Kategoria: Blogi

Kiusaaminen on monia lapsia ja nuoria koskeva ongelma, joka näkyy myös kouluterveyskyselyn tuloksissa. Kiusaavilla lapsilla on lisääntynyt riski jatkaa kiusaamista aikuisena, jos kukaan ei pysäytä negatiivista käyttäytymistä. Kiusaamisen ehkäisyllä on kauaskantoiset myönteiset vaikutukset lasten hyvinvoinnille ja koulunkäynnille sekä koko elämälle. Viimeksi kiusaamisilmiölle antoi kasvot Rädyn saama pahoinpitelytuomio.

On iso epäkohta, että päivähoitolaissa eikä valtakunnallisissa varhaiskasvatuksen perusteissa ole mainintaa kiusaamisen ennaltaehkäisemisestä ja kitkemisestä. Sen sijaan isompia lapsia, peruskoululaisia ja toisen asteen opiskelijoita suojaa laki, joka edellyttää, että oppilaat on suojattava väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä.

Tällä eduskuntakaudella on tarkoitus päivittää yli 40 vuotta vanha päivähoitolaki varhaiskasvatuslaiksi. On välttämätöntä, että valmisteilla olevaan uuteen varhaiskasvatuslakiin kirjataan pykälätasolle kiusaamisen ennaltaehkäisy ja varhainen puuttuminen. Kiusaamiseen on saatava nollatoleranssi jo varhaisessa vaiheessa. Sen minkä kotona ja päivähoidossa oppii, sen koulussa ja myöhemmin elämässä taitaa.

Kiusaamisen kitkeminen edellyttää riittävää määrää lastentarhaopettajia ja osaamista koko päiväkodin moniammatilliselle henkilöstölle.

Tutkimukset osoittavat, että kiusaamisongelmaan on pureuduttava varhaisessa vaiheessa päivähoidossa, jottei kiusaamisesta juurru tapa, joka siirtyy lapsen mukana peruskouluun. Helsingin yliopiston tutkija Laura Repo on korostanut, että kiusaaminen on opittu käyttäytymismalli. Hänen mielestään aikuisen tulisi olla mukana leikeissä. Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja Folkhälsan julkaiseman tutkimushankkeen mukaan päiväkodissa kiusaajia ja kiusattuja koskevat prosenttiluvut vastaavat suurelta osin koulussa tehtyjen tutkimusten tuloksia.

On välttämätöntä, että vanhemmat ovat mukana kiusaamisen vastaisessa työssä, sillä he ovat ensisijaiset vaikuttajat ja vastuunkantajat lapsen elämässä. Vanhempien yhteistyöllä voidaan luoda tärkeitä aikuisten verkostoja lasten kasvun tueksi. Lasten on voitava luottaa siihen, että kaikesta kiusaamisesta uskaltaa puhua, ja että aikuiset aina auttavat, eivätkä jätä lasta yksin. Kiusaamisen kitkemiseen tarvitaan lapsen koko lähiyhteisö.

Nyt kun varhaiskasvatuksen ja päivähoitopalvelujen lainsäädännön valmistelu, hallinto ja ohjaus on siirretty opetus- ja kulttuuriministeriöön, on tärkeää laajentaa myös KiVa-koulu -hanke varhaiskasvatukseen ja päiväkoteihin.

Toimiessani opetusministerinä laajensimme opetusministeriön rahoittamaa KiVa koulu -hanketta. Siinä tavoitteena on ehkäistä koulukiusaamista luomalla konkreettisia työkaluja opettajien, oppilaiden ja vanhempien käyttöön jokaiseen peruskouluun. Samanlaisia välineitä tarvitaan päiväkodeissa ja varhaiskasvatuksessa. KiVa-koulun tulokset ovat olleet kansainvälisestikin merkittäviä: kiusatuksi joutumisen ja toisten kiusaamisen on todettu vähentyneen merkittävästi ohjelmaa toteuttaneissa kouluissa.

Epävarmassa taloustilanteessa on lohdullista, että ainakin kahdesta voimme olla varmoja. Talous on tasapainotettava, emme saa ahnehtia tulevien sukupolvien mahdollisuuksia. Toimet, joita teemme lasten hyvinvoinnin edistämiseksi ovat kullanarvoisia. Suurin osa lapsista ja nuorista voi hyvin, ehkä paremmin kuin koskaan. Mutta kasvava joukko voi huonosti. Lasten pahoinvoinnin kitkeminen ja ehkäiseminen on asia, johon on pysähdyttävä.

Ydinkysymys on, missä on menty pieleen. Ainakin viidessä asiassa olemme menneet vikaan.

Ensinnäkin, vanhempien ja perheen merkitystä ei ymmärretä riittävästi, vaan usein yritetään auttaa lasta yksin. Valtiontalouden tarkastusviraston lastensuojelua koskevan raportin tulokset olivat karuja: perheitä ei tueta riittävästi missään lastensuojelun vaiheessa. Tai toisinpäin, hoidetaan aikuista esimerkiksi päihdeongelmissa ja unohdetaan, että hän on isä tai äiti. Ja se, miten alkoholi vaurioittaa kykyä toimia vanhempana.

Toiseksi, apua ja tukea saa liian usein liian myöhään. Olemme lainsäädännöllä ja eri ohjelmilla pyrkineet ehkäisevien toimien vahvistamiseen. Silti raskaat toimet kuten huostaanotot lisääntyvät. Eduskunnan asiantuntijakuulemisessa on todettu, että lasten huostaanoton ja sijoittamisen kustannukset ovat niin suuret, että yhdenkin huostaanoton välttämiseksi melkein mikä tahansa määrä ehkäisevää tai avohuollon työtä on kannattavaa. Inhimillisistä kustannuksista puhumattakaan. On käsittämätöntä, että edelleen on kuntia, joissa perheen ensimmäinen apu on huostaanotto.

