Siirry sisältöön

Kokoomusedustajat: Pelastusalan koulutuksen siirto pääkaupunkiseudulta Kuopioon ei ole järkevää

TIEDOTE 25.8.2018
Julkaisuvapaa heti

Kokoomuksen kansanedustajat Mia Laiho, Kari Tolvanen ja Sari Sarkomaa vaativat, että Pelastuskoulu järjestää jatkossakin koulutusta Helsingissä. Ministeriön esityksen mukaan kaikki pelastajat koulutettaisiin jatkossa Kuopiossa, sillä esitys lakkauttaisi Helsingin Pelastuskoulun. Myös kansainväliseen pelastustoimintaan liittyvä koulutus ja rekrytointi siirtyvät päätöksen myötä Kuopioon.

Nykyisin koulutusta järjestetään sekä Kuopiossa että Helsingissä. Helsingin oma Pelastuskoulu kouluttaa pelastajia koko Uudenmaan tarpeisiin. Helsingissä koulutetut pelastajat ovat voineet pätevöityä myös lähihoitajaksi sote-oppilaitoksen kanssa solmitun yhteistyösopimuksen ansiosta. Kuopiossa näin ei ole ollut. On ensiarvoisen tärkeää, että onnettomuuspaikalla pelastajalla on monipuolinen koulutus. Lisäksi suuronnettomuuksissa on välttämätöntä, että pelastaja pystyy toimimaan tilanteen mukaan ammattitaitoisesti sekä palomiehenä että ensihoitajana. Suunnitelman mukaan Helsingissä valmistuisi viimeinen kurssi vuonna 2020.

”Koulutuksen keskittäminen ei takaa erityisalojen turvallisuutta eikä ota huomioon alueen erityispiirteitä. Uudeltamaalta löytyy ydinvoimala, öljysatama, metro ja lentokenttä, jotka on huomioitava koulutuksessa”, kokoomusedustajat toteavat.

Kansanedustajat katsovat, että koulutusmääriä tulisi pikemminkin kasvattaa Helsingissä lisääntyvän väestön myötä. Myös pääkaupunkiseudun pelastusalan ammattilaiset ovat ilmaisseet kritiikkiä koulutuksen siirtämistä kohtaan. Hallinnon siirtämiselle edustajat eivät puolestaan näe esteitä.

”Uudellamaalla on reilut 1,6 miljoonaa asukasta. On kestämätöntä, jos tämän kokoisella alueella ei ole omaa koulutusyksikköä huomioiden metropolialueen haasteet pelastukselle ja ensihoidolle. Pelastuskoululla on myös pääkaupunkiseudulla tiivis yhteistyöverkosto, joka saattaisi murentua siirron yhteydessä. Toimivaa kokonaisuutta ei ole mielekästä rikkoa”, kokoomusedustajat päättävät.

Lisätietoja:

Mia Laiho
050 433 6461

Kari Tolvanen
09 432 3182

Sari Sarkomaa
09 432 3033