Blogi 6.2.2026
Saimaannorppa on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi. Saimaannorpan suojelua koskevia kalastusrajoituksia sisältävästä asetuksesta tuleviksi viideksi vuodeksi tehdään pian päätös. Lämpimästi tervetullut on ELY-keskuksen ehdottama verkkokalastuksen rajoitusalueen merkittävä laajentaminen.
Huolikeskustelua on käyty muikkuverkojen käytön rajoitusajoista ja ELY-keskuksen esille nostamasta mahdollisesta höllennyksestä. Sellaista ei pidä tehdä. Päin vastoin muikkuverkkojen käyttökieltoa on syytä pidentää kesäkuun loppuun samalla tavalla kun tällä hetkellä on säädetty yleisemmästä verkkokalastukiellosta.
Kuuttien suojaksi säädetty verkokalastuskielto on nykyisen asetuksen mukaan huhtikuun puolivälistä kesäkuun loppuun. Rajoituksen jatkamiselle heinäkuun loppuun on vahvat perusteet ja se olisi syytä tehdä kuuttien kuolemien ehkäisemiseksi. Kuukauden lisäaika antaisi pienille kuuteille aikaa voimistua ja siten vähentää riskiä tukehtumiskuolemaan pyydyksissä.
Kalanpyydysten aiheuttama kuuttien hukkumisen estäminen ja siten kuolleisuuden vähentäminen on tutkitusti tehokkain omissa käsissämme oleva keino suojella Saimaannorppaa.
Ennen rajoituksia kuutteja hukkui kalanpyydyksiin eniten huhti-kesäkuussa. Kalastusrajoitusten tehostamisen myötä kuolleisuuden huippu on siirtynyt heinäkuulle ja aikaan, jolloin verkkojen täyskielto ei ole voimassa.
Saimaannorppa on yhä uhanalainen. Ilmaston lämpeneminen ja lumettomat talvet ovat norpille kasvava riskitekijä ja vakava uhka. Ellei kalanpyydyskuolleisuutta kyetä tehokkaasti estämään ovat muut suojelukeinot vaarassa jäädä riittämättömiksi. Ilmastomuutoksen tuomat poikkeukselliset sääolosuhteet ovat jo vaikuttaneet saimaannorpan pesintään lisäämällä kuuttien kuolleisuutta.
Olen pitkään pitänyt verkkokiellon jatkamista heinäkuun loppuun asti perusteltuna. Tätä linjaa tukee myös merkittävä osa suomalaisista. WWF:n teettämän kyselyyn mukaan 67 % kaikista suomalaisista kannattaa heinäkuun loppuun jatkuvaa verkkokalastuksen rajoitusta.
Saimaannorppa on lumesta ja jäästä riippuvainen laji, ja ilmastonmuutos on jo muuttanut Saimaan oloja. Kalastusrajoituksilla voimme vaikuttaa nopeasti ja suojella saimaannorppaa vaikuttavasti.