Siirry sisältöön

Aikuisten aikaa lapsille

10.04.2011 Helsingin Sanomat

Hyvinvointimme kannalta on viisasta tehdä toimia, jotka edistävät työn ja perheen yhteensovittamista, perheiden hyvää arkea ja aikuisten aikaa lapsille. Isyysvapaa ja isäkuukausi on uudistettava nykyistä pidemmäksi ja joustavammaksi isyysrahajaksoksi. Kokoomuksen malli mahdollistaisi sen, että lasta voisi hoitaa kotona lähes vuoden ikäiseksi. Vanhempainvapaan kehittämisessä hyvä etappi onkin "vuosi vauvalle".

Perheet ja elämäntilanteet ovat erilaisia ja siksi palveluihin tarvitaan vaihtoehtoja. Kokopäivähoidon rinnalle tarvitaan osapäivähoitoa, avoimia varhaiskasvatuspalveluja ja vuorohoitoa. Päivähoitolaki on uudistettava varhaiskasvatuslaiksi. Erityisesti yksinhuoltajien työssäkäyntiin liittyvät tilanteet on huomioitava.

Osittainen hoitoraha on ulotettava kattamaan alle 4-vuotiaat lapset ja korotettava 90 eurosta 120 euroon kuukaudessa. Tämä parantaa mahdollisuutta lyhentää työaikaa lapsen ollessa aivan pieni. Pienten lasten yksityisen hoidon tukea on nostettava 160 eurosta 200 euroon kuukaudessa.

Monilla vanhemmilla on kova huoli pienistä koululaisistaan. Kokoomus kannattaa valtionosuuden nostamista iltapäivähoidon rahoituksesta kannusteeksi kunnille järjestää riittävä iltapäivähoito sitä tarvitseville pikkukoululaiselle. Osittaisen hoitorahan korotus koskisi myös 1.-2. luokkalaisen vanhempia, eli pienten koululaisten vanhempia tuettaisiin lyhentämään työpäivää, jos perhe näin haluaa.

Sari Sarkomaa (kok)
Kansanedustaja