Siirry sisältöön

Yhteiskuntatakuu vauhdittamaan vammaisten nuorten tasa-arvoisia mahdollisuuksia

Tiedote 29.2.2012

Rinnekoti-Säätiön hallintoneuvoston puheenjohtaja, kansanedustaja Sari Sarkomaa (kok) kannustaa hallitusta tekemään koulutus- ja yhteiskuntatakuusta totta myös vammaisten ja vajaakuntoisten nuorten osalta. Sarkomaa pitää valmisteilla olevaa nuorten yhteiskunta- ja koulutustakuuta merkittävänä askeleena vammaisten nuorten tasapuolisten mahdollisuuksien edistämisessä. Sarkomaa painotti asennemuutoksen tärkeyttä vammaisten koulutukseen ja työelämään pääsyssä. Sarkomaa puhui tänään Helsingissä Rinnekodin 85-vuotisjuhlaseminaarissa.

Sarkomaa pitää tärkeänä sitä, kaikki ovat samanarvoisia koulussa ja työelämässä.

"Tekniset apuvälineet ja esteetön työympäristö mahdollistavat useiden vammaisten työskentelyn. Usein kuitenkin asenne on se, joka saattaa pitää vammaisen työelämän ulkopuolella", Sarkomaa sanoi puheenvuorossaan. Usein tulee vastaan se, että vammaisia ei palkata, koska ei ole palkattu aikaisemminkaan.

Suomessa arvioidaan olevan noin 300 000 työikäistä vammaista. Vammaisista vain runsaalla viidenneksellä on pysyvä työpaikka.

Erityisen arvokasta on turvata jokaisen nuoren pääsy koulutukseen ja sitä kautta työpaikkaan. Sarkomaa pitää tärkeänä, että kaikki koulutuspolut ovat auki ja esteettömyyteen kiinnitetään huomiota. Siltaa on rakennettava peruskoulusta ammatilliseen ja lukioon sekä sitä kautta korkeakouluihin ja työelämään.

Sarkomaa korosti hallitusohjelmaan kirjatun nuorten yhteiskuntatakuun merkitystä erityisryhmiin kuuluville nuorille. Yhteiskuntatakuussa jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja-, oppisopimus- tai kuntoutuspaikka viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi joutumisesta. Yhteiskuntatakuun on tarkoitus toteutua vuoteen 2013 mennessä. Osana yhteiskuntatakuuta toteutetaan koulutustakuu. Yhdenvertainen mahdollisuus koulutukseen on vammaisten henkilöiden osallisuuden ja itsenäisyyden perusedellytys.

"Yhteiskuntatakuussa kyse on koko yhteiskunnan hankkeesta. Mukaan on saatava julkisen vallan lisäksi yritykset ja kolmas sektori. Hanke on vastalääke syrjäytymiseen, mutta tämä on iso mahdollisuus vammaisten ja vajaakuntoisten tasapuolisten mahdollisuuksien edistämisessä", korosti Sarkomaa.

Sarkomaa muistutti, että vaikka vammaisten henkilöiden pääsyä ammatilliseen koulutukseen on edistetty viimeisten vuosien aikana, on edelleen ongelmia ja alueellisia eroja erityisesti vaikeimmin vammaisten koulutukseen pääsyssä. Aina eivät ongelmat johdu riittämättömästä koulutustarjonnasta, vaan myös asenneongelmista sekä riittämättömistä avustus- ja muista tukipalveluista.

Lisätietoja:
Sari Sarkomaa
050 511 3033