Kategoria: Blogi

Eduskunnassa on tänään tehty ilmaveivejä perusopetuksen pelastamiseksi. Ja hallituksen kirittämiseksi myöhästyneiden säästöbudjettilakien tuomiseksi eduskuntaan heti tammikuussa.

Valtiovarainvaliokunnassa saimme valmiiksi ensi vuoden talousarviota käsittelevän mietinnön. Budjetin loppukirissä tuli vielä ikävä valtiovarainministeri Rinteen esittämä lisäsäästövaade perusopetukseen. Tämä siksi, että hallitus ei ole saanut lupaamiansa säästölakeja eduskuntaan ja budjetti piti lisäleikkauksilla tasapainottaa. Kyseessä oli jumiin jäänyt subjektiivisen päivähoidon rajaamista koskeva lakiesitys, joka aiheutti 6 milj. euronleikkaustarpeen. Oli todella ikävää, että valtiovarainministeri esitti vaadittavat lisäsäästöt perusopetuksen laadun kehittämisrahoihin.

Tämä osoittaa sen, että koulutuksen tärkeyttä ja tehtyjen säästöjen suuruutta ei ole joka taholla ymmärretty. Lisäleikkaus osoittaa, että lipsuminen rakenneratkaisuissa johtaa vieläkin vaikeampiin päätöksiin. Minulle lisälohkaisu moneen kertaan karsittuihin perusopetuksen laadun kehittämisrahoihin oli liikaa. Emme saaneet enemmistöä etsimään säästöä toisin mitä Rinne esitti. Mutta lopulta saimme, väännettyämme vuorokauden asiaa kokoomuksen puolelta, aikaan sovun näkemyksestä, että kiritämme hallitusta tuomaan tekemättömän säästölain vielä heti tammikuussa eduskuntaan niin, että niistä säästöistä saadaan rahat takaisin yleissivistävän koulutuksen kehittämiseen. Teimme tästä lausuman. Melkoista veivausta mutta paras johon päästiin. Perusopetuksen laadun kehittämisen välttämättömät voimavarat pelastettiin. Työtä helpotti se, että valtiovarainministeri Rinne esittäessään lisäleikkausta nosti esille ajatuksen lisäbudjetista. Poikkeuksellista veivausta, koska hallitus ei saa säästölakeja valmiiksi. Nyt pitää hallituksen parantaa juoksuaan. Tämä osoittaa, että eduskunnassa tarvitaan koulutuksen ja sivistyksen puolustajia.

Sote-uudistus otti taas askelia eteenpäin eduskuntapuolueiden sopimuksella. Mitä useampi kokki, sitä sekavampi soppa, on valitettavasti välillä näyttänyt olevan sote-valmistelun resepti. Palveluita tarvitsevien ihmisten kannalta on välttämätöntä, että asiassa päästiin taas eteenpäin. Seuraavaksi esitys tulee eduskuntaan ja alamme sitä käsittelemään sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. Laille ratkaisevaa on perustuslakivaliokunnan käsittely ja kanta.

Merkittävää on se, mitä lakiesityksestä tehdyt vaikuttavuus- ja kustannusarviot kertovat. Ne ovat vasta tulossa. Olemme niitä valtiovarainvaliokunnassa erityisesti lausumalla edellyttäneet. Ydinkysymys on, mikä sote-laissa on se tekijä, joka kirittää valitsemaan tehokkaammat tavat tuottaa vaikuttavia palveluja. Päivänselvää on, että lisäkannusteita tarvitaan, jotta tavoite paremmista ja asiakaslähtöisistä palveluista toteutuisi. Ja jotta samalla rahalla saisimme tulevaisuudessa enemmän. Tätä on mielestäni lainvalmistelussa ja eduskunnan asiantuntijakuulemisissa vahvasti pohdittava.

Olennaista on, että sote-alueilla on velvoite toteuttaa malleja, jotka aidosti lisäävät palveluiden saatavuutta, vaikuttavuutta, lisäävät valinnanvapautta ja hillitsevät kustannuksia. Emme halua betonoida vanhoja rakenteita. Tiukan tuotannon määrittelyn sijaan tavoitteena on oltava mahdollisuus tehdä benchmarkkausta ja saada aikaan kilpailua parhaassa palveluiden tuottamistavassa.

Sote-palvelutuotannon kustannukset on tehtävä läpinäkyväksi ja samoin julkisten laaturekistereiden luominen otettava osaksi sote-uudistusta. Tiedoista hyötyvät kaikki – niin valintoja tekevät ihmiset, sote-alan ammattilaiset, päätöksentekijät, virkamiehet, sote-johtajat kuin veronmaksajat. Kansallinen ohjaus on kannatettavaa, mutta se ei saa olla liian jäykkää. Puitelain ja järjestämissopimuksen on kannustettava palvelujen potilaslähtöiseen innovatiivisuuteen ja kokeilutoimintaan ilman sitovaa normiohjausta.

