Siirry sisältöön

Vanhempien kasvatuksen ryhtiliike ja äkkiä!

Tiedote 14.4.2013

Kokoomuksen kansanedustaja ja opetushallituksen johtokunnan puheenjohtaja Sari Sarkomaa ehdottaa kouluihin koulurauhasopimusta, jossa oppilaat, vanhemmat sekä koko koulun väki sopisivat yhdessä oman koulunsa käyttäytymis- ja pelisäännöt. Sarkomaan mukaan koulukurikeskusteluun  on otettava vahvemmin mukaan vanhemmat. On nähtävä se tosiasia, että ilman vanhempien nykyistä vahvempaa panosta emme onnistu kitkemään kurittomuutta kouluista. Sarkomaan mukaan nyt on kipeä tarve vanhempien kasvatuksen ryhtiliikkeelle. Minkä kotona oppii, sen koulussa taitaa. Myös kodin ja koulun yhteistyössä on vielä paljon käyttämätöntä voimavaraa, joka on nyt täysimääräisesti otettava käyttöön.

Koulurauhasopimukselle luo perustan se, että eduskuntaan keväällä tuleviin koulujen työrauhaa turvaaviin säädöksiin on tietävästi tulossa säännösehdotus, jonka mukaan opetussuunnitelman yhteydessä koulujen olisi laadittava oma suunnitelmansa kurinpito- ja ojentamiskeinojen käyttämisestä sekä henkilöstön ohjeistamisesta. Sarkomaan mukaan säädöksiin on myös kirjattava oppilaiden ja vanhempien vahva rooli  suunnitelman tekemisessä yhteistyössä koulun väen kanssa. Sarkomaan mukaan koulutasolla mutta myös kodeissa tarvitaan lisää tietoa koulun kurinpito- ja ojentamiskeinoista.

"Yhdessä  tekeminen on alku sitoutumiselle ja koulurauhasopimuksen onnistumiselle", sanoo Sarkomaa. "Yhteisöllisyyden voima on yllättävän vahva ja se ei vaadi lisäbudjetteja", muistuttaa Sarkomaa.

Opetushallituksen on hyvä valmistella suunnitelmaa varten valtakunnalliset perusteet.  Sarkomaa muistuttaa, että sen lisäksi, että opettajilla on oltava koulukuriin liittyvää koulutusta nykyistä enemmän perus- kuin täydennyskoulutuksessa, on myös kodin ja koulun yhteistyöhän luotava uusia elementtejä. Myös tässä työssä on Opetushallituksella tärkeä rooli. On välttämätöntä, että vanhemmat tietävät koulun pelisäännöt  ja  huolehtivat sekä  kasvattavat lapsiaan pelisääntöjen noudattamiseen. Myös kurinpitoasioissa vanhempien ja opettajien yhtenäinen linja on tehokkain. Nykyistä yhtenäisemmän kasvatuksen kaarisillan rakentaminen kodista kouluun on aivan välttämätöntä.

Koulukurikeskustelussa on tietenkin aina muistettava, että häiriökäyttäytymisen taustalla on usein oppimisen vaikeudet ja muut tukea edellyttävät ongelmat, joihin tulisi puuttua oppilashuollollisin toimenpitein. Opettajaa eikä oppilasta ei saa jättää yksin vaan oppilashuollon on oltavana tukena jo ennaltaehkäisevästi. Koulukurisopimuksessa on tärkeää sopia myös oppilashuollon toimista ja arvioida myös voimavarojen riittävyyttä.

Sarkomaa toivoo, että opetusministeri Gustafsson (sdp) innostuisi koulurauhasopimuksesta ja valmisteluttaa sen edellyttämät muutokset tekeillä oleviin koulurauhasäädöksiin. Yhtälailla on hyvä, että opetusministeri lukisi huolella eduskunnan puhemies Heinäluoman (sdp) tuoreen puheenvuoron. On ilahduttavaa, että  Heinäluoma on samoilla linjoilla kokoomuksen edustajien toiveiden kanssa laajentaa rehtorin mahdollisuutta evätä oppilaan oikeutta opetukseen turvaamistoimena.

"Koulurauha on edellytys hyvälle koululle ja siksi ”koulurauhalakipakettia” on vielä viilattava", päättää Sarkomaa.

Lisätietoja:
Sari Sarkomaa
050 511 3033