Siirry sisältöön

”Toivoisin vihreiden ajavan terapiatakuuta eikä huumeiden laillistamista” (Verkkouutiset 15.9.2021)

Kokoomuksen aloitteet terapiatakuusta on toistuvasti tyrmätty, toteaa kansanedustaja.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Sari Sarkomaa toivoo, että ”vihreät ajaisivat terapiatakuuta eikä huumeiden laillistamista”.

– Ikävä kyllä he ovat äänestämällä yhdessä muiden hallituspuolueiden kanssa estäneet jopa terapiatakuuta ehdottavan kansalaisaloitteen käsittelyn. Myös kokoomuksen aloitteet terapiatakuusta on toistuvasti tyrmätty. Se on rujo teko jonossa mielenterveyspalveluja odottavia ihmisiä ja heidän omaisiaan kohtaan, hän kirjoittaa Facebookissa.

Sarkomaa huomauttaa, että kannabis vaikuttaa haitallisimmin nuoriin.

– Käyttö voi laukaista masennuksen tai psykoosin. Tutkimusten mukaan kannabiksen käyttö tekee psykoosin puhkeamisriskistä 2–4-kertaisen.

Sarkomaa toteaa, ettei hän kannata kannabiksen eikä minkään muunkaan huumeen laillistamista.

– Esitys on valtava riski huumeiden ja samalla niistä johtuvien ongelmien paisumiseen. Suomessa on jo mittava alkoholiongelma ja kasvava sekakäyttö. Kynnyksen madaltaminen huumeiden käyttöön on aivan väärän suunta, joka olisi omiaan taklaamaan muutoinkin lisävoimaa tarvitsevien esimerkiksi päihdehuollon, psykiatrian, poliisin ja lastensuojelun työtä. Toimia tarvitaan päin vastoin päihteiden käytön sekä niiden aiheuttamien ongelmien vähentämiseen.

Hänen mielestään huumeiden käytön rangaistavuuden poiston sijaan on painopiste laitettava matalan kynnyksen hoitopaikkojen tarjoamiseen.

– Suomessa ei ole näyttöä siitä, että huumeiden käytön rangaistavuus estäisi merkittävästi hoitoon hakeutumista. Nykyinen lainsäädäntö mahdollistaa rangaistuksen tuomitsematta jättämisen vähäisissä tapauksissa tai hoitoon ohjauksen yhteydessä. Esimerkiksi ensi kertaa nuoren jäädessä kiinni on mahdollista puhutella nuori poliisin toimesta ja käydä vanhempien läsnäollessa läpi tilanteeseen johtaneita seikkoja sekä ohjata nuori tarvittaessa hoitoon.Mitä mieltä olit artikkelista?47 vastaustaLisää tällaista+1Laitan jakoon+1Hyötyjuttu+1Peruskauraa+1Ei kiinnosta+1

React & Share