Pelkkä hallintomallin uudelleen organisointi ei yksin riitä saavuttamaan sote-uudistuksen tavoitteita tasavertaisista ja vaikuttavista palveluista. Työn alla on sote -rahoitusuudistus, jolla on nostettava ihminen keskiöön, lisättävä valinnanvapautta ja luotava lisäkannusteita tehdä samalla rahalla enemmän ja parempaa. Valinnanvapaus on toteutettava siten, että julkinen ja kolmas sektori sekä yritykset pelaavat samoilla pelisäännöillä. Ruotsin raha seuraa potilasta -mallin parhaista paloista on luotava Suomeen peruspalvelut paremmaksi malli. Viisasta on muistaa, että ihmiset tekevät palveluiden laadun eli ilman henkilöstön asiantuntemusta sekä sitouttamista ei uudistus onnistu.

Vajavaisin tiedoin tehdyistä sosiaali- ja terveydenhuollon päätöksistä on tehtävä loppu. Sote- palvelutuotannon kustannukset on saatava läpinäkyväksi ja julkisten laaturekistereiden luominen otetettava osaksi sote- uudistusta. Nykyisin sote- päätöksiä tehdään jopa "pussi päässä”. Enää Suomella ei ole tähän varaa – puhumattakaan terveyskeskusjonoissa apua viikkokausia odottavilla ihmisillä.

Oli välttämätöntä, että sote- uudistuksessa saatiin askel eteenpäin, vaikka uudistus ei ole vielä lähelläkään maalia. Työtä on vielä paljon edessä ja hyvin monta asiaa auki. Sote- lain valmistelun tarvitaan ripeä ja laadukas loppukiri, jotta tämä eduskunta ehtii lain kunnolla käsittelemään. Huonoon ei kuitenkaan ole varaa.
Ydinkysymys on se, mikä sote-laissa on tekijä, joka kirittää valitsemaan tehokkaimmat tavat tuottaa laadukkaita palveluja. Päivänselvää on, että vaikuttavia lisäkannusteita tarvitaan.

Valtiovarainvaliokunnassa olemme esittäneet keinoja suunnata uudistusta terveyspalveluiden vaikuttavuutta edistävään suuntaan. Aloitteestani eduskunta hyväksyi viime vuonna lausuman kuntatalouden seurannan kehittämisestä niin, että sote- palveluiden kustannuksista on julkisesti saatavilla läpinäkyvät, ajantasaiset ja vertailukelpoiset tiedot. Eduskunta hyväksyi myös aloitteestani tehdyn lausumasta, jossa edellytettiin hallituksen ryhtyvän toimenpiteisiin terveyspalveluiden laatua kuvaavien julkisten rekistereiden laatimiseksi. Seuranta- ja laaturekisterien kehittäminen on sote-johtamisen ja hyvien käytäntöjen levittämisen kannalta aivan välttämätön. Harmillista kyllä, valmistelutyö ei vielä ole edennyt siinä vauhdissa, mitä asian tärkeys edellyttäisi.

 

Läpinäkyvät palvelun saatavuutta, laatua ja kustannuksia koskevat tiedot ovat välttämättömiä uudistuksen onnistumiseksi. Tiedoista hyötyvät kaikki – niin valintoja tekevät ihmiset, sote-alan ammattilaiset, päätöksentekijät, virkamiehet, sote-johtajat kuin veronmaksajat.

Muissa Pohjoismaissa ollaan laaturekisteriasiassa paljon pidemmällä. Järjestelmä kannustaa palveluiden jatkuvaan kehittämiseen ja mahdollistaa tietojen käyttämisen myös alan tutkimuksessa. Läpinäkyvät tiedot ovat myös edellytys raha seuraa ihmistä – mallin käyttöönotolle.

Olen aktiivisesti ajanut valinnanvapauden kasvattamista tuotuani johtamani valtiovarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaoston Ruotsin matkalta vuonna 2012 tuliaisena raha seuraa potilasta - mallin. Olen toistuvasti esittänyt, että Suomeen luotaisiin ihmisten valinnanvapautta lisäävä peruspalvelut paremmaksi - malli.
Sote-uudistusta onkin nyt viisasta jatkaa niin, että rahoitusuudistuksella voidaan valjastaa ihmisten valinnanvapaus muutosvoimaksi. Palvelusetelin käyttöönotto nykyistä vahvemmin on tässä hyvä askel eteenpäin.
Raha seuraa ihmistä -mallista on säädettävä uudella valinnanvapauslainsäädännöllä. Valinnanvapautta on laajennettava terveydenhuollossa mutta myös muissa palveluissa, kuten esimerkiksi vanhustenhuollossa, vammaispalveluissa ja kuntoutuksessa. Valinnanvapaus on toteutettava niin, että siirrymme aitoon monituottajamalliin, jossa palveluita tuottavat kunnat, yritykset ja kolmas sektori pelaavat samoilla pelisäännöillä. Toimintaympäristön on oltava sellainen, että suomalaiset mikro- ja pk-yritykset voivat osallistua tasavertaisesti hyvinvointipalveluiden tuottamiseen.
Sote- lakia ei pidä tuoda eduskuntaan ennen kuin kunnollinen vaikutustenarviointi on tehty ja on todettu, että esitys täyttää asetetut vaateet. Eduskunta on lausumassaan edellyttänyt, että sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen taloudelliset vaikutukset arvioidaan analyyttisesti kaikkien toimenpiteiden osalta ja että uudistus luo edellytyksiä kestävyysvajeen supistamiselle. Tämän lisäksi lakiesityksen on luotava mahdollisuudet saavuttaa sote- uudistukselle asetetut tavoitteet yhdenvertaisista sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista, peruspalvelujen vahvistamisesta sekä kustannustehokkaiden ja vaikuttavien palvelurakenteiden toteutumisesta.
Sari Sarkomaa (kok)
kansanedustaja
valtiovarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaoston puheenjohtaja
www.sarisarkomaa.fi

