Siirry sisältöön

Eduskuntaan perustettu laajapohjainen Saaristomeri-ryhmä

Tiedote 30.8.2021

Julkaisuvapaa heti

Eduskuntaan on perustettu Saaristomeren tilan parantamiseen keskittyvä puoluerajat ylittävä työryhmä. Ryhmässä on perustajajäseninä kansanedustajia kaikista yhdeksästä eduskuntapuolueesta.

Ryhmän tarkoituksena on edistää järkeviä toimenpiteitä, joilla Saaristomeren valuma-alueen ravinnetilannetta muutetaan siten, että alue poistuu HELCOMin hotspot-listalta vuoteen 2027 mennessä. Sanna Marinin hallitus on asettanut samansisältöisen tavoitteen puoliväliriihessään vuonna 2021 ja perustanut Saaristomeri-ohjelman tavoitteen toteuttamiseksi.

Ryhmä aloitti toimintansa tapaamalla tänään ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkosen sekä ympäristöministeriön Saaristomeri-ohjelman asiantuntijoita. Ryhmä valitsi puheenjohtajakseen kansanedustaja Kai Mykkäsen (kok) ja varapuheenjohtajaksi kansanedustaja Eeva-Johanna Elorannan (sd).

”Meidän tehtävämme on pitää yllä painetta, ettei Saaristomeren saaminen pois ongelmien hotspot-listalta vuoteen 2027 mennessä jää julistukseksi, vaan sen eteen tehdään koordinoidusti töitä ja asetetaan mitattavat välitavoitteet. Emme tarvitse syyllisiä ja vastakkainasettelua vaan ratkaisuja. Kun ravinteet saadaan kiertämään mereen valumisen sijaan, myös ravinnontuotannon asemaa ja kotimaisuusastetta voidaan parantaa entisestään”, Saaristomeri-ryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen sanoo.

”Monista toimenpiteistä huolimatta valuu Saaristomereen edelleen enemmän ravinteita kuin meri pystyy niitä poistamaan. Näin ollen rehevöityminen voimistuu ja pysyy yllä. Pahimmillaan tämä johtaa meren pohjan ja sen eliöstön kuolemaan. Tämän vuoksi tarvitsemme lisää toimia ja yhteistä poliittista tahtoa Saaristomeren tilanteen parantamiseksi. Tätä tänään perustettu ryhmämme tulee yhdessä edistämään”, ryhmän varapuheenjohtaja Eeva-Johanna Eloranta toteaa.

Saaristomeri-ryhmä tapaa lähiaikoina myös maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän tiimeineen. Tarkoitus on lisäksi koota yhteen Saaristomeren eteen työtä tekeviä järjestöjä ja asiantuntijoita sekä varmistaa heidän viestiensä heijastuminen eduskunnan päätöksissä.

Ryhmän perustajajäseninä ovat Kai Mykkänen, Eeva-Johanna Eloranta, Joakim Strand, Sandra Bergqvist, Aki Lindén, Eva Biaudet, Johan Kvarnström, Vilhelm Junnila, Sari Sarkomaa, Saara-Sofia Sirén, Sari Multala, Ilkka Kanerva, Tiina Elo, Eeva Kalli, Mai Kivelä, Antero Laukkanen, Satu Hassi, Anders Adlercreutz, Harry Harkimo ja Juha Sipilä.

Lisätietoja:

Kai Mykkänen, 09 432 3159

Eeva-Johanna Eloranta, 050 523 2309