Siirry sisältöön

Senioreiden palveluiden kehittäminen ja hyvä henkilöstöpolitiikka ovat vahvasti mukana Helsingin uudessa kaupunkistrategiassa (Töölöläinen 10.10.2021)

Eri puolilta Suomea koostuvan vanhuspalveluiden johtavien asiantuntijoiden verkoston tuoreen Kuntalehdessä julkaistu kannanoton viesti on hälyttävä: ikääntyneiden ihmisten palvelut ovat ajautumassa kansalliseen kriisiin. Hallituksen henkilöstömitoitus ei ole tuonut työmarkkinoille lisää hoitohenkilökuntaa, vaan päinvastoin jonoja ja palveluiden heikentymistä. Hoitoalan työvoimapula on ajanut varsinkin kotihoidon ahtaalle.

Hetkessä kuntoon. Niin lupasivat korjata vanhustenhuollon epäkohdat oppositiossa nykyiset hallituspuolueet. Hallitusvastuussa on toimittu varmasti hyvää tarkoittaen mutta asiantuntija-arvion mukaan päinvastoin jopa omilla toimilla heikentäen vanhustenhuollon ennestään vaikeaa tilannetta. Ympärivuorokautiseen hoivaan pääsy ja kotihoidon saatavuus ovat vaikeutuneet hallituksen säätämän hoitajamitoituslain valuvikojen takia.

Tilannetta vaikeuttaa se, että hallituksen jo ennen koronaa alkaneesta hallituskauden jatkuneesta runsaskätisestä rahankäytöstä ja velanotosta huolimatta kaikkia luvattuja euroja ei ole vieläkään herunut vanhustenhuollon epäkohtiin. Kun hoitajamitoitukseen ei hallitukselta löytynyt riittävästi euroja, otetaan rahat leikkaamalla terveydenhuollon Kela- korvauksia ja muualta terveydenhuollosta. Tämä on virhe, joka vaikeuttaa hoitoon pääsyä.

Asiantuntijoiden ja eduskunnan huolta syventää se, että ministeri Kiurun johdolla valmisteltu tilannetta korjaamaan luvattu vanhuspalvelulain kokonaisuudistus sai juuri lausuntokierroksella täystyrmäyksen. Lausunnon antaneiden mukaan esityksestä puuttuvat sekä ratkaisut, että rahoitus keskeisiin ongelmiin, varsinkin hoitajapulaan. 

Vaatiessani hallitusta lunastamaan vanhuspalvelulupauksen ei kyse ole lisämenojen ehdottamisesta, vaan vaateesta laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. Vanhuspalvelujen johtavien virkamiesten hätähuutoa ei voi ohittaa. On viimein kuunneltava asiantuntijoiden huoli.


Työtä on tietenkin tehtävä joka taholla. Iloitsen, että tavoitteeni kirjata vahvasti kaupunkimme valtuuston työtä ohjaavaan kaupunkistrategiaan senioreiden palveluiden kehittäminen ja esimerkillinen henkilöstöpolitiikka on toteutumassa. Henkilöstöpolitiikka on nostettu yhdeksi painopisteeksi taltuttamaan tekijäpulaa sekä lisäämään kotikaupunkimme pito- ja vetovoimaa työnantajana.

Painopisteenä on myös vihdoinkin se, että helsinkiläisten on saatava vastinetta verorahoilleen. Terveysasemalle ja suunterveydenhuoltoon on päästävä sujuvasti. Jonojen sijaan käyttöön on otettava vahvemmin myös palvelusetelit. Senioreiden ja omaishoitajien sekä muistisairaiden palveluihin on luotava inhimillisiä vaihtoehtoja. Seniorit ovat hyvin erilaisissa elämäntilanteissa ja siksi tarvitaan vaihtoehtoja. Helsinkiläisten on voitava luottaa, että ikääntyessään jokainen ihminen saa tarvittaessa hyvän hoivan, hoidon ja inhimillisen kohtelun. 

Strategia hyväksytään lokakuun ensimmäisessä valtuuston kokouksessa. Sen lähtökohta on juuri se oikea: Helsingin on oltava turvallinen ja hyvä paikka kasvaa, oppia, asua, tehdä työtä, yrittää ja nauttia kaupunkimme tarjoamista mahdollisuuksista kaiken ikäisille. Kauniin kotikaupunkimme on oltava jokaiselle monien mahdollisuuksien kaupunki.

Afterwalk-kävelyt käynnistyvät taas tiistaina 19.10. koronatauon jälkeen. Liikuntaa, ajankohtaisia aiheita ja hyvää mieltä Töölönlahden kauniissa maisemissa. Tapaamme Pikkuparlamentin edessä (Arkadiankatu 3) klo 17:15. Tule mukaan ja tuo myös ystäväsikin!

Lähetän tuoreimpia politiikan kuulumisia kerran kuukaudessa. Voit tilata eduskuntaterveiseni lähettämällä minulle sähköpostia sari.sarkomaa(at)eduskunta.fi tai soittamalla 050 511 3033. Ajatukset ja ideat liittyen politiikkaan, kotikaupunkini Helsingin ja koko Suomen kehittämiseen ovat aina tärkeitä ja tervetulleita. Pidetään yhteyttä.

Sari Sarkomaa

Kansanedustaja

Helsingin kaupunginhallituksen ja -valtuuston jäsen