Siirry sisältöön

Korkeakoulujen aloituspaikkoja lisättävä

Suomi on aina pärjännyt korkealla osaamisella ja sivistyksellä. Se on kansakuntamme tärkein pääoma. Koronaepidemian tuomassa taantumassa on viisasta investoida koulutukseen.

Korkeakoulujen aloituspaikkojen lisäämiseen on vahvat perustelut. Maamme koulutustason nosto, hakijasuman purkaminen sekä alojen ja alueiden osaajapula. On vakavaa, ettei Marinin hallitus ole varannut eduskunnan käsittelyssä olevaan koko eduskuntakautta koskevaan julkisen talouden suunnitelmaan lisäaloituspaikkoihin määrärahoja. Ei vaikka asia on luvattu hallitusohjelmassa.

Ahkerasti pääsykokeisiin lukeville nuorille ja koko maamme tulevaisuudelle tervetullut puheenvuoro tuli opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäälliköltä Anita Lehikoiselta. Hän linjasi, että ensi syksyn aloituspaikkojen määrärahaa kaavaillaan kesäkuussa eduskuntaan tuotavaan lisäbudjettiin. Olemme kokoomuksen sivistysvaliokuntaryhmän voimin ajaneet aloituspaikka- ja määrärahalisäystä samoin moni muukin taho kuten maamme korkeakoulut. 

Korkeakoulujen sisäänpääsystä on tullut tulppa tai pullonkaula, jonka seuraukset näkyvät pulana osaavasta työvoimasta. Teollistuneiden maiden järjestö OECD patisti viime vuonna julkaistussa maaraportissaan Suomea korjaamaan tämän epäkohdan.

Pula osaajista on kasvun ja työllisyyden jarru erityisesti pääkaupunkiseudulla. Olemme johtamani Helsingin ja Uudenmaan kansanedustajien neuvottelukunnan voimin vaatineet korkeakoulujen lisäpaikkoja erityisesti pääkaupunkiseudun korkeakouluihin. Tämä on perusteltua myös alueellisen tasa-arvon kannalta. Alueellamme on alitarjonta aloituspaikoissa suhteutettuna ylioppilastutkinnon suorittaneisiin. 

Kevät on poikkeuksellinen kevään ylioppilaille ja pääsykkeisiin valmistautuneille hakijoille. Varsinkin kun yliopistot muuttivat valintamenettelyä kesken yhteishaun. Oikeusasiamies tutkii päätöksen lainmukaisuutta. Korkeakoulujen aloituspaikkojen lisäämisen kautta useampi nuori pääsisi korkeakouluun sisään onnellisena päätöksenä tälle raskaalle keväälle.

Usea taho on yhtynyt vaateeseen lisätä korkeakoulujen aloituspaikkoja, enää puuttuu hallituksen kanta. Tiedeministeri Hanna Kososen puheenvuoroa odottaa nyt koko Suomi. Tiedeministerin pitää olla osaamisen, korkeakoulujen ja nuorten puolella. Suomi nousee koronanepidemian alhosta vain osaamisella.

Lämpimästi tervetuloa mukaan järjestämilleni etäkahveille ke 11.6 klo 18-19.15. Voit ilmoittautua mukaan lähettämällä minulle sähköpostia sari.sarkomaa@eduskunta.fi. Etäkahvit järjestetään Teamisissa. Saat tarkemmat osallistumisohjeet ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen ennen tapahtumaa. Tervetuloa mukaan!

Sari Sarkomaa

helsinkiläinen Kansanedustaja

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja

Julkaistu Munkin Seutu -lehdessä