Kolmanneksi, jos vanhemmat eivät jaksa ja kykene, niin kuka pitää huolta lapsesta?

Tiedämme, että yksi pysyvä aikuissuhde kannattelee lasta. Tämä jää liian monen lapsen osalta toteutumatta. Lasta auttavia asiantuntijoita voi olla kymmeniä mutta yksikään ei välttämättä ole tuttu lapselle.

Neljänneksi, lapsen kohtaaminen ja kuuleminen jää liian usein viranomaisyhteistyön ja lähetekulttuurin jalkoihin. Lapsia pompotetaan palvelusta ja viranomaiselta toiselle, ilman että joku todella pysähtyisi kuuntelemaan ja auttamaan lasta. Lasten kuuleminen ja osallisuus on välttämätöntä. Tiedossa on, että me aikuiset aliarvioimme lasten ja nuorten ongelmia verrattuna siihen, miten lapset itse kokevat asioita.

Viidenneksi, perhepolitiikkamme pohjautuu liiaksi ajatukseen kahden yhdessä asuvan vanhemman ydinperheestä. Arjen todellisuus on hyvin usein toinen. Perheet ovat erilasia, mutta samanarvoisia. Perhepolitiikkamme laahaa osin jäljessä.

Näissä viidessä asiassa ei ole mitään uutta. Kysymys kuuluu: miten muuttaa – ei vain lakeja vaan myös syvään juurtuneita toimintatapojamme ja ajatteluamme.

Kuudenneksi on vielä todettava, että meillä on liian vähän koottua ajantasaista tietoa lasten hyvinvoinnista. Voimavarojen oikean kohdentamisen edellytys on se, että päätöksenteko perustuu tietoon. Kouluterveyskysely on ulotettava alakoululaisiin ja neuvoloissa pitää toteuttaa kysely, jotta oikeasti tietäisimme miten lapset voivat ja voisimme arvioida toimiemme vaikuttavuutta. Tiedot pitäisi olla helposti saatuvilla, vaikka THL:n ja lapsiasiavaltuutetun nettisivuilla. Ruotsissa vastaava verkkopalvelu on sujuvasti toiminnassa.

Valtiovallalla on vastuu siinä, että emme ota lapsia itsellemme ja ajattele, että yhteiskunta hoitaa lapset. Päävastuu on vanhemmilla. Vanhemmuutta on tuettava aina silloin kun se on lapsen etu. Erityisesti ennaltaehkäisevä kotiapua sekä lasten lähellä toimivien aikuisten ja eri toimijoiden yhteistyö on saatava toimimaan lapsen parhaaksi ja koko perheen tukemiseksi. Valtiovallalla on myös vastuu huolehtia, että silloin kun vanhemmuus ei riitä, niin jokaisella lapsella on lähellä aikuinen, joka kantaa päävastuun.

Vaikka maailma muuttuu, niin se tosiasia pysyy, että lapset tarvitsevat aikuisten aikaa voidakseen hyvin ja kasvaakseen turvallisesti aikuisuuteen. Vanhempien tai muiden läheisten aikuisten huolenpidon merkitystä ei voi mikään innovaatio korvata.

Peräänkuulutan Guggenheim-hankkeen nauttimaa "mistään ei lannistuta" asennetta Helsingin byrokratian rattailta erityisesti yrittäjälähtöisiin hankkeisiin. Menestyäkseen Helsinki kaipaa kipeästi uudenlaisia ja innovatiivisia ratkaisuja.

Helsingin Sanomien uutisoima tieto virkamiesten HIFK:n kaavaileman Helsinki Garden - monitoimihallin tyrmäämisestä nosti ison äläkän ja syystä. Virkamiesten lehteen kirjoitetut perustelut olivat vähintäänkin hämmästyttäviä ja menivät yli kaupunkilaisjärjen. Miksi ei kaupunkiin voisi tehdä myös asuntoja ja yhdistää ne jäähalliin sekä palveluihin. Juuri tällaisia innovatiivisia ja uudenlaisia hankkeita Helsinki tarvitsee elävöittääkseen kaupunkikuvaa ja kulttuuria muullakin kuin pelkästään veronmaksajien rahoilla. Ja mikä olennaista HIFK ja helsinkiläiset tarvitsevat uuden hallin. Kyse on myös runsaslukuisen lapsi- ja nuorisojoukon harrastuksesta jäällä ja katsomossa.

Useat helsinkiläiset päättäjät ja veronmaksajat ajattelivat varmasti samoin kuin minä; virkamiesten näkemyksiä ei pidä sellaisenaan niellä. Virkamiesten kannanotto olisi vaarantanut HIFK rakentaman rahoitusmallin ja siten hankkeenkin.

Tuoreimmat uutiset kaupungin virkamiesten ja HIFK:n edustajien tapaamisesta ovat jo paljon parempia. Uutisoinnin mukaan osapuolet ovat lähentyneet toisiaan ja Mäntymäki on yksi mahdollinen rakennuspaikka. Toinen vaihtoehto on vanhan hallin viereen ja Nordenskiöldinkadun varteen rakentaminen. Vanhan hallin korjaaminen lienee epätodennäköisintä.

