Siirry sisältöön

Esiopetus kuuluu joka lapselle

Tiedote 5.6.2013

Kokoomuksen kansanedustaja ja Opetushallituksen johtokunnan puheenjohtaja Sari Sarkomaa pitää tärkeänä, että kaikki lapset osallistuisivat esiopetukseen. Säännöllinen ja laadukas esiopetus takaa hyvän alun lapsen oppimiselle ja kehittymiselle.

Opetus- ja kulttuuriministeriön selvityshenkilöt luovuttivat esiopetusta koskevan raportin tänään opetusministeri Kiurulle. Selvityshenkilöt esittävät, että 6-vuotiaiden esiopetus muutetaan velvoittavaksi ja koko ikäluokkaa koskevaksi.

”Selvitys on todella tervetullut. Varhaiskasvatuksesta alkava pedagoginen jatkumo koulun maailmaan luo perustan lapsen tasapainoiselle kasvulle ja kehitykselle. Esiopetuksen velvoittavuus on hyvä keino varmistaa koko ikäluokan osallistuminen varhaiskasvatukseen. Esiopetusvaiheessa opittavat asiat ovat perustaitoja, joita ei voi nopeasti kiriä kiinni myöhemmin”, toteaa Sarkomaa.

Esiopetuksessa on kyse myös koulutuksellisesta tasa-arvosta, syrjäytymisen ehkäisystä ja lasten varhaisesta tukemisesta. Tukemalla lasta mahdollisimman varhaisessa vaiheessa voidaan kitkeä eroja oppimistuloksissa. Esiopetus tuo vanhemmille tukea kasvatukseen.”

Vaikka esiopetuksen osallistumisaste on jo nyt korkea, tällä hetkellä joka ikäluokasta arviolta 2-3 % jää siitä paitsi. Joustava opinpolku ja lapsilähtöinen pedagogiikka varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja koulun kytköskohdassa on kaikkien lasten etu. Esiopetuksen velvoittavuus on viisasta säätää samalla kun yli 40 vuotta vanha päivähoitolaki uudistetaan varhaiskasvatuslaiksi.

Sarkomaa painottaa, että esiopetuksen kehittämisessä on ensisijaista varmistaa laatu. Laadukkaan esiopetuksen paras tae on opettajakunnan pedagoginen osaaminen. Laadukas esiopetus perustuu joustaviin ja toiminnallisiin työtapoihin joiden keskiössä on lasten leikkiminen.

Lastentarhanopettajia on oltava riittävästi. Eduskunta on eri yhteyksissä tuonut esille huolensa lastentarhanopettajakoulutuksen riittävyydestä. Erityisen suuri pula lastentarhanopettajista on Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla. Oli välttämätöntä, että olemme eduskunnassa jo kahtena vuonna lisänneet budjettiin voimavaroja yliopistolliseen lastentarhanopettajakoulutukseen”, sanoo Sarkomaa.

Lisätietoja:
Sari Sarkomaa
050 511 3033