fbpx Siirry sisältöön

Kirjallinen kysymys alkoholilain uudistamisesta

Eduskunnan puhemiehelle

Kaikista toimialoista ravintola- ja majoitusala on koronaepidemian pahimmin taloudellisesti runtelema. Ravintola-ala on merkittävä työllistäjä suoraan ja välillisesti, ja sen kotimaisuusaste on korkea. Ravintolayritysten pääsemiseksi kannattavalle uralle olisi erityistuen yhteydessä tehtävä myös esityksiä, joilla edesautettaisiin ravintoloiden mahdollisuutta palata omilla jaloilla seisovaan kannattavaan liiketoimintaan loppuvuoden aikana, vaikka ravintoloiden toiminta tulee olemaan ainakin osin rajoitettua ja asiakkaiden paluu vanhan liiketoiminnan asiakkaiksi epävarmaa. Ravintoloiden toiminta tulee kesäkuun alusta lähtien olemaan mahdollista, mutta tavanomaista selvästi heikommin kannattavuusedellytyksin.  

Eduskunta käsitteli tiistaina 26.5.20 hallituksen esitykset laiksi ravitsemisyritysten uudelleentyöllistämisen tukemisesta ja toiminnan rajoitusten hyvittämisestä sekä tartuntalain väliaikaisesta muuttamisesta.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä esitti ravintoloiden ahdingon helpottamiseksi, että hallituksen tulisi tuoda viipymättä eduskunnan käsiteltäväksi alkoholilain muutosesitys, jolla sallittaisiin väliaikaisesti viinien ulosmyynti ravintoloista. Kokoomus esitti myös ravintolatoimintaan kohdistuvan arvonlisäveron väliaikaista alentamista. Kokoomus on jo aikaisemmin esittänyt, että hallitus toisi eduskunnalle viipymättä esityksen pienpanimoiden etämyynnin sallimiseksi.

Lakiesitysten käsittelyn yhteydessä ei käynyt selväksi hallituksen linja näiden ravintoloille tärkeiden helpotusten osalta.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän / esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mitä hallitus aikoo tehdä ravintoloiden alkoholijuomien ulosmyynnin sallimiseksi?

Mitä hallitus aikoo tehdä tavintolatoimintaan kohdistuvan arvonlisäveron väliaikaiseksi alentamiseksi?

Mitä hallitus aikoo tehdä pienpanimoiden etämyynnin sallimiseksi?

Helsingissä 28.5.2020

­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­_______________________________

Sari Sarkomaa [kok]

Follow by Email
Facebook
LinkedIn
Instagram