Pisararadan läheisyys tekee Mäntymäestä loistavan paikan monitoimihallille, joka upealla tavalla täydentäisi Olympiastadionin ja Oopperan kokonaisuutta. Kyseiset rakennukset eivät varmaankaan kalpene, vaikka viereen rakennetaan. Siitähän kaupungissa on kyse, että taloja rakennetaan vierekkäin.

Hankkeen edistyessä on tietenkin kaikilla kaupunkilaisilla mahdollisuus sanoa sanansa rakennushankkeesta. Monelle Töölön seudun yrittäjälle on ollut helpotus, ettei halliin olla kaavailemassa kaupan suuryksikköä, vaan suunnitelmissa on ollut muutaman tuhannen neliön ruokakauppa.

Nyt on kaupungin jatkettava ripeästi neuvotteluja ja valmisteluja, jotta HIFK-halliasia saadaan eteenpäin ja mahdollisimman pian kaupunkisuunnittelulautakuntaan. Asioiden venyttäminen ja vitkuttelu tulisi kalliiksi, eikä ole kenenkään etu. Peukkuja on pidettävä myös sille, että vanha halli kestää siihen saakka, kun uusi valmistuu.

Lapsiasiavaltuutettu Maria-Kaisa Aulan ero oli yllätys ja samalla poikkeuksellisen vahva kannanotto lapsiasiavaltuutetun toimiston voimavarojen puolesta. Tehtävästään eronnut Aula on todennut, että työ on ollut luovaa ja sisällöllisesti palkitsevaa, mutta samalla kuormittavaa henkilöstön vähyyden vuoksi. Aula toivookin seuraajalleen parempia toimintaedellytyksiä.

On kiitettävä, että peruspalveluministeri Huovinen (sd) on sanonut ottavansa lapsiasiavaltuutetun eron hyvin vakavasti ja kannanottona resurssien vähäisyydestä. Olen samaa mieltä peruspalveluministerin toteamuksen kanssa, että talouden niukkana aikana suuren suuria lupauksia ei voida tehdä.

Lapsiasiavaltuutettu on itsenäinen viranomainen, joka toimii sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä. Hän edistää lapsen edun ja oikeuksien toteutumista yhteiskunnassamme. Valtuutettu toimii yhteistyössä muiden viranomaisten sekä järjestöjen kanssa. Lapsiasiavaltuutettu seuraa lasten ja nuorten elinolosuhteita, lainsäädäntöä sekä yhteiskunnallista päätöksentekoa. Samalla hän arvioi lasten ja nuorten oikeuksien ja hyvinvoinnin toteutumista suomalaisessa yhteiskunnassa. Valtuutettu tekee aloitteita sekä antaa neuvoja ja ohjeita lapsia ja nuoria koskevissa asioissa. Hän edistää myös YK:n lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen toteutumista.

Nykyisessä taloustilanteessa on haastavaa lisätä voimavaroja valtionhallintoon. Välttämätöntä onkin ensin arvioida eri organisaatioiden synenergia – ja yhteistyömahdollisuudet sekä toimenkuvien painopisteet. Eroavan Aulan hätähuutoa voimavaroista ei voi jättää huomioimatta.

Meidän täytyy kannustaa koko hallitusta etsimään luovia tapoja uudistaa valtionhallintoa. Pidän perusteltuna vaihtoehtona lapsiasiavaltuutetun toimiston siirtämistä Jyväskylästä Helsinkiin eduskunnan oikeusasiamiehen toimiston tai ihmisoikeuskeskuksen yhteyteen. Tällä järjestelyllä voisi olla mahdollista turvata resurssit nykyistä paremmin sekä turvata valtuutettujen riippumaton asema. Lapsiasiavaltuutetun useimmat keskeiset valtionhallinnon ja esimerkiksi järjestöjen yhteistyökumppanit ovat pääkaupunkiseudulla, joten siirrolla olisi myös mahdollisuus lisätä lapsiasiavaltuutetun toimiston työn kustannustehokkuutta.

Muistaen 90-luvun laman toimien vaikutukset lasten ja perheiden tilanteeseen, on viisasta huolehtia lapsiasiavaltuutetun työn saumattomasta jatkumisesta ja riittävistä voimavaroista. Edessä on esimerkiksi mittavan suuria rakenteellisia uudistuksia ja talouden sopeuttamistoimia. Lapsiasiavaltuutettua tarvitaan.

Toivon, että peruspalveluministeri Huovinen (sd) ottaisi ehdotuksen lapsiasiavaltuutetun toimiston siirrosta harkintaansa ja että tämän lisäksi valtionviranomaistoiminnoissa tehtäisiin arvio, miten voimavaroja on kohdennettu lasten asioiden käsittelyyn. Ministeri on itsekin viitannut lapsiasioiden voimavarojen vähyyteen ministeriössä ja valvonnassa. Tämä on näkynyt vakavalla tavalla esimerkiksi lastensuojelussa. Arvion perusteella on mahdollista pohtia olemassa olevien voimavarojen uudelleen kohdentamista niin, että lasten asiat on hoidettu ja valvottu riittävällä tavalla.

Kiitän lapsiasiavaltuutettu Aulaa ansiokkaasta työstä lasten puolesta. Eduskunnan Lapsen puolesta – ryhmä on tehnyt tiivistä työtä lapsiasiavaltuutetun kanssa ja se on ollut tärkeää sekä tuloksellista.

