Siirry sisältöön

Tiedote 16.2: Kokoomusedustajat: Hallituksen aie romuttaa Kela-korvaus vastoin tuoretta parlamentaarista sopua on törkeä temppu

Julkaisuvapaa heti

Tiedote 16.2

Kokoomusedustajat: Hallituksen aie romuttaa Kela-korvaus vastoin tuoretta parlamentaarista sopua on törkeä temppu

Kokoomuksen kansanedustajat Paula Risikko ja Sari Sarkomaa arvostelevat kovin sanoin hallituksen aikomusta pyyhkiä parlamentaarisella sovulla pöytää ja romuttaa eduskuntapuolueiden yhteisestä kannasta poiketen Kela-korvaukset.

Iltalehti uutisoi keskiviikkona, että STM valmistelee merkittäviä leikkauksia yksityisen sairaanhoidon Kela-korvauksiin.

”Hallitus sivuuttaa parlamentaarisen työryhmän tuoreen yksimielisen päätöksen. Tuskin on muste ehtinyt kuivua, kun parlamentaariselta sovulta vedetään pohja. Ei näin voi toimia”, toteavat edustajat. 

Sarkomaa ja Risikko toimivat monikanavarahoitusta selvittäneen parlamentaarisen työryhmän jäseninä. Työryhmän marraskuussa julkaistun mietinnön yksimielinen kanta oli, että yksityisen sairaanhoidon korvausjärjestelmää ja sen rahoitusta voidaan tarvittaessa uudistaa vasta sen jälkeen, kun sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisvastuu on siirtynyt hyvinvointialueille.

”Esitys Kela-korvauksen alasajosta tilanteessa, jossa myös koronan vaikutuksesta hoitovelka on ennätyksellinen ja sosiaali- ja terveyspalveluita mullistetaan historiallisella hallintomuutoksella, on vastuuton. Ihmisten palveluiden saatavuus on turvattava. Vasemmistovihreälle ideologiselle terveydenhuollon tallomiselle on laitettava stoppi”, edustajat sanovat.

Kokoomus esitti työryhmässä lisälausumaa, jolla ehdotettiin yksityisen sairaanhoidon Kela-korvauksen nostoa koronaepidemian aiheuttaman hoitovelan taittamiseen ja hoitojonojen lyhentämiseen.

”Kokoomuksen mielestä suunnan pitää olla päinvastainen, kuin hallituksen aikoma leikkauspolitiikka. Koronan tuoman hoitovelan purkuun ja julkisen terveydenhuollon kuormituksen keventämiseksi on Kela-korvauksia nostettava ja otettava laajasti palvelusetelit käyttöön niin, että ihmiset saavat tarvitsemansa hoidon ajoissa”, Sarkomaa ja Risikko sanovat.

Kela-korvaus mahdollistaa vuosittain noin neljännekselle väestöstä 3,4 miljoonaa käyntiä lääkärin vastaanotolla. Kela-korvausta maksetaan sosioekonomiseen asemaan katsomatta kaikille suomalaisille.

Yksityisestä lääkärikäynnistä Kela-korvauksia sai vuonna 2019 yli 1,5 miljoonaa suomalaista.

”On järkevää kehittää sekä korottaa Kela-korvausta, jotta ihmiset saisivat tarvitsemansa hoidon ja voisimme hyödyntää paremmin yksityisen sektorin voimavaroja. Samalla voimme keventää ylikuormittuneen julkisen sektorin henkilöstön taakkaa. Vaarana on, että Kela-korvauksen leikkaaminen johtaa julkisten palveluiden kuormittumiseen entisestään, mikäli yhä useampi siirtyy yksityisestä palvelusta julkisen palvelun jonoon”, edustajat sanovat.

”Moni käyttää yksityistä terveydenhuoltoa yksinkertaisesti siksi, ettei julkisen sektorin palveluihin pääse. Lisäksi merkittävää osaa Kelan korvaamista lääkäripalveluista ei ole edes saatavilla kuntien terveyskeskuksissa, esimerkkeinä silmälääkärit, gynekologit ja lastenlääkärit. Myös koko suunterveydenhuoltomme on rakennettu siten, että merkittävä määrä aikuisväestöstä käyttää yksityisiä palveluja. Hallituksen aikomus leikata yksityisen korvauksen Kela-korvaukset on harkitsematon, sillä se tulee vaikeuttamaan ihmisten hoitoon pääsyä ja lisäämään eriarvoisuutta entisestään”, edustajat sanovat.

Lisätietoja:

Paula Risikko, p. 050 511 3107

Sari Sarkomaa, puh. 050 511 3033