Siirry sisältöön

HPV-rokotepäätös lisää terveyseroja ja eriarvoisuutta!

Tiedote 7.4.2012

Kokoomuksen kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaoston puheenjohtaja Sari Sarkomaa pahoittelee sitä, että hallitus lykkäsi kehysriihessä taas HPV-rokotteen ottamista yleiseen rokotusohjelmaan. On vakava tosiasia, että Suomen jälkeenjäänyt rokotusohjelma on omiaan lisäämään terveyseroja ja eriarvoisuutta. Nyt Suomessa rokotteen saavat vain ne nuoret, joiden vanhemmilla on varaa rokotteen ostamiseen ja tietoa rokotteen antamisen tärkeydestä.

Sarkomaa pitää välttämättömänä, että päätös HPV-rokotteen sisällyttämisestä rokoteohjelmaan tehdään viimeistään ensi vuoden talousarviosta päätettäessä. Sarkomaa on jättänyt HPV-rokotepäätöksen viivästymisestä kirjallisen kysymyksen (5.4.)

Papilloomavirusta vastaan annettava ja esimerkiksi lisääntynyttä kohdunkaulasyöpää ennaltaehkäisevä HPV-rokote on käytössä muissa Pohjoismaissa ja useimmissa Länsimaissa, joten Suomi on räikeä poikkeustapaus. Ahvenanmaakin otti rokotteen käyttöön, koska Suomen päätös viipynyt. Useissa maissa keskustellaan poikien liittämisestä rokotusohjelmaan saatujen yhteiskunnallisten hyötyjen ja säästöjen valossa. Suomessa HPV-rokote on ostettavissa apteekista mutta se on kohtuullisen kallis.

”Täysin päinvastaisia toimia tarvittaisiin tilanteessa, jossa osa lapsista voi paremmin kuin koskaan ja osalle terveysongelmat kasaantuvat”, huomauttaa Sarkomaa. ”Rokote on tällä hetkellä käytännössä ennaltaehkäisy vain varakkaille.” Päätös on täysin päinvastainen sille, mitä terveysasiantuntijat toivovat. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on suositellut rokotuksia, ja sosiaali- ja terveysministeriön asiantuntijaryhmä oli samaa mieltä. Myös OECD on vastikään todennut, että Suomen kannattaa pureutua väestön terveyseroihin juuri lapsiin ja nuoriin kohdistuvilla terveyttä edistävillä toimilla.  Myös eduskunta on tämän vuoden budjettimietinnössään HPV-asiaa kirittänyt.

”Ei ole terveyspolitiikallemme kunniaksi ylläpitää tilannetta, jossa osa saa rokotteen ja osa ei. Kohdunkaulan syöpien ja papilloomaviruksen ennaltaehkäisy pitäisi olla jokaisen nuoren kohdalla mahdollista”, sanoo Sarkomaa. Talouden kuntoon laittaminen on välttämätöntä, mutta samalla on huolehdittava siitä, että perusasiat ovat kunnossa ja siitä koko ikäluokan kattavassa ajantasaisessa rokoteohjelmassa on juuri kysymys. Sarkomaa varoittaa lisäämästä säästöpäätöksillä terveyseroja. Päinvastoin koko terveyspolitiikan painopistettä on siirrettävä ennaltaehkäisyyn ja varhaiseen puuttumiseen sekä toimiin, joilla edistetään terveyden tasa-arvoa.

Lisätietoja:
Sari Sarkomaa
050 511 3033