Valtion ensivuoden budjettiesitys on valmistunut. Seuraavaksi esitys siirtyy eduskuntaan. Budjettiratkaisun ydintavoite on edistää viriävää talouskasvua ja jatkaa vastuullista taloudenpitoa. Haluamme, että turvallisuudesta ja tärkeistä palveluista kyetään myös jatkossa huolehtimaan. Raskaita sopeutuspäätöksiä on jouduttu tekemään matkan varrella lisää, kun talouskasvu on lykkääntynyt, maanpuolustuksen ja hyvinvointialueiden menopaineet ovat kasvaneet. Samalla valtionvelan korot ovat nousseet merkittävästi. Hallitus teki budjettiriihessä myös uusia sopeutuspäätöksiä, joiden myötä velkasuhde tasaantuu vuonna 2027.
Suomalaisten hyvinvointi on aina rakentunut osaamiseen ja niin on jatkossakin. Iloitsen siitä, että yliopistojen eikä ammattikorkeakoulujen indeksejä leikata eikä koulutukseen tule lisäkeikkauksia. Se oli kokoomukselle keskeinen tavoite.
Vaalimme parlamentaarista sopua TKI-rahoituksesta. Se nostaa panostukset tutkimukseen ja kehitykseen 4 % BKT:stä vuoteen 2030 mennessä.
Jatkamme kevään puoliväliriihessä päätettyjen suomalaisten osaamistason nostoon tähtäävien toimien, kuten korkeakoulujen uusien aloituspaikkojen ja uuden opintosetelin toimeenpanemista. Jotta yhä useampi nuori pääsisi korkeakouluopintoihin kiinni. Näihin kohdennetaan rahoitus täydentävässä budjettiesityksessä.
Jatkamme yhteensä 200 miljoonan euron peruskoulupanostusten toteuttamista, jotta jokaisella peruskoulun päättävällä nuorella on riittävät perustiedot ja -taidot toisella asteella pärjätäkseen ja tavoitellakseen unelmiaan. Se on politiikan tärkeimpiä tavoitteitani.
Hyvinvointialueille eikä järjestöille tule myöskään lisäleikkauksia. On tärkeää, että hyvinvointipalveluiden ja sen merkittävänä osana järjestöjen kehittäminen saa työrauhan. Ihmisten on päästävä jonoista hoitoon ja saatava tarvitsemansa tuki.
Kela-korvauksien leikkaukset eivät kohdistu hedelmöityshoitoihin, suun terveydenhuoltoon, gynekologin vastaanottoon, fysioterapiaan eikä juuri alkaneeseen 65 vuotta täyttäneiden valinnanvapauskokeiluun.
Kasvuun, turvallisuuteen ja työn kannattavuuteen panostetaan vahvasti. Miljardin euron veronkevennykset parantavat ostovoimaa ja työnteon kannustimia kaikissa tuloluokissa. Suomen ylikireä veroprogressio kevenee, kun lisätulosta maksettavia ylimpiä marginaaliveroja lasketaan lähes 60 %:sta 52 %:iin. Työnteon pitää aina kannattaa.
Budjettiesitys on mittava kokonaisuus, joka sisältää paljon vaikeita kysymyksiä mutta yhtälailla hyviä uutisia. Iloitsen siitä, että humanitääristä katastrofiapua Gazaan lisätään, äitiyspakkauksen arvoa kasvatetaan, opiskelijoiden arkea helpotetaan nostamalla ateriatuen tasoa ja turvakotien rahoitusta vahvistetaan.
Valtiovarainvaliokunnassa aloitamme budjetin käsittelyn kuulemalla asiantuntijoita. Ajatukset ja palaute on tervetullutta.