Siirry sisältöön

Budjettimme painopisteenä lapset ja ikäihmiset

2.12.2012 Haagalainen

Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyy kaupunkimme ensi vuoden budjetin vielä ennen joulua. Budjettiesityksessä panostetaan erityisesti lasten ja ikäihmisten palveluiden kehittämiseen. Syksyllä ehdottamani vauhditusohjelma päivähoitopaikkavajeen paikkaamiseksi ja päiväkotien rakentamissuman purkamiseksi sai tuulta alleen. Jatkossa päiväkotien ja koulujen uudisrakentamisessa toteutetaan nykyistä taloudellisempia ja lapsiystävällisempiä ratkaisuja esimerkiksi moduulirakentamisen avulla. Päiväkodin tilatarpeen muuttuessa voi moduulin lisätä tai poistaa. Esitimme päivähoidon järjestämiseen lisävoimavaroja, jotta helsinkiläisille lapsille pystytään turvaamaan hyvä päivähoito. Päiväkoteja on rakennettava lisää sinne, missä on lapsia.

Koulujemme ja päiväkotiemme terveellisyydestä ei saa tinkiä. Kokoomukselle oli tärkeää, että budjettiesityksessä jo olevia korjausmäärärahoja lisättiin. Tätä rahaa käytetään mm. home- ja kosteusvaurioisten rakennusten korjaamiseen. Rahaa tarvitaan myös siihen, että huolehditaan koulujen ja päiväkotien pihojen turvallisuudesta ja että ne houkuttelevat leikkimään ja liikkumaan.

Korjauksien sekä rakennushankkeiden siirtäminen on näkynyt kovalla tavalla erityisesti Etelä-Haagassa, jossa Isonnevan leikkipuistorakennuksen korjausta siirrettiin vuosikausia. Iloinen asia on, että tämänhetkisten tietojen mukaan Isonnevan uudisrakennus toteutetaan vihdoin ja viimein ensi vuonna. Leikkipuistoilla on tärkeä rooli perheiden arjessa.

Vanhuspalvelulaki on parhaillaan eduskunnassa käsittelyssämme. Sen tarkoitus on parantaa ikäihmisten palveluiden laatua ja varmistaa, että apua tarvitsevat sen myös saavat. Helsingin on osaltaan varauduttava vastaamaan vanhuspalvelulain tuomiin lisävelvoitteisiin. Tämän vuoksi kokoomus piti tärkeänä, että Helsingissä vanhusten palveluihin osoitetaan alkuperäistä budjettiehdotusta enemmän voimavaroja.

Olen kiertänyt syksyn aikana useissa tilaisuuksissa kuulemassa helsinkiläisten senioreiden toiveita vanhuspalvelulakiin. Viesti on ollut selvä. Meidän on rakennettava yhdessä sellaista Helsinkiä, jossa kukaan ei jää yksin ja ikääntyessään meistä jokainen voi asua kotonaan niin kauan kuin itse haluaa. Tärkeää on myös vahvistaa yhteisöllisyyttä ja korostaa vapaaehtoistyön merkitystä. Senioreille sopivia liikuntapalveluja tarvitaan eri puolille Helsinkiä lisää.

Olin kokoomuksen hallitusneuvottelujoukkuessa Säätytalolla. Alusta asti on ollut selvää, että vanhustenhuoltoon tarvitaan lisää voimavaroja ja hoitajia. Selvää on ollut myös se, että nykyisillä toimintatavoilla emme onnistu turvaamaan inhimillisiä, tasa-arvoisia ja laadukkaita vanhusten palveluja. Tarvitsemme uutta ajattelua ja uudenlaisia toimintatapoja sekä monipuolista osaamista. Lain on oltava myös paras mahdollinen helsinkiläisten ikäihmisten kannalta.

Nyt on tärkeää arvioida, onko lakiin kirjattu riittävän hyvin ikäihmisten toimintakyvyn ja liikunnan edistäminen. Ne ovat aivan keskeisiä asioita ihmisten elämänlaadun ja palveluiden kannalta sekä tuen tarpeen ennaltaehkäisyssä. Liikunta on tärkeää kaikenikäisille, mutta ikääntyville liikunta on elintärkeää.

Vastaanotan mielelläni palautetta ja ajatuksia helsinkiläisten hyvän arjen edistämiseksi. Kirjoitan myös kuukausittain kirjeen, jossa käsittelen eduskunnan ajankohtaisia asioita. Kirjeen saa tilattua kotisivuiltani tai ottamalla minuun yhteyttä.

Toivotan Haagalaisen lukijoille hyvää joulunalusaikaa!

Sari Sarkomaa (kok)
Kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu