Siirry sisältöön

Sari Sarkomaa: Maakuntamallista kuoriutui rujo koulutusleikkaus (Verkkouutiset 11.5.2021)

Hallituksen esitys lohkaisee suuren osan kaupunkien kuntaveron ja kiinteistöveron tuottoa, jolla pitäisi hoitaa peruspalveluita.

Hallituksen puoliväliriihessä on ilmiselvästi sovittu, että maakuntamalliin perustuva sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus aiotaan runnoa eduskunnassa läpi hinnalla millä hyvänsä. Vasemmistovihreät kansanedustajat vievät maakuntasote-esitystä eteenpäin täysin piittaamatta asiantuntijalausunnoissa nousseesta murskakritiikistä. Uudistus, jonka piti parantaa palveluja, on osoittautunut vahingolliseksi koko maalle, katastrofiksi suurille kaupungeille ja hoitojonoissa odottaville ihmisille.

Hallituksen uudistuksessa Helsingille lupaama erillisasema on vääristynyt erityisleikkaukseksi. Pääkaupungin ihmisten menettävät sote-palveluiden rahoituksesta 65 miljoonaa vuodessa. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin arvio rahoitusleikkauksen olevan yhteensä Uudellamaalla noin 400 miljoonaa euroa. Hallituksen maakuntamalli on kustannusten kasvua kiihdyttävä hallinnon uudistus ja siitä puuttuvat kannusteet tuottaa parempia palveluja. Yhtälö on tuhoisa.

Nykyiset kuntien terveyskeskukset ovat jo nyt länsimaiden eriarvoisempia. Osalla väestöstä on mahdollisuus saada palveluita työterveyshuollon kautta, tai sitten jonoista pääsee ketterästi hoitoon käyttämällä yksityistä palveluja tai ostamalla yksityinen terveysvakuutus. Finanssialan tietojen mukaan aikuisten itselleen ottamien terveysvakuutusten määrä on selkeässä kasvussa. Vuonna 2020 yli miljoonalla suomalaisella oli sairauskuluvakuutus.

Uudistuksen keskeinen tavoite purkaa eriarvoistavat terveyskeskusjonot ja mahdollistaa kaikille verovaroin tasavertainen hoitoon pääsy ei ole toteutumassa. Tämä tavoite on karkaamassa kiihtyvää vauhtia kauemmaksi. Maakuntamalli siirtää kitkuttaen Suomen markkinamalliin, jota ei aiemmin ole yksikään puolue kannattanut.

Kaikeksi karmeudeksi hallituksen esitys lohkaisee suuren osan kaupunkien kuntaveron ja kiinteistöveron tuottoa, jolla pitäisi hoitaa kaupunkimme muita peruspalveluita sekä maksaa investoinnit ja velat. Maakuntasote-esitys murentaakin kaupunkien mahdollisuuksia järjestää laadukasta varhaiskasvatusta ja opetusta sekä heikentää mahdollisuuksia investoida kasvavien kaupunkien uusiin päiväkoteihin ja kouluihin.

On epäselvää, kykenevätkö suuret kaupungit jatkossa selviämään esimerkiksi sivistyksellisten oikeuksien turvaamisesta, joilla turvataan erityisesti lasten kehityksen ja hyvinvoinnin kannalta tärkeitä palveluja, kuten varhaiskasvatusta, kouluja ja vapaa-ajan palveluita. Maakuntasotesta on vaarassa tulla historiamme suurin koulutusleikkaus.

Korona on runnellut eniten Helsinkiä ja kasvattanut entisestään julkisen sektorin hoitojonoja sekä oppimisen vajetta. Alueemme  pula hoitajista ja varsinkin varhaiskasvatuksen opettajista on räjähtämässä käsiin. Leikkausten sijaan pitäisi alueellemme suunnata lisävoimavaroja.

Vasemmistovihreän hallituksen ratkaisu on veronkiristys. Hallitus ajaa verotusta kiristävää maakuntaveroa paikkaamaan maakuntamallin valuvikoja ja euroleikkauksia. Se on täysin epätoivoinen yritys, joka ei korjaa vaan kasvattaa maakuntamallin massiivisia vikoja.

On täysin absurdi ajatus,  että korkeiden elin- ja asumiskustannusten kanssa elävät helsinkiläiset palkansaajat ja eläkeläiset laitettaisiin maksamaan entistäkin kireämpää verotusta vastineeksi uudistuksesta, joka heikentää heidän palveluja ja nujertaa kaupungin elinvoimaa.Vasemmistovihreiltä on katoamassa rippeetkin ihmisten ja kaupunkien puolustamiseksi.