Henkilöstöpula on yksi suurimpia haasteita ikääntyneiden ja muistisairaiden ihmisten ympärivuorokautisissa hoivapalveluissa. Vankka ammatillinen osaaminen on keskeinen työssä viihtymistä ja jaksamista sekä työn mielekkyyttä lisäävä tekijä. Muistiliiton liittovaltuusto toteaa, että vaikka sosiaali- ja terveydenhuollon koulutus on laadukasta, muistisairauksiin liittyviä koulutussisältöjä tulee lisätä sekä toisen asteen tutkinnoissa että ammattikorkeakoulututkinnoissa ja yliopistoissa.
Muistityöhön tarvitaan lisää erikoistumisopintoja eli vähintään 30 opintopisteen laajuista ammatillista muistityön lisä- ja täydennyskoulutusta. Lisäksi työyhteisöissä tulee olla aito mahdollisuus hoivatyön jatkuvaan kehittämiseen ja yhdessä oppimiseen.
Ympärivuorokautisessa hoivakodissa asuvista asiakkaista kolme neljästä sairastaa muistisairautta. Hoivakotiin siirrytään usein siinä vaiheessa, kun muistisairaus on jo edennyt pitkälle ja toimintakyky on heikko. Muistisairaudet ovat eteneviä neurologisia sairauksia, jotka vaikuttavat paitsi lähimuistiin, laaja-alaisesti myös muihin tiedonkäsittelyn toimintoihin kuten puheen tuottamiseen ja ymmärtämiseen, ympäristössä orientoitumiseen ja yleiseen toiminnanohjaukseen. Muistisairas ihminen tarvitsee loppuvaiheessa paljon tukea arjessa selviytymiseen.
– Muistisairaan kohtaaminen ja vuorovaikutus hänen kanssaan vaativat henkilöstöltä erityistä osaamista, toteaa toiminnanjohtaja Katariina Suomu.
– Lisäksi yhteistyö läheisten kanssa korostuu, koska he osaavat kertoa sairastuneen henkilöhistoriasta, persoonasta ja toiveista. – Jos muistisairauteen liittyvät asiat ovat työntekijälle vieraita ja osaamista sairastuneen kanssa kommunikointiin ei ole, työ tuntuu helposti kuormittavalta, mikä vähentää hoivatyön veto- ja pitovoimaa, Suomu jatkaa. – Raskaaksi ja vaikeaksi koetusta työstä hakeudutaan pois.
Hyvää hoitoa ja samalla henkilöstön työhyvinvointia tulee edistää erikoistumiskoulutuksen lisäksi myös työyhteisöissä. Muistiliiton tuottama Hyvän hoidon kriteeristö on työkirja muistisairaiden ihmisten hyvän hoidon ja elämänlaadun kehittämiseen ja arviointiin. Työkirja ohjaa ammattilaisia muistisairaan ihmisen tarpeet ja toiveet huomioivaan hoivaan, kuntoutukseen ja hoitoon.
– Hyvän hoidon kriteeristön pitkäjänteinen käyttäminen työn arviointiin ja kehittämiseen on vaikuttanut vahvasti hoitokulttuuriimme, kertoo Lotta Pellilä Karpalokotia ylläpitävästä Suomenselän Muisti ry:stä. – Meillä korostuvat ihmislähtöisyys sekä muistisairaiden yksilöllisyys ja osallisuus. Asukkaat viettävät päivät pääosin yhdessä Karpalokodin olohuoneessa, omassa huoneessa lähinnä nukutaan, Pellilä jatkaa.
Puolella henkilökunnasta on täydennyskoulutusta muistisairaiden ihmisten hoitamiseen liittyen. – Käytännölliset ja pieneltä tuntuvat asiat lisäävät osallisuutta ja arjen merkityksellisyyttä kuten se, että saa itse voidella leipänsä. Hyvän hoidon perusta on kuitenkin kyky kohdata muistisairas ihminen. Hyvä kohtaaminen rauhoittaa ja tuo turvallisuutta muistisairaalle ihmiselle ja koko yhteisölle, Pellilä toteaa.
– Hyvä hoito ei synny pelkästään määrällisistä tekijöistä. Työyhteisöissä pitäisi pysähtyä miettimään, mistä esimerkiksi kiireen tunne johtuu. Onko kyse resurssien määrästä vai siitä, mihin ja miten niitä käytetään ja hoivakodin arkea eletään, Suomu sanoo. – Parhaimmillaan muistisairauksiin liittyvän osaamisen ja työn kehittäminen on hoivayksikön yhteinen tehtävä, jossa johtamisella on keskeinen rooli, Suomu toteaa.
Muistiliiton liittovaltuusto painottaa, että jokaisella ihmisellä on oikeus elää hyvää ja omannäköistä elämää myös muistisairauden loppuvaiheessa, elämän loppuun asti. Hoivakodissa asukkaiden toimintakyky on usein jo alentunut. Hyvän elämän varmistamiseen tarvitaan ammattitaitoinen ja osaava henkilöstö, joka osaa kommunikoida muistisairaan ihmisen kanssa ja rakentaa hyvää arkea jäljellä olevan toimintakyvyn varaan.