Heikentynyttä lukutaitoa ja vähenevää kiinnostusta lukemiseen ei saa jättää vain opettajien harteille. Tietenkin lukutaidon edistäminen on asia, joka on otettava vakavasti varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen kehittämisessä mutta kaikkea lukemisen merkitystä on hyvä miettiä joka kodissa. Kannustan ja innostan vanhempia, isovanhempia ja muita lasten lähellä olevia aikuisia lukutalkoisiin lasten lukutaidon edistämiseksi.

Kotona lukemisella on aivan erityinen merkitys. Vanhempien ja muiden läheisten aikuisten rooli on avainasemassa lasten kiinnostuksessa lukemiseen. Lapselle lukeminen on monin tavoin merkityksellistä lapsen koko kehitykselle. Kun luemme lapselle, vahvistamme lapsen kielen kehitystä, tulevaa lukutaitoa ja kiinnostusta lukemiseen. Lapselle lukeminen ja yhdessä lukeminen lapsen opittua lukemaan auttavat lapsen koulunkäyntiä ja helpottavat tulevaisuudessa hänen oppimistaan.

Arjessa tehdyt asiat voivat joskus olla paljon tehokkaampia kuin valtiovallan säädökset ja hankkeet. Lukutalkoot on myös talouden tiukassa tilanteessa keino, joka ei maksa mitään. On tärkeä muistaa, että ovi lukemisen maailmaan avataan yhteisen lukemisen avulla ja tässä vanhemmilla ja muilla lasten läheisillä aikuisilla on päävastuu.

Kotona opitaan myös sitoutuminen koulutyöhön ja koulun sekä opettajien arvostus sekä se, että oppiminen vaatii ahkeruutta. Nämä ovat tärkeitä taitoja lapselle koko elämän.

Lastemme heikentynyt lukutaito vakava uhka koko maamme sivistykselle ja osaamiselle, onhan lukutaito kaiken oppimisen kivijalka. Nuorten lukutaito on heikentynyt ja kiinnostus lukemista kohtaan on vähentynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana. Heikkoja osaajia on aiempaa enemmän ja erinomaisia puolestaan aiempaa vähemmän. Samaan aikaan niiden nuorten osuus, jotka eivät lue läksyjen lisäksi lainkaan vapaa-ajallaan, on merkittävästi kasvanut.

On välttämätöntä, että Suomessa löydämme monipuolisia keinoja innostaa kaikkia lapsia lukemaan. Koulujen lukuharjoitukset ja kirjailijavierailut, kirjallisuuskerhot, koulujen kirjastot sekä yhteistyö yleisten kirjastojen kanssa ovat asioita, joita meidän tulee vaalia ja vauhdittaa. Parhaillaan työn alla oleva perusopetuksen uudistus on lukemisen innostamisessa iso mahdollisuus, jota meillä ei ole varaa hukata. Samoin työn alla oleva päivähoitolain uudistamisen varhaiskasvatuslaiksi. Kirjastojen kanssa tehtävä yhteistyö on hyvä olla osa jokaisen päiväkodin arkea. Päiväkodit ja koulut voivat osaltaan innostaa ja kannustaa perheitä yhteiseen lukuharrastukseen.

Tukemalla lapsen lukemista opinpolun alkuvaiheessa voidaan tehokkaasti kitkeä eroja oppimistuloksissa. Lukeminen on osa perustaitoja, joita on vaikea myöhemmin nopeasti kiriä. Tasavertaiset mahdollisuudet oppimiseen ja sivistykseen ovat asia, jotka viisaimmin tehdään varhaisessa vaiheessa. Oppivelvolisuuden päättyessä ollaan jo monin tavoin myöhässä.

Kun lapselle on luettu, tulee kirjasta ystävä, joka kulkee mukana koko elämän.

Valtaosa meistä suomalaisista on kirjastojen ja kirjojen ystäviä. Suomessa käytetään kirjastoja eniten kaikista Pohjoismaista. Yleisten kirjastojen vuosittainen lainausmäärä oli vuonna 2012 noin 95 000 000. On ikävä tosiasia, että työ ei rahallisesti kiitä kirjan tekijää kohtuudella. Yhdestä lainatapahtumasta tekijä saa korvausta vain muutaman sentin. Esimerkiksi Tanskassa lainauskorvausmäärärahat ovat yli seitsemän kertaa enemmän kuin Suomessa.

Suomessa teosten lainamääriin perustuvat korvaukset ovat olleet käytössä vasta vuodesta 2007. Muissa Pohjoismaissa vastaavia korvauksia on maksettu jo usean vuosikymmenen ajan. Vuokraus- ja lainausdirektiivi implementoitiin aikanaan 1990-luvun puolivälissä Suomeen epäonnistuneesti. Silloin tekijöille säädettiin oikeus lainauskorvaukseen, mutta kaikki merkittävää lainaustoimintaa harjoittavat kirjastot vapautettiin korvauksen maksamisesta.

Vuonna 2004 Suomi sai Euroopan yhteisön komissiolta virallisen huomautuksen vuokraus- ja lainausdirektiivin virheellisestä implementoinnista. Suomessa tehtiin syksyllä 2006 pikaisella lainvalmistelulla muutos tekijänoikeuslakiin, jonka seurauksena yleiset kirjastot poistettiin poikkeuksen piiristä. Tässä yhteydessä eduskunta kiinnitti huomiota siihen, että lainauskorvausmääräraha oli huomattavan pieni suhteessa yleisten kirjastojen vuosittaisiin lainamääriin.

