Siirry sisältöön

Lapset budjettisopumme yhtenä painopisteenä

Tiedote 30.11.2012

Sarkomaa iloitsee: Lapset budjettisopumme yhtenä painopisteenä

Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan hallituspuolueiden ryhmät ovat sopineet ensi vuoden talousarvioesitykseen tehtävistä lisäyksistä. Kokoomuksen kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaoston puheenjohtaja Sari Sarkomaa on tyytyväinen siihen, että jaoston näkemykset toteutuivat budjettisovussa hyvin ja eduskunta lisäsi erityisesti voimavaroja lasten ja perheiden parhaaksi.

Eduskunnalta tuki uuden lastensairaalan rakentamisen valtionosuudelle

Sarkomaa iloitsee lausumaesityksestä, jossa edellytetään, että Helsingin Meilahteen rakennettavan uuden lastensairaalan tarvitsema valtion rahoitusosuus otettaisiin huomioon seuraavassa vuosia 2014-2017 koskevassa kehyspäätöksessä.

Tällä hetkellä vakavasti sairaiden suomalaislasten hoito on keskitetty maamme heikoimpiin sairaalatiloihin Lastenklinikalle ja Lastenlinnaan. Kannanotto on selkeä askel eteenpäin uuden lastensairaalan rakentamiseksi. Tavoitteena on oltava maailman huippuluokan lastensairaala, joka palvelee koko Suomea pitkälle tulevaisuuteen.

”Monet meistä ovat ajatelleet, että mikä olisikaan parempi lahja satavuotiaalta isänmaaltamme kuin uusi lastensairaala”, toteaa Sarkomaa.

Eduskunta turvasi taas päihdeäitien palvelut

Eduskunta on jo useampana vuotena pelastanut päihdeäitien palvelut. Eduskunta on kohdentanut lisärahaa Ensi- ja turvakotien liiton valtakunnalliseen päihdeongelmaisten äitien ja heidän perheidensä Pidä kiinni -hoitojärjestelmän turvaamiseen. Eduskunnan toiveesta huolimatta sosiaali- ja terveysministeriö ei ollut tälläkään kertaa turvannut rahoituksen jatkuvuutta. Ennen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksen toteutumista Pidä kiinni -hoitojärjestelmän lisärahoitukselle on selvät perusteet.

”Päihteetön vanhemmuus ja vauvaperheiden arki ovat asioita, joita pitää tukea. Budjettineuvotteluissa sovimme, että Pidä kiinni -hoitojärjestelmän turvaamiseen kohdennetaan 1,5 miljoonaa euroa”, sanoo Sarkomaa.

Lastensuojelun pelastamisohjelma

”Toimet, joita teemme lasten ja perheiden hyvinvoinnin turvaamiseksi ovat kullanarvoisia”, toteaa Sarkomaa. ”Oli aivan välttämätöntä, että sovimme 3,4 miljoonan euron lisävoimavaroista KASTE-ohjelman toimeenpanoon. Raha on tarkoitettu lapsiperheiden ennaltaehkäisevien ja varhaisen tuen palveluiden sekä lastensuojelun kehittämiseen. Lastensuojelutyön painopisteenä tulee olla varhainen tuki ja avopalvelut.
Rahaa voidaan käyttää myös STM:n asettaman selvityshenkilön toimenpidesuositusten toteuttamiseen. Selvityshenkilö selvittää kuntien perhetyötä, lastensuojelun toimintatapoja sekä lastensuojelulain toimivuutta.”

”Lastensuojelun kipeänä haasteena on jo paikoitellen krooniseksi muuttunut kelpoisuuden täyttävien sosiaalityöntekijöiden vaje sekä liian suuret työmäärät. Olen tyytyväinen, että saimme sovittua sosiaalityön yliopistollisen koulutuksen aloituspaikkojen lisäämiseen 1,4 miljoonaa euroa”, sanoo Sarkomaa.

Helpotusta lastentarhanopettajapulaan ja vauhtia varhaiskasvatuksen kehittämiseen

”Yliopistolliseen lastentarhanopettajakoulutukseen tulevat 1,7 miljoonan euron lisävoimavarat ovat todellinen helpotus erityisesti pääkaupunkiseudulle, jossa on iso vaje lastentarhanopettajista”, iloitsee Sarkomaa. ”Huoli lastentarhanopettajapulan vaikutuksista esiopetukseen ja päivähoidon laatuun sekä sen kehittämiseen on ollut suuri.”

Sarkomaa pitää budjettisopua eduskunnan kannanottona uuden varhaiskasvatuslain vauhdittamiseksi. Sarkomaa kannustaa opetusministeri Gustafssonia (sd) kiirehtimään laaja-alaisen työryhmän asettamisessa, jotta uusi varhaiskasvatuslaki ehditään tällä vaalikaudella käsitellä eduskunnassa.

Tämän päivän EVO-tutkimus on tulevaisuuden hyvää hoitoa

Eduskunnan syöpäverkoston puheenjohtajana toimiva Sarkomaa toivoo, että valtion yliopistotasoisen terveyden tutkimusrahoituksen eli ns. tutkimus-EVOn rapauttaminen saadaan pysäytettyä. Sarkomaa piti välttämättömänä, että miljoonan euron lisävoimavaroista EVO-tutkimukseen sovittiin: ”Tärkeää on, että eduskunta budjettimietinnössään lähettää ministeriölle vahvan viestin EVO-tutkimusrahoitusjärjestelmän turvaamisesta.”

Tieteellinen tutkimus edistää uusia hoitomuotoja ja parantaa terveydenhuollon ammattilaisten osaamista. Potilaiden käyttöön saadaan näin uusin tieto ja taito. Myös väestön ikääntyminen ja julkisen talouden kiristyminen edellyttävät terveydenhuollon uudistumista sekä uusia ja tehokkaita hoitomuotoja. Tämä korostaa terveystieteellisen tutkimuksen merkitystä.

Kuurojen maailmanliitolle voimavaroja

Sarkomaa on myös erityisen ilahtunut siitä, että budjettisovussa löytyi yhteisymmärrys kuurojen maailmanliiton rahoituksen turvaamisesta lisäämällä voimavaroja 50 000 eurolla.

”Liitto tekee YK:n piirissä ihmisoikeuspolitiikkaa, kun kaikissa maissa kuurojen oikeudet eivät ole samalla tavalla tunnustettuja kuin Suomessa. Vaikka on meillä Suomessakin viittomakielisten tilanteen helpottamiseksi paljon tehtävää, on hienoa että järjestö tekee näin arvokasta työtä maailman kuurojen aseman parantamiseksi”, Sarkomaa iloitsee.

”On välttämätöntä, että rahoitus turvataan pitkäjänteisesti ja että se saa paikkansa ulkoministeriön hallinnonalan vuoden 2014 budjetissa”, toteaa Sarkomaa.

Lisätietoja:
Sari Sarkomaa
050 511 3033