Siirry sisältöön

Kokoomuksen Sarkomaa: Kotitalousvähennyksen leikkaus olisi myrkkyä työllisyydelle ja yrittäjyydelle 

Tiedote 5.8.2019

Julkaisuvapaa heti

Kokoomuksen kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sari Sarkomaa vetoaa syksyn budjettiriiheen valmistautuvaan hallitukseen kotitalousvähennyksen leikkausten perumiseksi. Sarkomaan mukaan hallituksen on keskityttävä työllisyyttä edistäviin, ei heikentäviin toimiin. 

”Eduskuntakauden tärkein tavoite on nostaa työllisyysastetta. Pääministeri Rinteen hallituksen tiedossa olevat työllisyystoimet ovat kuitenkin laihoja, ja mikä hälyttävintä, hallitus näyttää painottavan toimia, joiden vaikutukset jopa heikentävät työllisyyttä”, Sarkomaa toteaa.

”Vakava esimerkki on kotitalousvähennyksen leikkaaminen. Kotitalousvähennys on työllistänyt erityisesti pieniä yrityksiä ja vahvistanut kotitalouspalvelualan syntyä”, Sarkomaa jatkaa.

Antti Rinteen hallitusohjelmassa on kirjaus kotitalousvähennyksen tuntuvasta leikkaamisesta. Kotitalousvähennyksen osuutta työkorvauksissa lasketaan 50 prosentista 40 prosenttiin ja palkoissa 20 prosentista 15 prosenttiin. Korvauksen enimmäismäärä laskee 2 400 eurosta vuodessa 2 250 euroon.

Vuonna 2017 yhteensä lähes 450 miljoonan euron vähennyksistä 85 prosenttia käytettiin remontteihin, loput kotitalous- ja hoivapalveluihin. 

”Jos vähennystä leikataan, on selvää, että remontointi- ja hoivapalvelujen käyttö vähenee. Kotitalousvähennyksen leikkaaminen on kuin hölmöläisen peiton jatkamista. Kun tavoitteena on lisätä työllisyyttä ja kitkeä harmaata taloutta, niin toimitaankin päinvastoin”, Sarkomaa sanoo.

Sarkomaa muistuttaa, että kotitalousvähennyksen käyttäjistä yli 40 prosenttia on eläkeläisiä. Vähennys on tuiki tärkeä tuki monen ikäihmisen arkeen, ja kotona asumisen mahdollistaja. Vähennyksen leikkaus voi tuoda yllättäviäkin lisäkustannuksia. Ikääntyvässä Suomessa pitää leikkauksien sijaan päinvastoin uudistaa ja laajentaa kotitalousvähennystä niin, että se ehkäisee ikäihmisten tarvetta käyttää raskaampia palveluja kuten tehostettua palveluasumista.

”On käsittämätöntä, miksi hallitus kamppaa ihmisten arkea helpottavia toimia. Leikkaus on myös täysin päinvastainen Rinteen hallituksen lupauksille helpottaa eläkeläisten toimeentuloa”, Sarkomaa sanoo.

Keskimäärin eläkeläinen on ostanut palveluita Suomen kotipalveluyhdistyksen mukaan noin 2000 eurolla vuoden aikana. Näin ollen kymmenen prosentin leikkaus voisi tarkoittaa noin 200 euron vuosittaisia lisäkuluja vähennystä käyttäville eläkeläisille.

Lisätietoja:

Sari Sarkomaa

puh. 050 511 3033