Kirjallisuuden lainaamisesta yli viidesosa tapahtuu tutkimusta ja opetustoimintaa palvelevista kirjastoista, jotka Suomessa ovat edelleen korvauksen ulkopuolella. Muissa Pohjoismaissa opetus- ja tutkimuskirjastot ovat pääsääntöisesti mukana lainaluvuissa ja korvauksen piirissä. Eduskunta on useasti edellyttänyt, että tutkimus- ja opetustoimintaa palvelevat kirjastot liitetään tekijänoikeuslain lainauskorvausjärjestelmään. Tämä on välttämätöntä opetus- ja tutkimuskirjallisuuden tekijöiden omaisuuden suojan ja yhdenvertaisen kohtelun kannalta.

Lainauskorvausjärjestelmän alkuvuosina lainauskorvauksiin oli käytettävissä 3 milj. euroa, mutta sen jälkeen siihen on tehty pieniä korotuksia usein eduskunnan valtiovarainvaliokunnan vaateesta ja aloitteesta. Vuonna 2013 määräraha oli 3,8 milj. euroa. Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan sivistys- ja tiedejaostossa lisäsimme vuoden 2014 budjettiin lainauskorvausten korottamiseen 100 000 euroa. Määrärahalisäyksen lisäksi toistimme linjauksemme, että lainauskorvausten tasoa on pyrittävä edelleen nostamaan ja että tiukasta taloustilanteesta huolimatta on löydettävä keinot lainauskorvauksen laajentamiseen tutkimus- ja opetuskirjastoista tapahtuvaan lainaamiseen.

Tämä on vahva viesti opetus- ja kulttuuriministeriölle ja koko hallitukselle. Suomalainen kirjallisuus on asia, josta meillä suomalaisilla on päävastuu, jota emme voi ulkoistaa.

Vaateellemme antaa vahvan tuen Euroopan unionin tuomioistuin, joka on ottanut kesäkuussa 2011 antamassaan tuomiossa kantaa vuokraus- ja lainausdirektiiviin sekä kohtuullisen korvauksen määräytymiseen. Tuomiossa korostetaan, että jos tekijältä poistetaan mahdollisuus kieltää teostensa lainaaminen, niin se edellyttää sen turvaamista, että tekijät saavat lainaamisesta korvauksen.

Laadukas suomalainen kirjallisuus tarjoaa kirjastolaitokselle sisällön samalla mahdollistaen sen olemassaolon. Tekijän palkka koostuu erilaisista tekijänpalkkiokorvauksista, joita hän saa teostensa käyttämisestä. Siksi on erittäin tärkeää, että nämä korvaukset ovat kohtuullisia. Syksyllä 2012 yli 5 300 tekijää ja kirjallisuuden ystävää allekirjoitti lainauskorvausmäärärahojen korottamista koskevan vetoomuksen, joka luovutettiin ministeri Arhinmäelle.

Turvaamalla tekijöille kohtuullisen korvauksen näiden sisältöjen lainaamisesta, voidaan samalla turvata tekijöiden mahdollisuus keskittyä luovaan työhön. Hallitusohjelmassa painotetaan, että tekijänoikeuslailla säädetään nykyistä tarkemmin tekijänoikeuksien käytöstä suoritettavasta kohtuullisesta korvauksesta. Oikeus kohtuulliseen korvaukseen tulee turvata myös silloin, kun teoksia käytetään kirjastoissa. On oikeudenmukaista ja viisasta suomalaisen sivistyksen ja kirjallisuuden kannalta, että kirjailijoiden työ kannattaa.

Sari Sarkomaa
kansanedustaja (kok)
valtiovarainvaliokunnan sivistys- ja tiedejaoston jäsen
www.sarisarkomaa.fi

Hallituksen julkaisemassa rakennepoliittisen ohjelman toimeenpanopäätöksessä todetaan, että selvitys vanhemmuuden kustannusten tasaamisen eri malleista ja niiden kustannuksista on tehty, ja että hallitus jatkaa arviointia vanhemmuuden kustannusten tasaamisesta työmarkkinajärjestöjen kanssa.

Pelkkä asioiden selvittäminen ei riitä

Jo useaan hallitusohjelmaan sisältynyt vanhemmuuden kustannusten eri mallien jatkuva selvittäminen ei kuitenkaan riitä vaan nyt on löydettävä ja tehtävä ratkaisuja kustannusten oikeudenmukaiseksi jakamiseksi. Asia ei etene, jos jäädään odottamaan työmarkkinajärjestöjen toimia vaan hallituksen on oltava aloitteellinen, kannustettava työmarkkinajärjestöjä asiassa samalla tavalla kuin se kannusti maltilliseen työmarkkinaratkaisuun.

Työnantajien vanhemmuudesta aiheutuvien kustannusten jakaminen kohtelisi yrityksiä tasapuolisemmin ja loisi edellytyksiä kasvulle. Pk-yritykset uskaltaisivat nykyistä paremmin palkata uusia työntekijöitä, kun taloudellinen riski pienenisi. Kyse on ennen kaikkea yrittäjyyden edistämisestä.

Vanhemmuuden kustannuksista aiheutuva “äitiriski” näkyy naisvaltaisten yritysten kannattavuudessa. Kustannukset syövät kovalla tavalla naisvaltaisten alojen, kuten palvelu-, hoiva- ja hoitoalan yritysten kasvu- ja työllistämismahdollisuuksia. Näillä aloilla on suuret kasvumahdollisuudet ja me tarvitsemme naisvaltaisille aloille enemmän yrittäjyyttä ja työnantajia sekä myös lisää lapsia.