Ihmisarvoa kunnioittava ja lempeä elämän loppuvaiheen hoito on asia, joka koskettaa ja puhututtaa. Laadukkaan saattohoidon ja kivun hoidon saatavuudessa on isoja alueellisia ja laadullisia eroja. Valviraan on saapunut paljon omaisten kanteluja esimerkiksi liian vähäisestä kipulääkityksestä. Monella taholla onkin herännyt kysymys, riittäväkö nykyiset saattohoitosuositukset?

Palliatiivinen hoito on parantumattomasti sairaiden ja kuolevien ihmisten kokonaisvaltaista hoitoa. Palliatiivinen tulee latinankielisestä sanasta ”pallium” ja se tarkoittaa viittaa. Parhaimmillaan viitta suojaa, antaa lämpöä ja turvaa.

Palliatiivisten ja saattohoitopotilaiden määrä kasvaa arviolta 30 % seuraavan kymmenen vuoden aikana. Esimerkiksi syöpään kuolee maassamme paremmista hoitotuloksista huolimatta noin 11 000 ihmistä joka vuosi. Kaksi kolmasosaa syöpäpotilaista tarvitsee elämänsä viimeisien kuukausien aikana erikoistunutta palliatiivista kotihoitoa ja kolmasosa viimeisten elinviikkojensa aikana saattohoitoa.

Järjestin hiljattain eduskunnan kansalaisinfossa saattohoitoa käsittelevän keskustelutilaisuuden. Tilaisuus keräsi salin täyteen kansalaisia, asiantuntijoita ja päättäjiä. Tilaisuudessa esiteltiin saattohoitoa käsittelevä tutkimusraportti "Palliatiivisen ja saattohoitotyön nykytila, tulevaisuus ja kehittämishaasteet", jonka olivat laatineet pari vuotta sitten sairaanhoitajiksi valmistuneet saattohoidon asiantuntijat. Pohdimme yhdessä, miten viedä asiaa eteenpäin.

Keskustelussa nousi esille erityisesti tarve kotisaattohoidon edistämiselle sekä tukea kuolevan potilaan läheisiä. Samoin yhteistyön ja viestinnän tärkeys palliatiivisen ja saattohoidon toimijoiden sekä muiden toimijoiden kesken. Parantumattomasti sairaan hoito on monitahoista ja sen vuoksi yhteistyön eri ammattiryhmien välillä tulee olla saumatonta.

Toiveita esitettiin vahvistaa palliatiivisen ja saattohoidon palveluketjun kehittämistä, jotta päästäisiin pois ihmisten pallottelusta. Erityisesti henkilöstön täydennyskoulutukseen on panostettava. Pohdimme myös, mitä mahdollisuuksia valmisteilla oleva sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus tuo tullessaan.

Tein saattohoidosta asiasta vastaavalle ministerille myös kirjallisen kysymyksen (KK 556/2014 vp). Ministeri vastasikin, että terveydenhuoltolain uudistamisen yhteydessä voidaan arvioida tarvetta erilliselle saattohoitolaille. Kysymys vastauksineen on luettavissa eduskunnan nettisivuilla.

Erityinen huoli nousi Terhokodista. Terhokodissa tehdään osaavaa sekä arvokasta työtä. Terhokodin toiminta sekä osaamisen säilyminen on turvattava. Erityistä huolta on ollut siitä, että kuntien lähetekäytännöissä on ollut isoja eroja. Tämä on ikävä esimerkki saattohoidon epätasa-arvoisuudesta. Asiasta on jatkettava keskustelua, jotta joka kunnassa toteutuisi mahdollisuus hyvään saattohoitoon. Viimeisimmät uutiset ovatkin kertoneet, että potilasvirta on palautumassa eikä henkilöstön lomautuksiin olla ainakaan vielä ryhtymässä.

Hyvän palliatiivisen ja saattohoidon saaminen kaikkien ulottuville on tärkeä tavoite, jonka eteen on tehtävä työtä. Tavoitteena on hoitaa ihmistä kunnioittaen niin, että jäljellä oleva elämä on mahdollisimman hyvää, ilman kipuja ja muita haittaavia oireita. Niin, että arvokas kuolema olisi mahdollista.

Vastaanotan mielelläni palautetta ja ajatuksianne. Kaikki kommentit ja terveiset ovat tervetulleita.

