Siirry sisältöön

Eduskunnan Lapsen puolesta –ryhmä kirittää valtiota mukaan Lastensairaalan rahoittamiseen

Tiedote 26.4.2012

Eduskunnan Lapsen puolesta -ryhmä ilmaisi kevätkokouksessaan ilonsa siitä, että peruspalveluministeri Guzenina-Richardson (sd) on luvannut perustaa työryhmän uuden Lastensairaalan rakentamisen edistämiseksi.

Lastenklinikan ja Lastenlinnan tilat ovat huonossa kunnossa eivätkä vastaa nykyajan vaateita. Rakennusten mahdollisuudet palvella korjattuinakaan nykyaikaista lasten erikoissairaanhoitoa ovat rajalliset. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) hallitus on tehnyt 16.4. periaatepäätöksen uuden Lastensairaalan suunnittelun jatkamisesta ja rahoitusvaihtoehtojen selvittämisestä.

Tarkoitus on, että uuden Lastensairaalan rakentaminen voitaisiin sisällyttää vuosien 2016 - 2021 investointiohjelmaan. Tavoitteena on oltava maailman huippuluokan lastensairaala, joka palvelee pääkaupunkiseutua ja koko Suomea pitkälle tulevaisuuteen.

Nyt HUS:n hallituksen periaatepäätöksen jälkeen on ministerin aika perustaa pikimmiten työryhmä pohtimaan, millä tavoin valtio on hankkeessa mukana. Lapsen puolesta –ryhmä odottaa innolla työryhmän työn alkamista. On perusteltua, että HUS -kuntien lisäksi valtio on mukana maamme ainoan valtakunnallisen lastensairaalan rakentamisessa ja rahoittamisessa. Hanke tarvitsee erityisvaltionosuuden. Tällä hetkellä noin kolmannes Lastenklinikan hoitopäivistä on ns. ulkokuntalaisten hoitopäiviä.

Vanhempien mukanaolo sairaalassa on osa nykyaikaista länsimaista lasten sairaanhoitoa. Koska nykyiset tilat ovat ahtaat, joudutaan vanhempien läsnäoloa jatkuvasti rajoittamaan. Tilanteen tekee erityisen haastavaksi se, että vanhemmat ja lapset tulevat ympäri Suomea ja vakavasti sairaiden lasten hoitojaksot voivat olla hyvin pitkiä. Vanhempien läheisyys on elintärkeää keskosten toipumisen kannalta. Vanhempien mahdollisuus yöpyä lapsen luona tuo esimerkiksi pitkiä aikoja sairaalassa viettävälle syöpäpotilaalle turvaa ja lohtua, mutta on yhtälailla tärkeää lapsen kehitykselle. Myös vakavasti sairaalla lapsella on oltava oikeus vanhempiensa läsnäoloon.

Lisätietoja:
Eduskunnan Lapsen puolesta –ryhmä

puheenjohtaja
Sari Palm
050 512 1981

varapuheenjohtaja
Sari Sarkomaa
050 511 3033