Siirry sisältöön

Lokakuun eduskuntaterveiset

Arvoisa vastaanottaja,

eduskuntatyössä päällimmäisenä on turvallisuuspolitiikka. Venäjän brutaali hyökkäyssota Ukrainaa vastaan on uhka Suomen ja koko Euroopan turvallisuudelle. Ukrainalaiset taistelevat urheasti itsenäisyytensä, länsimaisen demokratian ja Suomenkin puolesta. Me suomalaiset tuemme Ukrainaa niin kauan kuin se on tarpeen, myös jälleenrakennuksessa. EU:n on pysyttävä yhtenäisesti ja vahvana Ukrainan tukena. Suomen lähtökohtana on, ettei Venäjä voi voittaa sotaa.

Terroristijärjestö Hamasin raaka hyökkäys Israeliin on järkyttävä ja täysin tuomittava. Israelille on oikeus puolustautua. Tärkeää on suojella konfliktialueiden siviilejä. Alueella olevien suomalaisten evakuoimiseksi tehdään työtä. 

Baltic Connector -kaasuputken rikkoutumisen syyksi epäillään tahallista vahingontekoa. Kyseessä on kahden Nato-maan kriittinen infrastruktuuri. Tilanne on vakava ja asiaa selvitetään ripeällä tahdilla. Arvioiden mukaan asia ei vaikuta huoltovarmuutemme. Tasavallan presidentti Niinistö tiivisti asian: Suomi on varautunut ja valmiutemme on hyvä.

Ulkoasianvaliokunnassa seuraamme turvallisuuspoliittista tilannetta ja sen vaatimia toimia tiiviisti. 

Turvallisuuden rinnalla talous on toinen iso asia työlistallani. Ratkaisuja menojen vähentämiseksi ei ole helppo löytää, vaan tehtävä on todella haastava. Ihmisten elämäntilanteet ovat hyvin erilaisia. On osattava nähdä kokonaisuus ja arvioitava vaikutuksia.

Aloitimme tällä viikolla ensi vuoden talousarvioesityksen käsittelyn valtiovarainvaliokunnassa. Esityksessä näkyvät Suomen Nato-jäsenyys ja Ukrainalle annettava tuki. Suomi ottaa aktiivisen roolin Natossa. Uusi ulko- ja turvallisuuspoliittinen aikakausi vaatii uudenlaisia painotuksia.

Kokoomuksen pitkään ajama ja suomalaisille tärkeä Nato-jäsenyys vahvistaa maamme turvallisuutta, Itämeren alueen ja Pohjois-Euroopan vakautta.

Marinin hallitus jätti jälkeensä raskaan alijäämän, velkataakan ja tekemättömät uudistukset. Joka kahdeksas käyttämämme euro rahoitetaan velalla. Näin ei voi jatkua. Lähdemme uudistamaan Suomea vaikeassa tilanteessa.

Toimiva hyvinvointiyhteiskunta voidaan rakentaa vain tasapainoisen talouden, työn ja yrittäjyyden varaan. Hallitusneuvotteluissa sitouduimme valtiovarainministeriön suosituksiin taittaa velkaantumiskehitys kahden vaalikauden mittaisella työllä. Toteutamme uudistuksia, joilla Suomeen saadaan vähintään 100 000 uutta työllistä, joilla on mahdollisuus tulla toimeen omilla tuloillaan. Työn verotuksen keventäminen katetaan työn ja kasvun kannalta vähemmän haitallisia veroja kiristämällä. Työn verotusta ei kevennetä velaksi. Hallitusohjelmassa sovitut uudistukset ovat vastaavia, joita muissa Pohjoismaissa on tehty jo vuosikymmeniä sitten - pääosin sosiaalidemokraattien johdolla.

Suomi on erkaantunut monella mittarilla muista Pohjoismaista. Nyt on oikea aika tehdä toimet, joilla hyvinvointiyhteiskuntamme pelastetaan.

TERVETULOA TAPAAMAAN

Pe 13.10. klo 16 Alexander Stubbin yleisötilaisuuteen Kolmelle Sepälle

Olen tilaisuudessa mukana.

