Siirry sisältöön

Eduskunnan Lapsen puolesta -ryhmän seminaari 23.4.2013

Eduskunnan Lapsen puolesta –ryhmällä on ilo kutsua Sinut seminaariin jonka aiheita ovat: varhaiskasvatuslain uudistamistyö sekä varhaiskasvatuksen liikunnan ja hyvinvoinnin edistäminen.

Varhaiskasvatuksen ja päivähoitopalvelujen lainsäädännön valmistelu siirtyi vuoden 2013 alussa opetus- ja kulttuuriministeriöön osaksi kasvatus- ja koulutusjärjestelmää. Nykyinen päivähoitolaki ja -asetus ovat vuodelta 1973. Opetus- ja kulttuuriministeriössä on asetettu työryhmä valmistelemaan esitystä varhaiskasvatusta koskeviksi säädöksiksi. Tavoitteena on, että lainsäädäntö tulisi voimaan 1.1.2015. Olet lämpimästi tervetullut kuuntelemaan ajankohtaisia kuulumisia varhaiskasvatuslain valmistelusta ja vaikuttamaan lain sisältöön.

Aika: ti 23.4.2013 klo 17.00 - 18.30
Paikka: Eduskunnan kokoustilat: Laki-Pykälä
Käynti vierasovesta, joka sijaitsee Mannerheimintieltä katsottuna eduskuntatalon oikealla puolella katutasossa

Tilaisuudessa alustavat johtaja Jari Rajanen opetus- ja kulttuuriministeriöstä ja Anneli Pönkkö Oulun yliopistosta. Jari Rajanen toimii varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän varapuheenjohtajana ja ryhmän valmisteluryhmän puheenjohtajana. Anneli Pönkkö (LitT) on Nuori Suomi ry:n yhteiskunnallisen vaikuttamisen teemaryhmän puheenjohtaja ja alustaa aiheesta: "Tutkimusmatkalla varhaiskasvatuksen uusiin liikkumisen käytäntöihin."

Puheenvuorojen jälkeen eduskunnan ryhmät esittävät kommenttipuheenvuorot ja ilta jatkuu keskustelulla. Keskustelua johtavat kansanedustajat Inkeri Kerola ja Sari Sarkomaa, eduskunnan Lapsen puolesta –ryhmän puheenjohtajat.

Tilassa on paikkoja rajoitetusti, ilmoittautumiset pyydetään pe 19.4 mennessä Lapsen puolesta -ryhmän sihteerille, Eveliina Kuuselalle, eveliina.kuusela@eduskunta.fi tai puh 09 432 4145 / 050 574 1011. Halutessasi voit lähettää kysymyksiä etukäteen. Kutsua voi välittää eteenpäin.

Tervetuloa!

Eduskunnan Lapsen puolesta –ryhmän puolesta,

Kansanedustajat
Inkeri Kerola (kesk.)
050 511 3145
inkeri.kerola@eduskunta.fi

Sari Sarkomaa (kok)
050 511 3033
sari.sarkomaa@eduskunta.fi