Siirry sisältöön

Kokoomuksen Sari Sarkomaa: Hallituksen on viipymättä annettava vahva tuki terveysturvalliselle lähiopetukselle ja opettajien työlle

Tiedote 4.8.2021

Julkaisuvapaa heti

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Sari Sarkomaa vaatii huomenna vihdoin kokoontuvalta hallitukselta pikimmiten selkeät linjaukset lähiopetuksesta ja toimista, joilla terveysturvallista lähiopetusta, päiväkotien toimintaa sekä harrastuksien jatkumista tuetaan.

”Hallituksen ministereiden lähiopetusta tukevien puheiden lisäksi tarvitaan tekoja, jotta koulut ja oppilaitokset voivat aloittaa toimintansa terveysturvallisesti. Koulut alkavat pian eikä hallituksen linjauksia saatikka tekoja uudessa epidemiatilanteessa kuulu”, Sarkomaa aloittaa.

Viime viikolla sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila sanoi Ylen A-studiossa, että lähiopetukseen paluu on vielä epäselvää.

Sarkomaan mukaan hallituksen on otettava vakavasti OAJ:n tänään 4.8. julkaistun kyselyn viestit ja opettajien näkemykset korona-ajan poikkeusoloissa.

”Koulujen suunnitelmat aloittamiseen pitäisi olla jo lähes valmiina mutta valtiovallan viesti on epäselvä edelleen. OAJ:n tuoreessa kyselyssä opettajat ja esihenkilöt antoivat kritiikkiä poikkeusolojen ohjeiden epäselvyydestä. Ristiriitaiset ja vaihtuvat koronaohjeet ovat rasittaneet kohtuuttomasti koulun väkeä. Hallituksen on viipymättä varmistettava, että kouluilla ja oppilaitoksilla sekä päiväkodeilla on epidemiatilanteeseen päivitetyt, yhdenmukaiset ja selkokieliset ohjeet, joita on käytännössä mahdollista noudattaa. Opettajien ja rehtoreiden asiantuntemusta pitää hyödyntää ja heille on järjestettävä neuvontapalveluja. Tärkeää on, että opettajilla on aikaa opettamiseen”, Sarkomaa jatkaa.

OAJ:n kyselyssä nousi esille vahva  huoli koronaepidemian tuomista oppimisvajeista. Vakava viesti on se, että joka kolmas opettaja oli pohtinut hakeutumista muihin tehtäviin, mikä on hälyttävän ja ennennäkemättömän suuri osuus.

”Hallituksen on viipymättä tehtävä päätös asetuksesta, joka mahdollistaa 12-15-vuotiaiden rokotusten käynnistämisen. Viivyttely asiassa on vaarassa tulla suureksi vahingoksi. Kouluterveydenhuolto on syytä ottaa mukaan rokotustalkoisiin. Keinot nopeuttaa opettajien ja päiväkotien henkilöstön rokotuksia on otettava käyttöön. Peruskoulun opettajista noin 10 000 eli noin neljännes ei vielä ole saanut toista rokotusannostaan. Mahdollisimman laaja rokotuskattavuus on kestävin tapa turvata lähiopetus”, Sarkomaa päättää.

Lisätiedot: Sari Sarkomaa +358 50 511 3033