Siirry sisältöön

Pakon sijaan kannustusta ja räätälöityjä ratkaisuja, Gustafsson!

Tiedote 24.4.2012

Opetusministeri Gustafsson (sd) on nostanut esille SDP:n menneinä aikoina hellimän ajatuksen pidentää oppivelvollisuutta. Sarkomaa ihmettelee Gustafssonin kaipuuta oppivelvollisuusiän pidentämiseen, koska hallitushan on jo sitoutunut toteuttamaan koulutus- ja yhteiskuntatakuun. Sarkomaa kannustaa hallitusta ja opetusministeriä viemään näitä tavoitteita tinkimättä eteenpäin.

”Gustafssonin ehdotus on kaikkea muuta kuin tuore tai innovatiivinen. Syrjäytymisvaarassa olevat nuoret tarvitsevat kannustavia ja joustavia ratkaisuja, eivätkä kahta vuotta pakkoistumista lisää koulussa”, sanoo kokoomuksen kansanedustaja ja opetushallituksen johtokunnan puheenjohtaja Sari Sarkomaa.

Kun oppivelvollisuusiän venyttäminen on kaivettu esille, on se aina myös kuopattu epäkelpona. Oppivelvollisuusiän nostaminen olisi kova, mekaaninen ja lyhytnäköinen keino vastata nuorten ongelmiin. Pahimmillaan oppivelvollisuusiän pitkittäminen vain siirtäisi ongelmia tuomatta itse asiaan ratkaisua. Toimien on oltava juuri päinvastaisia. Nuoret ja heidän elämäntilanteensa ovat hyvin erilaisia, ja siksi nuoret tarvitsevat yksilöllisiä, joustavia ja tilanteen mukaan räätälöityjä mahdollisuuksia sekä ennen kaikkea aikuisten aikaa sekä tukea opintielle löytääkseen.

Pääministeri Kataisen hallituksen keskeinen tavoite on, että yksikään nuori ei syrjäytyisi ja että jokainen peruskoulun päättävä nuori suorittaisi vähintään toisen asteen tutkinnon. Oppivelvollisuusiän nostoa ei edes harkittu otettavan hallitusohjelmaan. Sen sijaan hallitusohjelmaan on kirjattu, että ”nuorisotyöttömyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen torjumiseksi jokaiselle nuorelle taataan työ-, opiskelu-, kuntoutus- tai harjoittelupaikka. Etsivää nuorisotyötä edistetään. Nuorisotyön ennaltaehkäisevää päihdetyötä tuetaan. Nuorten työpajatoimintaa kehitetään.”

Oppivelvollisuuden venyttämisen sijaan on voimavarat suunnattava oppimisongelmien varhaiseen havaitsemiseen ja ennaltaehkäisyyn sekä opetuksen, oppilaanohjauksen ja oppilashuollon kuntoon laittamiseen. Perusta jatko-opintoihin ja elinikäiseen oppimiseen luodaan varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa.

Sarkomaa kirittää toimia perusopetuksen laadun parantamiseksi ja ylisuurten opetusryhmien kitkemiseksi, ja muistuttaa, että joustava perusopetus on olemassa oleva ja toimiva, jota kannattaa käyttää.

Työelämälähtöisten opiskelumuotojen, kuten joustavan perusopetuksen, oppisopimuksen, tuetun oppisopimuksen, ammattistartin ja kannustavan työpajatoiminnan kehittäminen ehkäisee koulupudokkaiden syntyä. On myös välttämätöntä lisätä ammatillisen koulutuksen tarjontaa ja suunnata aloituspaikkoja sinne missä on nuoria, eli erityisesti pääkaupunkiseudulle ja kasvukeskuksiin.

Lisätietoja:
Sari Sarkomaa
050 511 3033