Sari Sarkomaa (kok)
Kansanedustaja
www.sarisarkomaa.fi

 

Tuen antaminen sitä tarvitseville on varhaisessa vaiheessa paitsi inhimillisempää ja vaikuttavampaa, myös paljon edullisempaa kuin kasaantuneiden ongelmien korjaaminen. Ajoissa auttaminen ja ongelmien ennaltaehkäisy onkin eduskunnan käsittelyyn juuri tulleen uuden sosiaalihuoltolakiesityksen päätavoite.  Lain tavoite on vahvistaa ihmisten yhdenvertaisuutta ja eri toimijoiden välistä yhteistyötä.

On ilahduttavaa, että suurin osa lapsista ja nuorista voi hyvin.  Huoli onkin niistä lapsista, jotka voivat huonosti ja joita yrityksistä huolimatta ei apu saavuta. Meidän on aiheellista pohtia, missä olemme menneet tukijärjestelmiemme rakentamisessa vikaan.

Ensinnäkin vanhempien ja vanhemmuuden tukemisen merkitystä ei ymmärretä riittävästi. Usein yritetään auttaa lasta tai aikuista yksin. Esimerkiksi hoidetaan aikuista päihdeongelmissa ja unohdetaan, että hän on isä tai äiti.  Toiseksi apua ja tukea saa liian usein liian myöhään. Lainsäädännöllä ja eri ohjelmilla on pyritty ehkäisevien toimien vahvistamiseen. Silti raskaat toimet, kuten huostaanotot, lisääntyvät.

Kolmanneksi tiedämme, että yksi pysyvä aikuissuhde kannattelee lasta. Silti tämä jää liian monen lapsen osalta toteutumatta. Lapsen kohtaaminen ja kuuleminen jää liian usein viranomaisyhteistyön ja lähetekulttuurin jalkoihin. Lapsia pompotetaan palvelusta ja viranomaiselta toiselle, ilman että joku todella pysähtyisi kuuntelemaan ja auttamaan.

Näiden kompastuskivien yli pääsemiseksi on uuden sosiaalihuoltolain tarkoitus pureutua. Perheiden auttamisen kannalta aivan ratkaiseva kysymys, että hallitusohjelman kirjaus kotipalveluiden ja matalan kynnyksen palveluiden kehittämisestä ja lisäämisestä toteutetaan. Avuntarve on usein konkreettista apua arjen asioissa kotona; ei loputtomia keskusteluja ja lähetteitä asiantuntijalta toiselle.

On todella tervetullutta, että lakiesityksen mukaan lapsiperheille taataan oikeus saada kotipalvelua silloin kun se on välttämätöntä lapsen hyvinvoinnin turvaamiseksi. Tällainen voi olla tilanne esimerkiksi silloin, kun yksinhuoltajan sairauden vuoksi hän ei itse kykene lapsistaan huolehtimaan ilman apua. On karu totuus, että joissakin kunnissa esimerkiksi syöpään sairastuneelle yksinhuoltajaäidille tarjotaan kotiavun sijaan lasten huostaanottoa. Vihdoin saimme lain, joka mahdollistaa perheille niiden tarvitseman tuen ja palvelut ilman että perheeltä edellytetään lastensuojelun asiakkuutta.

Julkisen ja yksityisen sektorin sekä järjestöjen yhteistyö sosiaalihuoltopalveluiden kehittämisessä on tärkeää. Yksityinen sektori tuottaa kolmasosan palveluista ja kolmannella sektorilla on paljon osaamista ja innovaatioita. Tärkeää olisikin saada hyvät käytännöt käyttöön koko maassa ihmisten parhaaksi.

 

Sari Sarkomaa

kansanedustaja

valtiovarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaoston puheenjohtaja

www.sarisarkomaa.fi

Koululounaan säännöllisesti väliin jättävien lasten määrä on jo nyt huolestuttavan suuri. Opetushallituksen tutkimusten mukaan Etelä-Suomessa vain 46 prosenttia 7-9 luokkalaisista syö päivittäin kouluruuan. Helsingin kaupungilla on arvioitu koululounaan väliin jättävien määräksi noin 10-25 % koululaisista mutta erot koulujen välillä ovat suuret. Pikkukoululaiset osallistuvat ruokailuun mutta varsin moni ottaa lautaselle vain vähän jotain aterian osaa sen sijaan että söisi ruuan salaatteineen ja maitoineen.

Koululaisten hyvinvoinnin, ravitsemuksen ja oppimisen kannalta on olennaista, että jokainen lapsi syö terveellisen aterian koulussa. Kouluruuan pitäisi antaa 1/3 lapsen päivittäisestä ravintosisällöstä. Lapsen jaksamisen ja koko kouluyhteisön kannalta seuraukset ovat ikävät, mikäli koululounas jää väliin. Nälkäinen lapsi ei opi, eikä jaksa keskittyä. Asian tärkeyttä korostaa se tosiasia, että yhä useammalle lapselle kouluruokailu on päivän ainoa mahdollisuus syödä lämmin ateria.

