
LinkedIn
Instagram