Siirry sisältöön

Sarkomaa kiittää Urpilaista perheitä tukevien palveluiden selvityshankkeesta

Tiedote 5.12.2012

Kokoomuksen kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaoston puheenjohtaja Sari Sarkomaa pitää tervetulleena valtiovarainministeri Urpilaisen (sd) käynnistämää selvityshanketta. Selvitettävänä on, mitä vaikutuksia perheitä tukevilla palveluilla on lasten ja perheiden tilanteeseen ja sitä kautta muihin kustannuksiin. Selvittäjien on tarkoitus jättää raportti vasta hallituksen puoliväliriihen jälkeen. Sarkomaa toivoo, että Urpilainen pyytäisi selvitysraportin jo hyvissä ajoin ennen riihtä, jotta hallituksella olisi käytettävissään parhaat mahdolliset tiedot päätöksiensä pohjaksi.

”On hyvä selvittää ja kerätä tutkimustietoa perheiden ennaltaehkäisevien palveluiden taloudellisista vaikutuksista.” Sarkomaa korostaa, että toimet, joita teemme lasten ja perheiden hyvinvoinnin turvaamiseksi ovat kullanarvoisia. ”On viisasta ja välttämätöntä tasapainottaa taloutta. Emme halua ahnehtia tulevien sukupolvien mahdollisuuksia. Tärkeää on luoda edellytyksiä uusien työpaikkojen syntymiseen ja olemassa olevan työn säilymiseen. Taloustalkoissamme on kuitenkin viisasta muistaa 90-luvun laman virheet ja huolehtia, etteivät suurimmat laskut mene lapsiemme maksettavaksi”, sanoo Sarkomaa.

Sarkomaan mukaan hallituksen puolivälitarkistuksessa lasten hyvinvointi on nostettava yhdeksi painopisteeksi.

Sarkomaan mukaan lastensuojelun toimivuutta pohtineen sosiaali- ja terveysministeriön asettaman selvitysryhmän tänään julkistettu väliraportti osoittaa, että lastensuojelu ja perheiden tukeminen vaativat ison remontin. ”Selvitysryhmän viesti on otettava vakavasti. On hyvä, että eduskunta on reagoinut hälyttävään tilanteeseen kun valtiovarainvaliokunnan hallituspuolueiden ryhmät sopivat ensi vuoden talousarvioesitykseen tehtävistä muutoksista”, sanoo Sarkomaa. ”Oli välttämätöntä, että sovimme lastensuojelun pelastamisohjelmasta ja lisävoimavarojen kohdentamisesta lapsiperheiden varhaisen tuen palveluiden sekä lastensuojelun kehittämiseen. On tärkeää, että lastensuojelutyön hyviä käytäntöjä saadaan levitettyä ja juurrutettua koko Suomen laajuisesti.”

Selvitysryhmän mukaan lastensuojelun sosiaalityöhön kohdistuva paine on muodostumassa kohtuuttomaksi. Pätevistä sosiaalityöntekijöistä on pulaa, eikä heitä ole osassa kunnista ollenkaan. ”Olen tyytyväinen, että saimme sovittua myös voimavaroista sosiaalityön yliopistollisen koulutuksen aloituspaikkojen lisäämiseen”, Sarkomaa lisää.

Lisätietoja:
Sari Sarkomaa
050 511 3033