Siirry sisältöön

”Haloo hallitus, miksi ette toimi?” (Verkkouutiset 18.6.2021)

SUVI HAUTANEN

Kansanedustajan mielestä kulttuuri- ja tapahtuma-alan epätasa-arvoiselle kohtelulle ei ole mitään perusteita.

Kokoomuksen kansanedustajan Sari Sarkomaan mielestä kulttuuri- ja tapahtuma-alaa olisi pitänyt avata terveysturvallisesti samaan aikaan, kun muuta yhteiskuntaa ja muita elinkeinoja avattu.

– Haloo hallitus, miksi ette toimi, Sari Sarkomaa kysyy Twitterissä sisäministeri Maria Ohisalolta (vihr.), opetusministeri Jussi Saramolta (vas.), tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurviselta (kesk.) ja pääministeri Sanna Marinilta (kesk.).

– Epätasa-arvoiselle kohtelulle ei ole mitään perusteita, Sarkomaa toteaa.

Sarkomaa on jakanut muusikko Paula Vesala tviitin, jossa tämä ihmettelee, miksi rajoitukset ovat välttämättömiä vain yleisötilaisuuksien ja kulttuurin parissa.

– Perustuslain mukaan perusoikeutta elinkeinon harjoittamiseen saa rajoittaa vain tarkkarajaisesti, oikeasuhtaisesti ja kun välttämätöntä, Vesala muistuttaa.

Vesalan mukaan ensin tiistaina kahden metrin turvavälivaatimukset kumottiin Etelä-Suomessa kaikilta aloilta. Samantien ne aktivoitiin kuitenkin uudestaan yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten osalta.