Tule mukaan tekemään presidentinvaalikampanjaa. Liity tiimiin osoitteessa www.alexstubb.fi/

Tapahtumasivulle

Ke 8.11. klo 18.30 Joka neljäs -hyväntekeväisyysnäytös Vallilan näyttämöllä

Olen mukana tilaisuuden paneelikeskustelussa. Joka neljäs on isän tarina siitä, mitä tapahtuu kun oma poika sairastuu syöpään. Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Syöpäklinikan Tukijat ry:n kanssa. Jokaisesta lipusta (á 50 €) ohjataan 25 € HUS Syöpäkeskuksen potilaiden hyväksi.

Lisätietoja ja liput

To 16.11. klo 17.15 Facebook-live

Ajankohtaisia politiikan kysymyksistä Arkadianmäeltä ja Helsingistä eduskunnan kyselytunnin jälkeen. Voit lähettää etukäteen kysymyksiä ja terveisiä liittyen politiikkaan ja ajankohtaisiin aiheisiin.

Seuraa lähetystä Facebook-sivulla

To 23.11. klo 17 vierailu eduskunnassa ja kakkukahvit  

Ajankohtaista asiaa eduskunnan syksystä. Ilmoittaudu viimeistään 17.11.

AJANKOHTAISTA

Panostukset peruskouluun ja lukutaitoon ovat tervetulleita. Sovimme hallitusneuvotteluissa 200 miljoonan euron panostuksesta perusopetukseen. Peruskoulu on laitettava kuntoon niin, että oppilaiden perustaidot vahvistuvat. Lisäämme lisätunteja erityisesti alakoulun vuosiluokille luku-, kirjoitus- ja laskutaidon vahvistamiseen. Jokaisella peruskoulun päättävällä nuorella on oltava riittävät perustiedot ja -taidot jatkaa toisen asteen opintoihin.

Väkivalta ei kuulu työpaikoille. Sote-, pelastus-, kasvatus- ja opetusalojen turvallisuustilanne on hälyttävä. Kiritän pääministeri Petteri Orpon hallitusta viemään ripeästi eteenpäin hallitusohjelman välttämättömiä ja tervetulleita kirjauksia työturvallisuuden ja työelämän väkivaltatilanteiden ennaltaehkäisemiseksi.

Varhaiskasvatuksen kriisiin rakennettava ratkaisuja. Budjettikeskustelussa nostin esille tarpeen kouluttaa riittävästi lastenhoitajia, sosionomeja ja varhaiskasvatuksen opettajia. Hallitusohjelman mukaisesti aloituspaikkoja lisätään erityisesti Helsingin yliopistoon

Eduskunnan muistiverkosto järjestäytyi syyskuussa. Verkostomme tavoitteena on pitää päätöksenteossa esillä muistisairaiden ihmisten ja heidän omaistensa asiaa. On ilo saada toimia muistiverkoston puheenjohtajana. Mukana verkostossa kansanedustajia kaikista eduskuntaryhmistä.

Kela-korvauksen piiriin on palautettava edellisen hallituksen pois leikkaama yksityinen fysioterapia. Nyt se on mahdollista, kun hallitusneuvotteluissa sovimme Kela-korvauksiin suunnattavan määrärahan nostamisesta ja uuden korvausmallin rakentamisesta. Nostin kyselytunnilla esille kuntoutuksen merkityksen.

Itämerta on suojeltava vuodenajasta riippumatta. Helsingin uusin ympäristöraportti esiteltiin kaupunginvaltuustossa.  Raportti on mainio väline seurata kotikaupunkimme toimien vaikutuksia ympäristöön. Itämeren tilan kohentamiseksi tarvitaan lisätoimia. Likaisen lumen mereen kaadolla on laitettava stoppi.  

Kaupunkia on kehitettävä yhdessä. Kaupunkiympäristölautakunnan linjaukset Helsingin ydinkeskustan liikennejärjestelmäsuunnitelman periaatteista sivuuttivat erityisesti kantakaupungin asukkaiden ja yrittäjien näkemykset. On syytä olla huolissaan liikenteen sujuvuuden säilymisestä, keskustan elinvoimaisuudesta ja saavutettavuudesta kaikilla kulkumuodoilla, autot mukaan lukien.

Roosa nauha -keräys on käynnissä. Roosa nauha -keräys tukee rintasyöpätutkimuksen lisäksi myös muiden syöpien tutkimusta ja syöpään sairastuneita. Tänä vuonna keräyksen teema on lasten syövät.  https://roosanauha.syopasaatio.fi/

Pidetään yhteyttä.

Parhain terveisin

Sari Sarkomaa