fbpx Siirry sisältöön

Kokoomusedustajat: Sote-palveluiden rakentaminen maakunnat edellä on pettymys

Tiedote 23.5.19

Julkaisuvapaa heti

Kokoomuksen kansanedustajat Mia Laiho, Sari Sarkomaa ja Anna-Kaisa Ikonen ovat pettyneitä, että hallitusneuvotteluissa sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus näyttää jäävän maakuntamallin jalkoihin. SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne kommentoi torstaina, että Säätytalolla on päästy yhteisymmärrykseen 18 maakunnan sote-mallista.

”Koko Suomi on odottanut Säätytalolta linjauksia ihmisten yhdenvertaisten palveluiden turvaamiseksi, peruspalveluiden vahvistamiseksi ja hoitoon pääsyn nopeuttamiseksi. Hartaiden neuvotteluiden tuloksena on 18 maakuntaa. Mihin unohtuivat linjaukset sote-palvelujen uudistuksista?”, edustajat ihmettelevät.

”Ihmetystä herättää myös se, miksi kaupunkien ja kuntien roolia sote-palveluiden kehittämisessä ei tunnisteta vahvemmin. Kuusi suurinta kaupunkia ovat esittäneet kuntapohjaista mallia, jonka myötä sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistaminen voitaisiin toteuttaa vaiheittain”, edustajat sanovat.


”Maakuntahallinnon rakentamisella ei tuoda mitään uutta ihmisten palveluihin. Tulevan hallituksen tulisi ensisijaisesti uudistaa sote-palveluiden toimintatapoja ja suunnata resursseja ihmisten palveluiden parantamiseen sen sijaan, että käytetään vuosia uuden hallintomallin rakentamiseen”, edustajat sanovat.

Kokoomus on vaatinut omassa sote-ratkaisussaan, että palveluiden uudistamisen lähtökohtana on oltava ihminen, ei hallinto.

”Nopeampi hoitoon pääsy on otettava selkeäksi tavoitteeksi palveluiden kehittämisessä. Palveluiden on lähdettävä ihmisten tarpeista, oltava laadultaan vaikuttavia, sekä ennaltaehkäiseviä. Väestömme ikääntyy nopeasti ja samalla palveluiden tarve kasvaa. Palveluiden uudistamisella onkin jo kiire, eikä aikaa tulisi tuhrata maakuntahallinnon rakentamiseen”, edustajat sanovat.

Kansanedustajat antavat kritiikkiä myös maakuntien määrälle.

”Säätytalolla ei selvästi ole kuunneltu asiantuntijoita, sillä 18 maakuntaa on liikaa sosiaali- ja terveyspalveluiden vaikuttavan järjestämisen kannalta. Tämä tuli selväksi jo viime eduskuntakaudella”, edustajat muistuttavat.

Lisätietoja:

Mia Laiho, 050 433 6461

Sari Sarkomaa, 050 511 3033

Anna-Kaisa Ikonen, 09 4323 062

Follow by Email
Facebook
LinkedIn
Instagram