Yksi vauva maksaa äidin työnantajalle noin 12 000 euroa. Keskeisimmät kuluerät ovat raskaudesta johtuvat poissaolot, äitiyslomalla kertyvät lomarahat sekä sairaan lapsen hoitokulut. Kustannukset on joka tapauksessa jonkun maksettava ja tällä hetkellä se ”joku” on perhevapaita käyttävien naisten työnantajat.

Kyse on yrittäjyyden jarrusta ja siitä, että naisia palkkaavat yrittäjät ovat kilpailutilanteessa eriarvoisessa asemassa suhteessa miehiä palkkaaviin. Yrittäjien eläköitymisen myötä tarvitsemme uusia yrittäjiä enemmän kuin koskaan. Yrittäjyyden ja työllistämisen merkittävin jarru joutaa nyt romukoppaan.

Parempia tapoja vanhemmuuden kulujen tasaamiseen

Hyvä askel eteenpäin ”äitiriskin” kitkemisessä olisi kertakorvauksen maksaminen äidin työnantajalle, mikäli hän palaa saman työnantajan palvelukseen raskauden ja perhevapaiden jälkeen. Se korvaisi vaikeasti laskettavia tapauskohtaisia kustannuksia, kuten sijaisten rekrytointi ja perehdyttäminen.

Korvaus olisi toimiva ratkaisu vuosikymmenet keskustelussa olleen mittavan yhteiskunnallisen ongelman ratkaisemiseen. Nuorten naisten vaikeus päästä pysyvään työsuhteeseen kielii siitä, että ongelma on todellinen ja vakava.

Lisäksi kannatettavaa on itsenäinen vanhempainvakuutus, joka toisi selkeästi esiin sen, millaisia kustannuksia vanhempainetuuksista työnantajalle ja palkansaajalle tulee. Vakuutus mahdollistaa vanhemmuuden kustannusten jakamisen, mutta myös rahoitusosuuksien muutoksen kuten valtiovallan osuuden vahvistamisen.

Ei ole tätä vuosisataa, että ylläpidämme järjestelmiä, jotka suosivat miesten palkkaamista. Niin kauan kuin naisista aiheutuu enemmän kustannuksia työnantajalle kuin miehistä, jatkuu naisten syrjintä työmarkkinoilla. ”Äitiriskin” kitkemiseen on tehtävä konkreettisia päätöksiä vielä tämän vaalikauden aikana.

Sari Sarkomaa ja Lenita Toivakka

Käsittelemme eduskunnassa ensi vuoden valtion talousarviota epävarmassa taloustilanteessa. On lohdullista, että ainakin kolmesta asiasta voimme olla varmoja. Ensinnäkin, mitä tehokkaammin tasapainotamme talouttamme, sitä paremmin pärjäämme talouden tyrskyissä. Toiseksi, ilman työtä ja yrittäjyyttä ei ole hyvinvointia. Kaikkein tärkeintä on luoda edellytyksiä uusien työpaikkojen syntymiseen ja työn säilymiseen Suomessa. Kolmanneksi, toimet, joita teemme lasten ja perheiden hyvinvoinnin turvaamiseksi ovat kullanarvoisia.

Saimme tänään sovun eduskunnan valtiovarainvaliokunnan hallituspuolueiden ryhmien kesken ensi vuoden budjettiin eduskunnan tekemistä muutoksista. Olen tyytyväinen, että johtamani kunta- ja terveysjaoston näkemykset toteutuivat hyvin.

Yliopistolliseen lastentarhanopettajien lisäkoulutukseen suuntaamamme lisävoimavarat ovat todellinen helpotus Helsingille. Meillä on iso vaje lastentarhanopettajista ja päivähoitopaikoista. Huoli lastentarhanopettajapulan vaikutuksista esiopetukseen ja päivähoidon laatuun sekä sen kehittämiseen on ollut suuri. Päätöksellä halusimme myös vauhdittaa valmisteilla olevan päivähoitolain uudistamista varhaiskasvatuslaiksi. Valmistelutyö on tehtävä perusteellisesti, mutta ripeästi. Aikaa on jäätävä riittävälle keskustelulle, lain valmistelulle, kunnolliselle lausuntokierrokselle sekä eduskunnan käsittelylle.

Olemme eduskunnassa toistuvasti pelastaneet päihdeäitien palvelut kohdentamalla rahaa Ensi- ja turvakotien liiton päihdeongelmaisten äitien ja heidän perheidensä Pidä kiinni -hoitojärjestelmään. Näin sovimme tehtävän myös ensi vuoden budjetin osalta, koska eduskunnan toiveesta huolimatta sosiaali- ja terveysministeriö ei ollut tälläkään kertaa turvannut rahoitusta.

Suomessa syntyy vuosittain noin 650 alkoholin vaurioittamaa lasta. Odottavista äideistä kuudella prosentilla on arvioitu olevan päihderiippuvuus. Pelkästään Helsingin Naistenklinikalla synnyttää viikoittain 1-2 päihdeäitiä. Päihdeongelmaisten äitien erityishoito tuottaa mittavia inhimillisiä ja taloudellisia säästöjä. Äidin raskaudenaikaisen päihteidenkäytön aiheuttama sikiövaurio on pahimmillaan korjaamaton kehitysvamma, joka vaatii pysyvää ja kallista laitoshoitoa. Päihteetön vanhemmuus ja vauvaperheiden arki ovat asioita, joita pitää tukea.