Helsingissä käynnissä olevissa talouden tasapainottamistalkoissa on olennaista muistaa, että mitä vaikeammat taloudelliset ajat, sitä tärkeämpää on pitää perusasiat kunnossa. Kouluruuan mielekkyyden eteen tehtyä sitkeää työtä eikä kouluruuan tasoa ole varaa vaarantaa. Riskinä on, että yhä useampi lapsi jättäisi koululounaan syömättä. Jokainen meistä tietää, mitä se merkitsisi koulujen arjessa ja maksaisi myöhemmin esimerkiksi erilaisten terveyshaittojen muodossa.

Jos kouluruokaa ei olisi, pitäisi se nyt keksiä. Niin tehokas täsmäkeino se on edistämään paitsi lasten hyvinvointia ja oppimista mutta myös tapa vähentää terveyseroja. Olennaista on oivaltaa, ettei kouluruoka auta, jos lapsi ei sitä syö. Siksi meidän koulutielle lapsiaan saattavien vanhempien pitää kannustaa ja kertoa lapsille, miksi koululounas on tärkeää syödä ja että ruoka on todella joka päivä syötävä.

Otan mielelläni vastaan kouluruokaa ja muitakin asioita koskevia asioita. Kaikki ajatukset ja palaute ovat tervetulleita. Kirjoitan myös kuukausittain kirjeen, jossa käsittelen eduskunnan ajankohtaisia asioita. Kirjeen saa tilattua kotisivuiltani tai ottamalla minuun yhteyttä.

Sari Sarkomaa

kansanedustaja

www.sarisarkomaa.fi

Maailmalla kulkiessa huomaa, että Suomesta tunnetaan parhaiten PISA-tulokset ja laadukas koulutusjärjestelmämme. Suomalaisella koulutuksella on niin vahva brändi, että moni kansainvälinen suuryritys voi vain haaveilla vastaavasta. Kullanarvoinen kysymys on, kuinka muuttaa tämä brändi menestystuotteiksi, työpaikoiksi ja vahvaksi vientialaksi.

Jotta hyvinvointiyhteiskuntamme perusta säilyisi ja jotta Suomessa olisi tulevaisuudessakin työtä, tarvitsemme kipeästi uusia vetovoimaisia vientialoja. Menestyäksemme meidän on erikoistuttava yhä enemmän työtehtäviin ja toimintoihin, joissa tarvitaan hyvää koulutusta, osaamista ja luovuutta.

Suomalaiselle koulutukselle on kysyntää maailmalla. Kysyntää on erityisesti kehittyvissä ja nousevissa maissa, joissa ei ole riittävää omaa koulutuskapasiteettia. Nykyisin jo kaksi kolmasosaa maassamme olevista ulkomaalaisista opiskelijoista tulee EU/ETA-alueen ulkopuolelta.

Koulutusvientiä on maassamme edistetty vuodesta 2010 lähtien, jolloin valtioneuvosto teki asiasta periaatepäätöksen. Viennin tueksi kehitettiin Future Learning Finland- vientiklusterihanke (FLD), jota Finpro vetää. Mukana on korkeakouluja, niiden yrityksiä, muita koulutuksentarjoajia ja esimerkiksi opetusteknologiafirmoja. Tavoitteena on ollut edistää tuotteistamista, yhteistä markkinointia, yhteisiä tuotteita ja verkottaa suomalaiset, kansainvälisesti pienet toimijat. Vain näin voimme pärjätä kansainvälisillä markkinoilla.

Koulutusvienti ei toteutetuista toimenpiteistä huolimatta kuitenkaan vedä. Eikä ihme, kun esteitä ylitettäväksi on useampia; päällimmäisenä se, että suomalaisilla korkeakouluilla ei ole mahdollisuutta myydä tutkintoja ulkomaisille opiskelijoille.

Nykylainsäädännön mukaan tutkintoon johtavan koulutuksen on oltava aina maksutonta. Suomalaiset korkeakoulut suhtautuvat koulutusviennin mahdollisuuksiin myönteisesti ja uskovat voivansa tarjota laadukkaan koulutuksen kysyntään kunhan lainsäädännölliset esteet saadaan purettua. Kansainvälisen koulutusviennin tuloista leijonanosa tulee opiskelijoilta perittävistä lukukausimaksuista, joita Suomella ei ole lupa periä.

Lainsäädäntö asettaa haasteita myös korkeakoulujen tilauskoulutuksen myymiselle. Mikäli tilauskoulutuksen tilannut korkeakoulu tai organisaatio toisessa maassa perii opintoihin osallistuvilta opiskelijoilta lukukausimaksuja, asettaa tämä esteen suomalaiselle korkeakoululle tilauskoulutuksen myymiselle.

Ei ole mitään järkevää syytä, miksi tämän eduskuntakauden aikana ei säädettäisi Euroopan talousalueeseen kuulumattomien maiden kansalaisille korkeakoulututkintoon johtava koulutus maksulliseksi. Korkeakoulut voisivat itse määritellä maksun suuruuden mutta niiden olisi perittävä tutkintokoulutuksesta vähintään kustannukset kattava maksu. Korkeakouluilla olisi syytä olla myös apurahajärjestelmä. Myös tilauskoulutuksen esteitä tulisi purkaa.

