Siirry sisältöön

Parempaa kotiseutua ja presidenttiehdokasta kirittämässä

Blogi 23.01.2012

Osallistuin Munkkivuoren ostarilla suomalaisten tekojen ja työn tapahtumaan. Tilaisuuden tarkoitus oli nostaa esille tekoja paremman Suomen ja kotiseudun rakentamiseksi. Erityisen kiinnostavaksi tilaisuuden teki se, että yksi puhujista oli presidenttiehdokas Sauli Niinistö.

Oli innostavaa, että niin moni oli tullut paikalle. Ostoskeskus pullisteli lähes ratkeamispisteeseen ihmisistä. Työ onkin meille suomalaisille erityisen tärkeää. Sauli Niinistön kanssa yhteistyötä tehneenä aivan erityisesti arvostan hänen ahkeruuttaan, asennettaan työhön sekä kykyä innostaa myös muut tekemään työtä Suomen parhaaksi.

Useimmat asiat onnistuvat parhaiten, kun asioita tehdään yhdessä. Oman kotiseudun rakentaminen entistäkin paremmaksi paikaksi asua ja elää on aivan erityisesti asia, jossa tarvitaan nimenomaan yhteistyötä.

Munkinseutu ei olisi Munkinseutu ilman alueemme kauppoja, suutaria, ravintoloita ja kahviloita, eikä ilman omaa Suomen ensimmäistä ostariamme palveluineen. Sama pätee muihin kaupunginosiimme. Pienet kaupat ja lähipalvelut tekevät Helsingin kaupunginosista viihtyisiä ja vetovoimaisia asua ja elää kaiken ikäisille.

Ikävä kyllä Munkinseudun ja muidenkin Helsingin kaupunginosien iso ongelma on lähipalveluiden ja pienten kauppojen väheneminen. Palvelut kaikkoavat kauas pois. Ilman kivijalkojen pikkuliikkeitä ja kahviloita kaupunkikulttuuri kuihtuu.

Tässä juuri on meillä tekojen paikka. Jokainen meistä on vahva vaikuttaja asiakkaana. Lähipalvelut säilyvät ainoastaan ja vain, jos me niitä käytämme. Vain itse suosimalla lähikauppojamme ja kahviloitamme voimme ylläpitää yritysten elinvoimaisuutta ja säilymistä alueellamme. Palkaksi saamme ystävällisen palvelun ja viihtyisän kotiseudun.

Munkkivuoren ostarilla puhuttiin monesta muustakin kuin työstä oman kotiseudun parhaaksi. Meistä moni suositteli paikalla olleelle Sauli Niinistölle alueemme palveluja. Olisi oikein mukavaa, että uusi presidentti näkyisi aina silloin tällöin Munkan seudulla. Onhan Mäntyniemi ihan naapurissamme.

Presidentin tekopaikka on pian. Ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona 25.1. ja jatkuu ensi viikon tiistai-iltaan asti. Jokainen äänioikeutettu voi antaa äänensä ennakkoon missä päin maata tahansa. Saulin numero on edelleen se tuttu ja toimiva kuutonen! Aion antaa ääneni Saulille heti keskiviikkona.

Sari Sarkomaa (kok)
Kansanedustaja
Kaupunginvaltuutettu
www.sarisarkomaa.fi