Siirry sisältöön

Hyvä uutinen! Naisiin kohdistuvan väkivallan tehostettu torjuntatyö jatkuu

Blogi 8.6.2026

Lausuntokierroksella on parhaillaan lakiesitys, jossa ehdotetaan uutta pykälää seksuaalirikoksen tai lähisuhdeväkivallan uhrin suojelun tarpeen arvioinnista. Pykälä velvoittaisi esitutkintaviranomaista arvioimaan jatkossa aina uhrin riskin joutua uudelleen väkivallan kohteeksi sekä toteuttamaan tarvittavia toimenpiteitä hänen suojelemisekseen. Rikoslakiin ehdotetaan myös uutta rangaistussäännöstä, joka koskisi henkilötiedon levittämistä toisen terveyden vahingoittamista varten. Lisäksi ehdotetaan, että terveydenhuoltolaissa säädettäisiin hyvinvointialueen ja Uudellamaalla HUS-yhtymän velvollisuudesta ylläpitää tukikeskuksia seksuaaliväkivallan uhreille.

Naisiin kohdistuva väkivalta ja lähisuhdeväkivalta on Suomen häpeätahra. Lakiesitys on ehdottoman tervetullut ja välttämätön.

Kuluvalla eduskuntakaudella on toteutettu useita toimia naisiin kohdistuvan väkivallan ja lähisuhdeväkivallan ehkäisemiseksi. Lakiesitys pakkoavioliiton rangaistavuuden selkeyttämisestä sekä naisen sukuelinten silpomisen ja silpomisen valmistelun säätämisestä rangaistavaksi tuli voimaan vuonna 2025.

Tyttöjen sukuelinten silpominen on brutaali rikos ja ihmisoikeusloukkaus. Lakiuudistuksen myötä Suomi liittyi muiden Pohjoismaiden joukkoon, joissa silpominen on kielletty nimenomaisella säädöksellä.

Tätä asiaa olin monen muun ohella pitkään ajanut. Oli hienoa, että nykyinen hallitus sai lakiesityksen tuotua eduskuntaan. Siitä suuret kiitokset. Teimme yhdessä edustaja Sofia Vikmanin kanssa lakialoitteet tyttöjen ja naisten sukuelinten silpomisen erilliskriminalisoinnista sekä ennaltaehkäisemisen tehostamisesta. Valmistelimme aloitteet vauhdittaaksemme asian etenemistä.

Uuden lain myötä silpominen ja sen valmistelu on säädetty rangaistavaksi omina rikosnimikkeinään, kun ne aiemmin käsiteltiin törkeinä pahoinpitelyinä. Laki teki rangaistavaksi myös silpomisen valmistelun sekä lapsen viemisen ulkomaille silvottavaksi.

THL:n mukaan Suomessa silpomista harjoittavista maista lähtöisin olevia naisia ja tyttöjä arvioidaan olevan noin 38 000, ja heistä noin 10 000 arvioidaan läpikäyneen silpomisen. Suomessa silpomisvaarassa arvioidaan olevan noin 650 tyttöä, jos laskenta perustuu sille lähtökohdalle, ettei ketään Suomessa syntynyttä tyttöä enää silvota. Jos lähtökohta on, ettei silpomisperinne katkea maahanmuuton jälkeen, arvio riskissä olevien tyttöjen lukumäärästä on noin 3 080.

Silpomisen vastaisessa työssä maassamme tarvitaan yhtä lailla ennaltaehkäiseviä toimia. Maahanmuuttajataustaisten yhteisöjen, ammattilaisten sekä viranomaisten yhteistyö ja vuoropuhelu on varmistettava.

Parhaillaan oikeusministeriössä selvitetään pakottavan kontrollin kriminalisoinnin tarvetta sekä lähestymiskiellon teknisen valvonnan käytön lisäämistä. Samassa yhteydessä arvioidaan myös sitä, tulisiko lähestymiskiellon rikkomisesta rikoslaissa säädettyä rangaistusasteikkoa ankaroittaa.

On merkittävää, että kuluvalla eduskuntakaudella on korotettu rikosuhrimaksua, jolla rahoitetaan rikoksen uhrien palveluja. Maksu peritään kaikilta tuomituilta vankilarangaistuksen ohessa.

On ollut perusteltua, että rikosten uhreille tukea antavien Rikosuhripäivystyksen ja Nollalinjan toiminnan rahoitusta on lisätty. Lisäksi rahoitusta on kohdennettu myös kunniaväkivallan uhrien auttamiseen. Tänä vuonna oikeusministeriö on myöntänyt valtionavustuksia yhteensä 400 000 euroa neljälle järjestölle myös väkivalta- ja seksuaalirikollisuuden torjuntaan.

Oikeusministeriössä on käynnissä hanke, jossa arvioidaan, tulisiko rikoslaissa jatkossa näkyä nykyistä selkeämmin eräitä rangaistuksen mittaamisessa huomioon otettavia erityisiä seikkoja. Tässä yhteydessä arvioidaan muun muassa tarve lisätä lähisuhdeväkivalta nimenomaiseksi rangaistuksen koventamisperusteeksi.

Lisäksi pian valmistuvan uhripoliittisen toimenpideohjelman toimenpiteillä parannetaan myös lähisuhdeväkivallan uhrien asemaa.

Kuluvalla eduskuntakaudella on lisätty turvakotien määrärahoja, ja työtä jatketaan. Turvapaikan on oltava tarvittaessa oikeasti saatavilla. Väkivalta ei ole yksityisasia – oikeus turvaan kuuluu kaikille.

Lähetän kuukausittain ajankohtaiset kuulumiset eduskunnasta ja Helsingin kaupunkipolitiikasta. Voit tilata eduskuntaterveiseni lähettämällä sähköpostia sari.sarkomaa(at)eduskunta.fi

Ajatuksesi ja palaute ovat tärkeitä, pidetään yhteyttä.

Voit seurata eduskunnan ajankohtaisia myös FacebookissaInstagramissa ja X:ssä.