Maamme menestyksen perusta on ollut koulutuksellinen tasa-arvo. Suomalaisille ja EU:n kansalaisille ei tule koulutus olisi maksutonta. Sen on oltava kiveen hakattu periaate nyt ja tulevaisuudessa.

Korkeakoulujen ja koko Suomen kansainvälistyminen on itsessään tärkeä tavoite. On selvää, että kv-opiskelijoiden määrän kasvuun suomalaiset korkeakoulut eivät pysty vastaamaan maksutonta koulutustarjontaa kasvattamalla -varsinkaan, kun koulutussektoriin on kohdistettu mittavia leikkauksia.

Koulutusviennin edistämistä puoltaa kansainvälistymisen, vientitulojen ja uusien työpaikkojen ohella useat muut tärkeät tavoitteet. Koulutusviennillä voimme tukea myös koulutuksen ja tutkimuksen laadun parantamista, ja yhteistyön vahvistamista keskeisiin kumppanimaihin sekä nouseviin talouksiin.

 

Sari Sarkomaa

kansanedustaja

Valtiovarainvaliokunnan sivistys- ja tiedejaoston jäsen

www.sarisarkomaa.fi

Suomalainen kouluruoka on ollut ylpeyden aihe mutta karmaisevan suuri on se lasten määrä, joka jättää kouluruuan syömättä ja ohjattuun ruokailuun osallistumatta. Esimerkiksi Etelä-Suomessa vain 46 prosenttia 7-9 luokkalaisista syö päivittäin kouluruuan. Lapsiemme hyvinvoinnin, ravitsemuksen ja oppimisen kannalta on olennaista, että jokainen lapsi syö terveellisen aterian koulussa. Ilman meidän vanhempien ryhtiliikettä sekä nykyistä parempaa kodin ja koulun yhteistyötä tämä tavoite ei toteudu.

Kouluruuan lisäksi lapsi tarvitsee riittävän aamiaisen ja tarvittaessa terveellisen välipalan. Nälkäinen lapsi koulun penkillä ei opi. Ruokailuhetki on myös sinällään oppilaille tärkeä, sillä se edistää viihtyvyyttä ja hyvinvointia koko kouluyhteisössä. Ruokailun yhteydessä opitaan paitsi hyvää syömistä myös yhdessä olemista hyviä tapoja noudattaen.

Vanhempien tehtävänä ja päävastuulla on kertoa lapsille, miksi kouluruokailuun pitää osallistua ja että kouluruoka on tärkeää syödä ja se on syötävä joka päivä.

Käsitykset terveellisestä ruuasta ja sen arvostuksesta syntyvät lapsuudessa. Ratkaisevat tekijät ovat kotona opitut ruokailutottumukset ja elämäntavat. Rauhallisen yhteisruokailun perinnettä on vaalittava perheissä. Vähintään yksi päivittäinen yhteinen ateria kiireisen arjen keskellä on tärkeä tapahtuma, josta on hyvä pitää tiukasti kiinni.

Koulu on kodin merkittävä kasvatuskumppani. Vanhempien kasvatusvastuun tukeminen ja terveiden elämäntapojen ja hyvien tapojen edistäminen ovat tärkeä osa koulun tehtävää. Tämä tehtävä korostuu, kun haluamme vähentää kasvaneita lasten hyvinvointieroja. On lasten etu ja kasanterveytemmekin kannalta välttämätöntä, että yhteistyö vanhempien ja opettajien kesken on osa jokaisen lapsen arkipäivää.

Vanhempien osallisuuden vahvistaminen kouluyhteisössä edellyttää toimivaa tiedotusta. On tärkeää, että eri kouluissa luotuja onnistuneita kouluruokailukäytäntöjä viedään muidenkin koulujen arkeen. Hyvänä esimerkkinä meillä Helsingissä järjestetään kouluruokailuiltoja vanhemmille, joissa kerrotaan kouluruokailun tavoitteista ja käytännön järjestelyistä. Lisäksi vanhemmat saavat maistella, miltä kouluruoka tänä päivänä maistuu. Yhtälailla lasten osallisuutta on lisättävä.

Koulupäivän aikana tapahtuva ruokailu on tärkeä hetki, jolloin voidaan edistää koulun kasvatuksellisia tavoitteita ja siinä opettajan rooli on merkittävä. Kouluruokailun pitäisi olla opetustapahtuma muiden joukossa. Ruokailun aikana voisi käsitellä terveydenedistämisestä tai vaikkapa kestävää kehitystä ja sitä, mistä ruoka tulee. Ruokakulttuurin merkitystä tulisi kasvattaa ja monipuolistaa opetuksessa. Tapakasvatus on kiinteä osa kouluruokailun yhteyteen säädettyä ohjausta.

Työn alla olevissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa onkin viisasta vahvistaa sekä kouluruokailun että kodin ja koulun yhteistyön merkitystä. Niissä löytyy paljon käyttämättömiä voimavaroja lapsien oppimisen ja hyvinvoinnin edellytysten turvaamiseksi.

Sinilevä oli kesäloman sitkeä seuralainen. Pahimmillaan oli kuin hernekeitossa purjehtisi. Levättömän uimapaikan löytäminen lilluvien lauttojen vallatessa merta oli vaivalloista ja lähes mahdotonta.