Kävimme johtamassani valtiovarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaostossa tarkkaan läpi veteraanien kuntoutukseen suunnattuja voimavaroja ja kuntoutuksen toteutumista. Eduskunta teki kuluvan vuoden budjettiin mittavan lisäyksen, jotta määrärahat riittäisivät veteraanien laadukkaaseen kuntoutukseen. Nyt on arvioitu, että raha ei kustannusten nousun ja veteraanien ikääntymisen myötä ole riittävä. Siksi myös ensi vuodelle on lisättävä voimavaroja. On välttämätöntä, että veteraanien kotiin vietäviä palveluja lisätään, sillä veteraanien ikääntyessä tukipalveluiden tarve kasvaa. Edellytämme, että myös sotainvalideilla on vastaavanlaiset mahdollisuudet kotiin vietäviin palveluihin kuin veteraaneilla.

Sotaveteraanien uhraukset tämän maan puolustamiseksi ovat kunnioitettavia, mutta samalla mahdottomia korvata rahalla. On kuitenkin tärkeää, että jokainen veteraani saa itselleen tarpeidensa mukaista hoitoa. Se on samalla vähintä, mitä me voimme tehdä heidän hyväkseen.

Suomi säilytti itsenäisyytensä kovien uhrauksien seurauksena. On arvokasta, että voimme tänä vuonna juhlistaa itsenäistä isänmaata ja 96-vuotiaan Suomen taivalta.

Hyvää itsenäisyyspäivää.

Sari Sarkomaa
kansanedustaja (kok)
valtiovarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaoston puheenjohtaja
www.sarisarkomaa.fi

Ympäröivä maailma muuttuu, mutta jäykkä ministeriörakenne on tiukasti paikallaan. Byrokraattinen omia rajoja vartioiva ministeriörakenne on uudistettava jatkuvasti muuttuvaa yhteiskuntaa palvelevaksi. Ajassa elävä valtiohallinto tulee olla ketterä ja kansalaislähtöinen.

Tämän päivän hallituksen keskeiset ratkaistavat asiat eivät ole vain yhden ministeriön, vaan ne ovat yhä useammin eri ministeriöiden rajapinnoilla olevia kysymyksiä. Tämä lisää vaatimuksia yhteistyölle ja joustavuudelle. Nykyisten ministeriöiden liiallinen erillisyys, siiloutuminen ja keskeisten prosessien pirstaleisuus ei palvele Suomen suuriin haasteisiin vastaamista. Tavoitteena pitää olla 12 ministeriön sijaan yksi valtioneuvostonvirasto.

Kun maalla on yksi hallitus, niin sillä pitää olla yksi ja yhtenäinen sitä palveleva organisaatio. Valtioneuvoston jäsenille tulee antaa suuremmat mahdollisuudet omistautua yhteistyössä ja kollegiona poliittisten kysymysten ratkaisemiseen. Yksi yhtenäinen valtioneuvostovirasto on askel eteenpäin parlamentarismin vahvistamisessa.

Valtionhallinnon uudistamisessa on monia positiivisia mahdollisuuksia. Yksi valtioneuvosto pakottaisi ministerit ja ministeriöt kokonaisvaltaiseen yhteistyöskentelyyn ja strategiseen johtamisotteeseen. Henkilöstön liikkuvuus olisi helpompaa, mikä on eriomainen asia oppivan organisaation ja työssä kehittymisen näkökulmasta. Näin henkilöstön osaaminen saataisiin parhaaseen mahdolliseen käyttöön.

Ruotsissa ministeriöt on yhdistetty yhdeksi viranomaiseksi vuodesta 1997 lähtien. Ruotsin uudistuksen tulokset ovat tutustumisen arvoisia. Ruotsalaisten omien arvioiden mukaan Ruotsin Regeringskansliet (RK) on helpommin hallituksen ohjattavissa tänä päivänä kuin ennen vuoden 1997 uudistusta. Henkilöstö on RK:n henkilöstöä, mikä tarkoittaa, että ministeriömuutoksissa työnantaja ei enää vaihdu. Uudistuksen tuoma yhtenäisyys ministeriöiden työympäristöissä, kuten IT-tuessa ja hallinnollisissa rutiineissa on yhtenäistänyt koko kokonaisuuden työskentelytapoja. Ministeriöjakoja on sujuvasti muokattavissa vastaamaan hallituksen tavoitteita. Mahdollisuudet kokonaisuuden näkökulmasta ohjata toimintaa ja resursseja tavalla, joka vastaa hallituksen prioriteetteja on ruotsalaisten arvion mukaan kasvanut.

Pääministeri Kataisen hallitusohjelmassa ja rakennepoliittisessa ohjelmassa on linjattu tavoitteet keskushallinnon yhdenmukaistamiseksi ja virtaviivaistamiseksi. Päämääränä on, että valtioneuvostosta muodostetaan yksi yhtenäisempi rakenteellinen kokonaisuus seuraavasta hallituskaudesta 2015 alkaen. Hallitus aikoo käynnistää parlamentaarisen komitean arvioimaan yhtenäisemmän valtioneuvostokokonaisuuden rakennetta ja ministeriöiden asemaa sen osana. Komitean työn määräaika on tammikuussa 2015. Komitealta pyydetään väliraportti syyskaudella 2014.

Kannustan hallitusta viemään uudistusta ripeästi eteenpäin. Valtioneuvoston kanslian yhteyteen perustetaan valtioneuvoston hallintoyksikkö, johon keskitetään vuonna 2015 ministeriöiden yhteisiä hallinto- ja palvelutoimintoja. Tämä on hyvä alku yhdelle yhtenäiselle valtioneuvostovirastolle.

