Siirry sisältöön

Kokoomuksen Sarkomaa ja Risikko: ripeät tehotoimet hoivakodeissa ja kotihoidossa olevien pelastamiseksi elintärkeitä

Tiedote 7.4.2020

Julkaisuvapaa heti

Kokoomuksen Sarkomaa ja Risikko: ripeät tehotoimet hoivakodeissa ja kotihoidossa olevien pelastamiseksi elintärkeitä

Kokoomuksen kansanedustajien Sari Sarkomaan ja Paula Risikon mukaan koronaepidemian laaja karkaaminen riskiryhmiin on kaikin tavoin estettävä. Hoivakoteihin tunkeutunut koronavirus on vaarassa päästä jylläämään ja levitä myös 70 vuotta täyttäneiden keskuudessa kotihoidossa, sillä vanhuspalveluiden henkilöstön suojavarustelu ja ohjeistukset ovat puutteellisia.

”On välttämätöntä, että hallitus ryhtyy välittömästi tehostettuihin toimiin vanhusten ja vammaisten sekä hoitohenkilöstön suojelemiseksi. Nopeilla toimilla on mahdollista pelastaa henkiä ja estää epidemian ryöpsähtäminen. Samat toimet tukevat samalla koko väestöä ja terveydenhuollon toimintakyvyn ylläpitoa”, edustaja sanovat.

Sarkomaan ja Risikon mukaan on ensinnäkin viipymättä saatava selkeät, yhteneväiset kansalliset ohjeet eristämis- ja karanteenitoimiin.

”Toiseksi ministeriön on myös syytä kiireellisesti ohjeistaa varmuusvarastojen suojavarusteiden jakosuunnitelma ja jakelu niin, että suojavarusteita saadaan vanhusten ja vammaisten palveluihin. Huoltovarmuuskeskuksen toimitukset eivät ole ulottuneet vanhusten ja vammaisten palveluihin. Suojavarusteita on syytä jakaa niin, että kaikissa vanhusten ja vammaisten yksiköissä voidaan sosiaali- ja terveysministeriön ohjeita noudattaa”, edustajat sanovat.

Edustajien mukaan kolmanneksi on myös varmistettava, että ohjeet suojavarusteiden käytöstä ovat selkeät ja toteuttamiskelpoiset koko sote-toimijakentälle.

”Neljäntenä asiana koronavirustestaus on tuotava viipymättä sote-henkilöstön saataville. Erityisesti testausta tarvitaan nyt riskiryhmiä hoitavan henkilöstön keskuudessa. Myös vasta-ainetestejä on käytettävä. Nyt kuuluu viestiä, että testeihin ei pääse”, edustajat sanovat.

”Viidenneksi on ratkaistava sosiaali- ja terveydenhoitoa koronakriisin alkumetreiltä rasittanut suojavarustepula. Nyt viimeistään on tartuttava kaikkiin toimiin. Tilanteesta ja tehdyistä toimista tilanteen korjaamiseksi on annettava avoimempaa tietoa. Tuudittautumisesta varmuusvarastojen ehtymättömyyteen on siirryttävä kansalliseen ponnistukseen, jolla suojavarusteet tehdään suomalaisella osaamisella ja hankitaan yhteistyöllä. Kuntien ja toimijoiden yksinjättämiseen ei ole varaa”, edustajat sanovat.

Sarkomaa ja Risikko haluavat tänään Maailman terveyspäivänä osoittaa erityisen kiitoksen sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstölle ja muille auttajille.

”Meidän kaikkien on osoitettava erityinen tuki sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstölle ja kaikille, jotka omassa työssään riskeeraavat terveytensä ja henkensä auttamalla muita”, edustajat sanovat.

Lisätietoja

Sari Sarkomaa, 050 511 3033

Paula Risikko, 050 5113107