Helteellä sinilevä harmitutti ja huolestutti. Levälautat ovat paljastava ja haiseva muistutus Itämeren tilasta. Vaikka tutkimukset osoittavat kotimeremme kuormituksen vähentyneen, on Itämeri edelleen saastuneimpia merialueita. Maailman suurimman murtovesialtaan herkkä ekosysteemi on pahasti häiriintynyt. Suomenlahden tilanne on erityisen heikko.

Sinilevät ovat mikroskooppisia sienibakteereja, jotka toimivat levien kaltaisesti. Ne viihtyvät parhaiten lämpimissä ja ravintorikkaissa vesissä. Osa levistä on myrkyllisiä. Levät lisääntyvät kun vesistö rehevöityy. Rehevöitymistä aiheuttavat ravinteiden määrän lisääntyminen, jonka seurauksena vesi muuttuu sameammaksi, rannat limoittuvat ja kasvillisuus lisääntyy.

Ravinteet ovat tyypillisesti typpeä ja fosforia, jotka kulkeutuvat vesistöön esimerkiksi teollisuuden päästöistä, jätevesipuhdistamoista, merenkulusta ja maatalouden seurauksena. Tutkimustulosten mukaan noin puolet typestä ja fosforista on peräisin juuri maataloudesta.

Meren tilaan vaikuttaminen on pitkäkestoista eikä nopeita keinoja ole olemassa. Vaikka fosforikuormitus Itämereen on vähentynyt, on meren hapettomissa syvänteissä tonneittain varastoitunutta leville käyttökelpoista fosforia.

Harvasta ympäristökysymyksestä on niin suuri yksimielisyys kuin Itämeren rehevöitymisestä. Itämeren suojelemiseksi on lukemattomia hankkeita ja toimijoita. Olennaista on kysyä, ovatko tehdyt toimet antaneet parhaan ympäristöhyödyn ja onko rahan kohdentaminen tehokasta? Itämeren pelastamisessa onnistuminen edellyttää kustannustehokkaita toimia, joita on tehtävä viivytyksettä.

Itämeren puhtaus on tärkeä asia koko Itämeren alueen hyvinvoinnille ja talousalueen menestykselle. Yhteistyö yli rajojen on välttämätöntä, sillä meri on yhteinen ja päästöt eivät kunnioita jäsenvaltioiden rajoja. Viisainta on yhdessä etsiä kustannustehokkaimmat tavat kuormituksen vähentämiseen. John Nurmisen säätiö on näyttänyt toiminnallaan loistava esimerkkiä: suojelutoimia kohdentamalla saadaan vähemmällä enemmän. Ja juuri sitä Itämeri tarvitsee pelastuakseen.

Hyvä ja toivoa antava uutinen on, että kansainvälisellä yhteistyöllä on saatu aikaan huomattavia parannuksia. Esimerkiksi Suomenlahden fosforikuormitusta on kevennetty Pietarin alueen tehostetun jäteveden puhdistuksen avulla. Tämä näkyy veden kirkastumisena ainakin itäisessä osassa Itämerta. Näkyvät tulokset innostavat ja osoittavat, että Itämeren pelastaminen on mahdollista.

Vessavesien puhdistamisessa on mahdollista saada aikaan nopeasti tuloksia. Sen sijaan maatalouden päästöjen kuriin saaminen on monimutkaisempaa mutta siinäkin on sitkeästi etsittävä vaikuttavia keinoja. Ensi vuonna käyttöön tuleva maatalouden ympäristötuki on aiempaa parempi mutta ei valitettavasti vieläkään kohdenna tukea vesiensuojelun kannalta tehokkaimmalla tavalla. Kun iso osa päästöistä tulee noin 20 prosentista peltoalaa olisi myös suojelutoimet kohdennettava samassa suhteessa.

Oikea, Itämeren olosuhteet huomioonottava tutkimustieto on välttämätöntä haavoittuvan meren suojelulle. Monitieteinen ja paras saatavilla oleva tutkimustieto on saatava mahdollisimman laajasti käyttöön Itämeren eteen tehtävien poliittisten päätösten pohjaksi. Suomen Akatemia on ollut kiitettävästi edistämässä hyvien keinojen löytämistä tiedeyhteisön ja hallinnon välisen tiedonkulun ja vuoropuhelun edistämiseen. Suuria odotuksia on Itämeren maiden ja EU:n yhteisen Itämeri-tutkimusohjelman (BONUS) tuloksille.

Hallituksen ja koko eduskunnan velvollisuus on pitää vahva ja vaikuttava ote Itämeren pelastamistyöhön.

Sari Sarkomaa

kansanedustaja

valtiovarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaoston puheenjohtaja

www.sarisarkomaa.fi

Istuva elämäntapamme on monin tavoin myrkkyä keholle ja mielelle. Tuore brittitutkimus Cambridgen yliopistosta totesi useissa tutkimuksissa esille tulleen tuloksen, että Alzheimerin taudin puhkeamiseen liittyy vahvasti liikunnan puute ja liikalihavuus.