Sari Sarkomaa
Kansanedustaja (kok)
Valtiovarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaoston puheenjohtaja
www.sarisarkomaa.fi

Ihminen on mitä hän syö, mutta myös Suomi ja koko maapallomme on monin tavoin sellainen, mitä syömme. Ravinnon ketju muodostaa noin kolmanneksen kaikista kulutuksen ympäristövaikutuksista. On kaikkien etu, että terveellinen ja maukas lähiruoka päätyy ruokapöytiimme.

Olen eduskunnan lähiruokaverkoston perustajajäsen ja varapuheenjohtaja. Verkosto perustettiin rakkaudesta kotimaiseen ruokaan. Ja siksi, että haluamme vastata siihen tarpeeseen, että yhä useampi suomalainen haluaa lautaselleen luomua ja lähiruokaa. Pari vuotta vanhassa verkostossamme on eduskunnasta mukana eri puolueiden kansanedustajia.

Lähiruokasektorin kasvu vaatii pitkäjänteistä samansuuntaista toimintaa ja verkostoitumista. Verkostoitumisessa on tärkeää katsoa tulevaisuuteen yli hallinto-, toimija- ja toimialarajojen.

Meitä suomalaisen ruoan ystäviä oli myös hallitusneuvotteluissa iso joukko, ja nostimme ruokapolitiikan erikseen ensimmäistä kertaa hallitusohjelmatasolle. Jo oli aikakin. Onhan ruokasektori tulevaisuuden kasvuala, jolle perusteita antaa erityisesti vihreä talous. Kirjasimme pääministeri Kataisen hallitusohjelmaan, että kuluttajille luodaan paremmat mahdollisuudet saada tietoa ruoan alkuperästä ja tuotantotavasta. Ruokapolitiikan kärjeksi sovittiin luomun ja lähiruoan aseman vahvistaminen.

Tälle työlle antavat potkua hallituksen lähiruokaohjelma ja lähiruokasektorin kehittämistavoitteet (http://www.mmm.fi/attachments/lahiruoka/6GeZ7N4oG/LahiruokaohjelmaFI.pdf), joiden eteen on tehtävä urakalla töitä. Lähiruokaohjelman keskeisenä tavoitteena on kasvattaa lähiruoan osuutta julkisista hankinnoista parantamalla hankintaosaamista ja laadullisia kriteerejä. Hankinnoissa kokonaistaloudellisen edullisuuden ja laadun korostaminen hinnan sijaan sekä laatukriteereiden kehittäminen ovat keinoja helpottaa lähiruoan tietä julkisiin keittiöihin. Kriteereissä on tärkeä näkyä myös tuoreus, sesonginmukaisuus ja kestävä kulutus. Tavoitteena on myös kansallisen hankintalain kehittäminen. Lähiruuan valitseminen on vastuullisuutta. Sen käyttöä edistämällä edistämme samalla terveyttä, kotimaista työllisyyttä sekä yrittäjyyttä, ruokakulttuuriamme ja olemme ympäristöystävällisiä.

Juomakulttuuri on osa ruokakulttuuria ja meillä Suomessa olut ja sahti ovat perinteisesti kuuluneet ruokapöytiimme. Olut on kokenut uuden arvonnousun erityisesti kasvaneen lähiruokatrendin myötä. Lukuisat pienpanimot täydentävät käsityöläis- ja erikoisoluillaan suurempien panimoiden valikoimia. Juomavalikoimiamme ovat rikastuttaneet viime vuosina myös tilaviinit ja -liköörit, joiden valmistus on monipuolistanut maaseudun yritystoimintaa. Alkoholipolitiikkaa kehitettäessä on pohdittava keinoja, joilla voidaan tukea ja kehittää edelleen pienpanimo- ja tilaviinisektoriamme.

Lähiruuan tuotantoa on monipuolistettava, sen jalostusastetta on nostettava ja erityisesti on parannettava pienmuotoisen elintarvikejalostuksen ja myynnin mahdollisuuksia. Tässä tarvitaan niin lainsäädännön kuin neuvonnan keinoja. Yritykset tarvitsevat lisää elintarvikesäädäntöön liittyvää, yrityksen tarpeisiin räätälöityä neuvontaa. Julkisin varoin toteutettavat neuvontapalvelut on hyvä koota riittävän tehokkaiksi yhden luukun periaatteella toimiviksi kokonaisuuksiksi.

Tavoitteena on, että yrityksiin kohdistuva lainsäädäntö on selkeää ja tukee yritystoiminnan kokonaisvaltaista kehittymistä. Kansallista elintarvikelainsäädäntöä on kehitettävä siten, että EU:n sallimat joustot paikalliseen tuotantoon otetaan täysimääräisesti käyttöön.

On täysin kaupunkilaisjärjen vastaista, että pienissä yrityksissä vähäisiä resursseja joudutaan käyttämään kohtuuttomasti erilaisten normien ja byrokraattisten velvoitteiden täyttämiseen. Turhien normien ja käytäntöjen purkamistalkoot käynnistyivät eduskuntaryhmämme toimesta viime kesänä. On kaikkien etu, ettemme tarpeettomilla kielloilla tai käytännöillä kampita ja lannista yrittäjyyttä. Päinvastoin on vapautettava energiaa innovaatioiden ja uuden rakentamiseen. Eduskuntaryhmän aloittamat normienpurkutalkoot ovat tässä täsmätoimi. Ehdotukset ja ideat ovat tervetulleita.

Sari Sarkomaa
Kansanedustaja
Valtiovarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaoston puheenjohtaja
Eduskunnan lähiruokaverkoston varapuheenjohtaja
www.sarisarkomaa.fi