Siirry sisältöön

Keskustan hoppuilu vanhuspalvelulaista on turhaa

Tiedote 21.4.2012

”Keskustan huoli vanhuspalvelulaista on turhaa. Vanhuspalvelulaki on pääministeri Kataisen hallituksen keskeisiä lakiuudistuksia ja se on edennyt aikataulun mukaisesti. Hallitusohjelman kirjaukset ovat selkeät. Niiden mukaan jatkovalmistellaan viime torstaina julkaistua ohjaustyöryhmän esitystä", toteaa Kokoomuksen kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaoston puheenjohtaja Sari Sarkomaa.

”Ymmärrän, että keskusta odottaa vanhuspalvelulakia malttamattomana. Niin odotamme sitä myös me kokoomuksessa”, sanoo Sarkomaa.

Keskustan kansanedustaja Anu Vehviläinen on tänään esittänyt huolen vanhuspalvelulain etenemisaikataulusta ja penännyt hallitukselta kantoja julkaistuun vanhuspalvelulakia pohtineen ohjausryhmän työhön.

”Kokeneena poliitikkona Vehviläinen kyllä ymmärtää, että lain valmistelussa menee aina oma aikansa. Työryhmä luovutti työnsä viime torstaina eli vain muutama päivä sitten. On päivänselvää, että asiaan paneutumiseen menee hallitukselta tovi. Laki on mittava ponnistus ja on aivan oikein, että peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (sd) haluaa pohtia lakia yhdessä muiden hallituspuolueiden kanssa”, sanoo Sarkomaa.

”Peruspalveluministerille on syytä antaa hetkeksi työrauha. Peruspalveluministeri paalutti lain valmistelun jatkamisen selkeästi viime kyselytunnilla, kun Vehviläinen asiaa kyseli. Keskustan hoppuilu on siis aivan turhaa”, jatkaa Sarkomaa.

Sarkomaa on täysin samaa mieltä peruspalveluministerin kyselytunnilla esittämän näkemyksen kanssa siitä, että ohjausryhmän esitys on arvioitava. Sarkomaan mielestä on erityisesti arvioitava täyttääkö esitys hallitusohjelman lupaukset. Hallitusohjelmaanhan oli selkeäsanaisesti kirjattu, että lailla turvataan iäkkäiden henkilöiden oikeus laadukkaaseen ja tarpeenmukaiseen hoivaan. Kyse on siis nimenomaan oikeudesta.

Myös esityksen tuomat lisävelvoitteet kunnille ja kustannukset niin valtiolle kuin kunnille on jatkovalmistelussa tarkennettava. Ohjaustyöryhmän arvio 100 - 200 miljoonasta eurosta vaatii tietenkin täsmentävää työtä.

Sarkomaa pitää hyvänä, että hallituksen sosiaalipoliittinen ministeriryhmä tekisi esityksen jatkotyöstön ja vasta sitten esitys lähtisi lausuntokierrokselle. Tämä on perusteltua, koska ministeri Risikon johdolla tehty lakiesitys oli laajalla lausuntokierroksella ja eri tahojen kannat asiaan ovat hallituksen ja ministeriön tiedossa.

”Ohjaustyöryhmä on tehnyt osaltaan hyvää työtä ja ansaitsee kiitokset. Esityksen lähtökohta on väestön toimintakyvyn tukeminen ja siinä on hyvin huomioitu hyvin erilaiset palvelutarpeet. Lakiesityksessä korostetaan vanhustenhoidossa vaadittavaa asiantuntemusta ja moniammatillista yhteistyötä. Vanhustenhoito on vaativaa, joten siinä tarvitaan laaja-alaista asiantuntemusta ja yhteistyötä mm. hoitotyössä, lääkehoidossa, ravitsemuksessa ja kuntoutuksessa sekä sosiaalityössä”, päättää Sarkomaa.

Lisätietoja:
Sari Sarkomaa
050 511 3033