Ihminen on luotu liikkumaan. Päivittäinen liikunta edistää terveyttämme ja toimintakykyämme. Liikunta pienentää riskiä sairastua erityisesti keski-iän sydän- ja verisuonitauteihin ja niiden aiheuttamien riskitekijöiden vaikutusta muistisairauksiin myöhemmin elämässä. Liikunta parantaa verenkiertoa aivoissa ja vaikuttaa positiivisesti hermojärjestelmään. Liikkuja myös nukkuu yönsä paremmin ja edistää näin aivoterveyttään.

Tutkimukset osoittavat myös vakavan tosiasian, että valtaosa kaikenikäisistä suomalaisista päiväkoti-ikäisestä ikäihmisiin liikkuu liian vähän. Kansanterveyden ja jokaisen suomalaisen elämänlaadun vuoksi ja myös kansantalouden kestävyyden kannalta on välttämätöntä edistää arkipäivän liikuntaa kaikin tavoin. UKK-instituutin liikuntasuositusten mukaan terveiden aikuisten ja yli 65-vuotiaiden tulisi harjoittaa kestävyysliikuntaa useana päivänä viikossa yhteensä vähintään noin parin tunnin verran. Lisäksi tulisi harjoittaa lihaskuntoa ja liikehallintaa ainakin kahdesti viikossa. Arjesta löytyy monia keinoja liikunnan lisäämiseen, kuten työmatkojen kävely ja portaiden nousu hissin sijasta.

Säännöllinen liikunta auttaa myös jo sairastunutta henkilöä. Muistisairas voi liikunnan avulla purkaa toiminnallisuuttaan ja rytmittää päiväänsä. Kotona arjen askareista selviytyminen helpottuu ja omaishoitajan työ kevenee, jos muistisairas pitää yllä peruskuntoaan ja pystyy liikkumaan itsenäisemmin.

Väestön ikääntyessä muistisairaiden määrä kasvaa. Suomessa muistisairaita on Muistiliiton mukaan lähes 130 000. WHO:n mukaan muistisairaiden määrän voidaan odottaa kaksinkertaistuvan vuoteen 2030 mennessä. Muistisairas henkilö tarvitsee ympärivuorokautista hoitoa ja apua pitkäksi aikaa. Muistisairaudet ovat määrältään mittava ja kallis sairausryhmä. Muistisairauksien hoidon kokonaiskustannukset yhteiskunnallisesti ovat noin miljardi euroa.

Säästöpaineiden kanssa kamppailevien kuntien ja kuntayhtymien sekä tulevien sote-alueiden on viisasta osana sote-uudistusta löytää toimivimmat tavat terveydenedistämiseen. Myös valtiovallan on oltava tässä nykyistä aktiivisempi ja innovatiivisempi. Liikunnan edistäminen on viisas tapa vähentää palveluiden käyttöä, pidentää työuria, edistää koko väestön toimintakykyä ja vähentää terveyseroja. Samalla hillitsemme julkisten menojen kasvua ja mikä olennaisinta, parannamme ihmisten elämänlaatua.

Kaikessa päätöksenteossa on arvioitava vaikutukset, jotka edistävät liikuntaa kaikenikäisten ja –kuntoisten parissa. Tässä korostuu myös kuntapäättäjien rooli: harrastuspaikkoja ja -mahdollisuuksia tulee lisätä. Erityisesti ikääntyneiden ja muistisairaiden liikuntaan pitäisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota. Senioriliikunta maksaa itsensä takaisin. Seniorikuntosali on kunnassa kannattava investointi. Joka kuntaan tulisi saada ikäihmisten liikuntakaveritoiminta yhteistyöllä seurakuntien ja kolmannen sektorin kanssa. Näin liikuntaa saa vapaaehtoinen ja yksin asuva vanhus, joka ei ilman kaveria liikkuisi.

Tärkeää on merkittävästi lisätä terveydenhuollon henkilöstön antaman liikuntaneuvonnan määrää ja myös liikuntareseptin käyttöä. Liikuntareseptejä voidaan käyttää niin ennaltaehkäisevästi kuin sairauksien hoidossa ja kuntoutuksessa. Oikea-aikainen kuntoutus on tärkeä osa liikunnallisen elämäntavan edistämistä ja ylläpitämistä.

Olennaista on myös huolehtia kolmannen sektorin edellytyksistä liikuttaa suomalaisia; järjestöissä ja urheiluseuroissa tehdään tärkeää työtä kansalaisten hyvinvoinnin eteen. Tätä työtä emme saa vaikeuttaa liiallisella sääntelyllä tai byrokratiataakalla. Uudessa liikuntalaissa on keskeisenä tavoitteena kehittää liikuntaa edistävien järjestöjen valtionavustusten piiriin hyväksymisen ja valtionavustusten saamisen perusteita. Liikkuvamman ja terveyttä edistävän Suomen rakentamiseen tarvitaan julkisen ja kolmannen sektorin sekä yritysten hyvää yhteistyötä.

Sari Sarkomaa

kansanedustaja

valtiovarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaoston puheenjohtaja