Siirry sisältöön

Kiriä eläinsuojeluun!

Blogi Verkkouutisissa 27.01.2012

Kokoonnuimme tällä viikolla maa- ja metsätalousministeri Koskisen (kok) johdolla mittavalla joukolla Säätytalolle pohtimaan julkisuudessakin paljon käsiteltyä sikojen kohtelua. Käsittelyssä oli parhaillaan lausuntokierroksella oleva sikojen hyvinvointia koskeva asetus. Mukana oli tuottajien, kaupan ja kuluttajien edustajia sekä tutkijoita, eläinsuojeluväkeä ja päättäjiä.

Uudistettu asetus tuo toteutuessaan sioille lisätilaa ja virikkeitä sekä siten paremmat mahdollisuudet lajityypilliseen käyttäytymiseen. Jatkossa sioilla pitää olla isommat karsinat. Myös vaateet sairaskarsinoille ovat tiukemmat. Samoin porsiville emakoille on annettava pesäntekomateriaalia. Asetuksessa on paljon tervetulleita parannuksia ja se on aivan välttämätön askel eteenpäin. Asetusluonnoksessa on myös puutteita, joita on ministeriön sekä ministerin vielä korjattava.

Käytännössä kaikki Suomessa syntyvät karjuporsaat kastroidaan kirurgisesti alle viikon ikäisinä. Kastraatio tehdään lihan laadun takia. Nykysäädösten mukaan kastraation saa tehdä ilman kivunlievitystä ja rauhoitusta eikä asetusluonnos tuo tilanteeseen muutosta. Suositeltavimmat vaihtoehdot kastraatiolle olisivat kastraatiosta luopuminen tai siirtyminen immunokastraatioon. Asetusta on muutettava niin, että porsaiden kivunlievitys olisi pakollista.

Iso puute on myös se, että asetuksessa ei tiukenneta porsimishäkkeihin liittyviä säädöksiä. Ruotsissa porsimishäkit ovat kielletty. Seminaarissa tutkijat totesivat, että ilman porsimishäkkejä voidaan taata porsaiden turvallisuus, kunhan karsinat ovat riittävän suuret. Selvää on, että asia on edessä joka tapauksessa. Säädöksistä on hyvä tehdä sellaiset, että ne eivät hetkessä vanhene. Asetuksen johdosta useiden lihantuottajien on tehtävä rakennuksiinsa korjauksia. On järkevää, että asetus kannustaa tekemään nämä investoinnit kestävällä ja eläinten hyvinvointia edistyksellisesti kohentavalla tavalla.

Ministeri Koskinen on ottanut eläinsuojeluasioissa hyvän otteen ja hänen onkin pidettävä hihat käärittynä. Tehtävää on jäänyt edellisiltä vaalikausilta jonoksi asti. Tästä ikävänä esimerkkinä ovat viisi vuotta päätöstä odottaneet kalkkunoiden kuljetusohjeet, jotka on nyt viipymättä hoidettava kuntoon. Syytä on myös selventää julkisuuteen tulleet tiedot, että kalkkunoiden kuljetukseen puuttunut valvontaeläinlääkäri olisi siirretty sivuun tehtävistään. Ministerin tehtävä on huolehtia eläinvalvonnan uskottavuudesta ja riittävyydestä. Hallitusohjelmassa luvatun eläinsuojeluasiamiehen nimeäminen on tärkeä osa tätä työtä ja siksi myös yksi kiireellisimmistä tehtävistä. Eettisen elintarviketuotannon keskeinen tekijä on tuotantoeläinten hyvinvointi.

On enemmän kuin tervetullutta, että ministeri Koskisen johdolla ollaan maa- ja metsätalousministeriössä valmistelemassa täysin uutta eläinten hyvinvointia säätelevää puitelakia. On kiitettävää, että Koskinen on ottanut uuden lain valmistelun pohjaksi laajan kansalaiskuulemisen netissä. Nyt jokaisella on halutessaan mahdollisuus kertoa näkemyksensä ja vaikuttaa tulevaan lainsäädäntöön. Kannustan suomalaisia kertomaan mielipiteensä eläinsuojelulainsäädännöstä valtionhallinnon otakantaa.fi -sivustolla: http://otakantaa.fi/aihe/elainsuojelulaki-uudistuu

Uuden lain on edistettävä nykyistä lakia paremmin eläinten hyvinvointia. Nykyinen laki ei ole riittävä. Viime vuosina on lisääntynyt tietoisuus siitä, että eläimet eivät Suomessa voi parhaalla mahdollisella tavalla ja räikeitäkin epäkohtia löytyy. Eläinsuojelulain uudistus on tehtävä huolella ja tämä edellyttää riittäviä valmisteluresursseja. Eläinten hyvinvointi on asetettava etusijalle myös lakia tarkentavia asetuksia tehtäessä, eivätkä asetukset ja määräykset saa enää jatkossa vesittää itse lain tavoitteita. Jotta tavoite maailman edistyksellisimmästä eläinsuojelulainsäädännöstä toteutuisi, lainsäädännön on pohjauduttava uusimpaan tieteelliseen tietoon eläinten tarpeista ja hyvinvoinnin edellytyksistä. Lain valmistelussa on ennakoitava tulevaisuuden haasteita niin että laki on edistyksellinen vielä vuosien päästä.

Koskisen on huolehdittava eläinsuojelulain ripeästä valmistelusta niin, että nykyinen eduskunta ehtii uuden lain käsitellä.

Säätytalolla pidetyssä seminaarissa oli käytäväkeskusteluissa esillä myös presidentinvaalit ja tietenkin Lennu. Lennu on Sauli Niinistön ja Jenni Haukion koira. http://www.facebook.com/groups/227841790634101/ Pidän hyvänä sitä, että saisimme eläinrakkaan presidentin. Eläinsuojelu ei kuulu presidentin viralliseen toimivaltaan, mutta se on asia, josta meidän kaikkien pitää kantaa huolta - myös presidentin. Eläinrakas presidentti on hyvä esikuva koko Suomelle!

Sari Sarkomaa
Kokoomuksen kansanedustaja
Eduskunnan eläinsuojeluryhmän puheenjohtaja
www.sarisarkomaa.fi