Siirry sisältöön

Kokoomuksen Sarkomaa: Lasten ja nuorten rokotesuojan ei saa antaa murtua poikkeusoloissakaan

Tiedote 14.5.2020

Julkaisuvapaa heti

Kokoomuksen kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sari Sarkomaa on vakavasti huolissaan koronaepidemian heikentämästä rokotekattavuudesta. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tuoreiden tietojen mukaan koronaepidemia on heikentänyt lasten ja nuorten kansallisen rokotusohjelman toteutumista.  

”Sekä neuvola- että kouluterveyshuollon käynneistä on huolehdittava myös poikkeusoloissa, jotta rokotussuojaan ei jää puutteita. Rokotesuojan rikkoutuminen olisi valtava uhka lapsillemme ja koko kansanterveydelle, emmekä sellaista vakavaa katastrofia saa päästää tapahtumaan”, varoittaa Sarkomaa.

THL:n mukaan rokotekattavuudessa havaitaan nyt laskua jopa useita prosenttiyksikköjä. Syynä on se, että monissa kunnissa neuvola- ja kouluterveydenhuollon palveluja on rajattu, jonka lisäksi myös lasten vanhemmat ovat koronatilanteen vuoksi siirtäneet neuvola-aikoja.

”Terveysministeri Kiurun on pikaisesti tartuttava asiaan yhdessä kunnissa terveyspalveluista järjestämisvastuussa olevien tahojen kanssa. Koronaviruksen taltuttamisen ja hoidon rinnalla on huolehdittava, että kaiken ikäiset ihmiset saavat välttämättömän hoidon ja palvelut”, Sarkomaa sanoo.

”THL:n mukaan esimerkiksi kurkkumädältä, jäykkäkouristukselta, hinkuyskältä, poliolta ja Hib-taudeilta suojaavan viitosrokotteen saaneiden lasten osuus on valtakunnallisesti tarkasteltuna laskenut 6-16 prosenttiyksikköä riippuen rokoteannoksesta. Alkuvuonna on otettu kaikkia pikkulasten rokotteita vähemmän kuin vuosi sitten. Tiedot ovat todella hälyttäviä”, sanoo Sarkomaa.

Sarkomaa yhtyy THL:n vetoomukseen, että koulujen avautuessa on välttämätöntä huolehtia kouluterveydenhuollossa annettavista rokotteista ja terveystarkastuksista. Yhtä tärkeää on neuvoloiden toiminnasta huolehtiminen sekä niiden tiivis yhteistyö päiväkotien kanssa.

Rokotuksista ja terveystarkastuksista on aivan olennaista huolehtia myös poikkeusoloissa, sillä kansallinen rokotusohjelma on suunniteltu niin, että rokotteet antavat suojaa juuri oikeaan aikaan.

”Nyt kun koulut avautuvat, on terveystarkastukset ja rokotteiden antaminen huolehdittava ajan tasalle. Etäopetuksen aikana käynnit kouluterveydenhuollossa ovat vähentyneet. On välttämätöntä, että peruskoulun päättävien oppilaiden rokotussuoja on hoidettu kuntoon”, Sarkomaa päättää.

Sarkomaa on jättänyt hallituksen vastattavaksi kirjallisen kysymyksen terveystarkastuksien ja rokotussuojan toteutumisesta koronavirusepidemian aikana. Sarkomaan kirjallisen kysymyksen ovat allekirjoittaneet lisäksi sosiaali- ja terveysvaliokunnassa toimivat kokoomusedustajat Anna-Kaisa Ikonen ja Pia Kauma, Mia Laiho.

Lisätietoja:

Sari Sarkomaa 050 511 3033