Blogi 13.8.2026
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman arvosteli keskiviikkona eduskuntaryhmänsä kesäkokouksessa hallituksen turvallisuuspolitiikkaa ja arvioi hallituksen kompuroivan. Väite on jäi ilman kunnollisia perusteita. Tosiasia on, että pääministeri Petteri Orpon hallitus on tehnyt merkittäviä päätöksiä suomalaisten turvallisuuden vahvistamiseksi. Linja on ollut kirkas. Päätöksiä mm. rajaturvallisuudesta, jalkaväkimiinoista ja ydinenergialaista on viety päämäärätietoisesti eteenpäin.
Puheenjohtaja Lindtmanin puheenvuoro sai pohtimaan SDP:n turvallisuuspoliittista linjaa.
Puheenjohtaja Antti Lindtmanin joukot ovat revenneet kannoissaan puoluejohtoa myöten suomalaisten turvallisuudelle elintärkeissä asioissa.
Kun päätimme Suomen rajaturvallisuudesta, SDP:n rivit hajosivat. SDP:n eduskuntaryhmän kuusi kansanedustajaa äänesti rajaturvallisuuslain jatkamista vastaan. SDP:n vastustusta on mahdoton ymmärtää, kun kyse on laista, joka on keskeinen keino Venäjän välineellistämän maahantulon torjumiseksi.
Koko SDP:n eduskuntaryhmä asettui poikkiteloin vastustamaan puolustushallinnon valmistelemaa ydinaselainsäädännön päivitystä. Demariryhmä ei hyväksynyt aikansa eläneiden esteiden poistamista, jotta Suomi voisi hyödyntää täysimääräisesti Naton yhteistä puolustusta ja pelotetta. Äänestyspäätös oli käsittämätön. Liityimme kansakuntana Natoon, jotta saisimme täyden turvan liittokunnasta. Siksi myös lainsäädäntömme on vastattava nykyistä turvallisuusympäristöä ja Nato-jäsenyyttä. Tässäkin oli lupa odottaa SDP:ltä enemmän, mutta toisin kävi. SDP tyrmäsi hallituksen esityksen heti kättelyssä vedoten tyytymättömyyteensä esityksen valmisteluprosessiin.
Yhteistä linjaa ei löytynyt SDP:n ryhmästä myöskään Ottawan sopimukseen eli kansainväliseen jalkaväkimiinojen käyttöön koskevaan sopimukseen.
Rajalain jatkaminen tulee eduskunnan käsittelyyn syksyllä. Ei ole luottamusta herättävää, että maamme turvallisuudelle näin tärkeässä ja kohtalokkaassa asiassa SDP:n tukea voi vain arvailla. Suomi ansaitsee parempaa.
Syksy näyttää, kuinka käy rajalakia koskevassa äänestyksessä. Toivottavaa on, että Puheenjohtaja Lindtman ja ryhmyri Tuppuraisen kykenisivät kokoamaan eriseuraisen joukkonsa asioissa, joissa on keskeisestä kyse suomalaisten turvallisuudesta.
Lähetän kuukausittain ajankohtaiset kuulumiset eduskunnasta ja Helsingin kaupunkipolitiikasta. Voit tilata eduskuntaterveiseni lähettämällä sähköpostia sari.sarkomaa(at)eduskunta.fi
Ajatuksesi ja palaute ovat tärkeitä, pidetään yhteyttä.
Voit seurata eduskunnan ajankohtaisia myös Facebookissa, Instagramissa ja X:ssä.