Siirry sisältöön

Varhaiskasvatuslaki varmistamaan liikkuminen joka päiväkodissa

Tiedote 4.6.2013

Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa pitää välttämättömänä, että uuteen varhaiskasvatuslakiin kirjataan selkeästi lapsen jokapäiväinen oikeus riittävään liikuntaan ja leikkiin.
Tällä hetkellä päiväkodit ovat monin tavoin erilaisia: joissain liikutaan paljon, toisissa ei niinkään. Sarkomaan mukaan vain sitovilla valtakunnallisilla varhaiskasvatussuunnitelman perusteilla voidaan varmistaa se, että liikuntamyönteinen toimintakulttuuri ja riittävä liikunta on osa kaikkien lasten päivähoidon arkea. Sarkomaa painottaa, että varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden on jatkossa oltava suosituksen sijaan velvoittavia samalla tavalla kuin perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet.

Reipasta terveyttä edistävää liikuntaa on päiväkodissa puoleen päivään mennessä vain keskimäärin 24 minuuttia. Helsingin yliopistossa tehdyn tutkimuksen tulos on otettava vakavasti. Päiväkodeissa on tietenkin eroja, mutta jos liikuntaa on edes saman verran iltapäivällä, ei päivittäinen määrä ole kummoinen. Varsinkaan jos lapsi ei liiku päivähoidon ulkopuolella.

”Tutkimus todistaa karulla tavalla tiedossa olleen pienten lasten liikkumattomuuden. Se on todellinen kansanterveydellinen aikapommi, jonka purkaminen on priorisoitava hyvinvointipolitiikkamme kärkeen. Liikkumattomuutta on kitkettävä lasten jokapäiväisessä arjessa, niin kotona kuin päivähoidossa”, sanoo Sarkomaa. ”Moni lapsi viettää ison osan hereilläoloajasta päiväkodissa ja siksi varhaiskasvatuksen rooli on kodin ohella merkittävä.”

”Yli 40 vuotta vanhan päivähoitolain uudistaminen varhaiskasvatuslaiksi on mittava mahdollisuus lasten liikunnan lisäämisessä”, Sarkomaa jatkaa.

”Lapsi on luotu liikkumaan ja leikkimään. Liikunnassa ei ole vain ylipainon kitkemisestä. Leikkiminen ja riittävä liikunta tukevat oppimista ja ovat aivan perusedellytyksiä lasten kehitykselle, terveydelle ja hyvinvoinnille”, muistuttaa Sarkomaa.

Myös OECD on aivan oikein muistuttanut Suomea, että kasvaneiden terveyserojemme kaventaminen vaatii nykyistä enemmän tehoa sairauksien ehkäisyyn ja terveellisten elintapojen edistämiseen erityisesti lapsilla.

Olennaista on kannustaa lapsia terveellisiin elämäntapoihin jo pienestä pitäen, sillä liikuntatottumukset opitaan varhain. Tutkimusten mukaan jo kolmen vuoden iässä fyysisen aktiivisuuden määrä ja elämäntapa alkavat muodostua. Liikkumattomuus näyttää olevan erityisen pysyvä elämäntapa.

”Meillä vanhemmilla on tietenkin päävastuu siitä, että autamme lapsia löytämään liikunnan ilon ja ottamaan sen tärkeäksi osaksi jokapäiväistä elämää. Liikunta tarjoaa ilon, leikin ja riemun lähteen lapsille ja tukee monin tavoin koko perheen arkea ja hyvää elämänlaatua”, sanoo Sarkomaa.

Lisätietoja:
Sari Sarkomaa
050 511 3033