Siirry sisältöön

Suojatiet nimensä veroisiksi

julkaistu Munkin seudussa elokuussa 2015

Liian usein liikenteessä näkee vähältä piti –tilanteita, joissa autoilija ei pysähdy suojatien edessä. Käsittämättömän usein autoilijat painavat kaasua, vaikka viereisellä kaistalla on toinen auto pysähtynyt päästämään suojatielle astuneen jalankulkijan tien yli. Yksikin suojatiekaahari on liikaa. Erityisen tärkeää tämä on muistaa nyt, kun kymmenet tuhannet pienet koululaiset ovat jälleen liikenteessä.

Asennekasvatusta ja - muutosta suojatiesääntöjen kunnioittamiseksi tarvitaan mutta se ei yksin riitä. Suojatietörttöilystä tulee saada kovempia rangaistuksia. Myös valvonnan tulee olla tiukempaa, sillä tutkimusten mukaan suojatierallin kiinnijäämisen riski koetaan pieneksi. Olen useaan otteeseen vaatinut päiväsakkojen määrän nostamista suojatiekaahareille. Rangaistusasteikosta voisi soveltaa tiukempaa päätä, kun nyt käytössä on usein asteikon alapää.

Tervetullutta oli, että hallitusneuvotteluissa sovittiin rike- ja päiväsakkojen suuruuden nostamisesta. Myös tieliikennelain kokonaisuudistus on saatu käyntiin liikenne- ja viestintäministeriössä ja uudistuksen yhteydessä seuraamusjärjestelmää pohtiva työryhmä saanee työnsä valmiiksi syksyllä. Hallituksen esitykset on tuotava eduskuntaan mahdollisimman pian.

Liikenneturvallisuuden lisäämiseksi tarvitaan myös muita keinoja. Koulujen ja kodin liikennekasvatuksella on tärkeä rooli pienten koululaisten turvallisessa arjessa. Liikennesäännöt ja koulureitti on hyvä vanhempien käydä lapsen kanssa läpi hyvissä ajoin ennen koulun alkamista. Hyvä ja tehokas keino edistää koulumatkojen turvallisuutta on tehdä koulumatkalle vaaranpaikkakartoitus. Sen avulla paikallistetaan oppilaiden koulutien vaaralliset ja hankalat paikat. Tätä työtä on hyvä tehdä kodin ja koulun yhteistyössä.

Syyskuussa yhdettätoista kertaa järjestettävä liikenneturvallisuusviikon teema on tänä vuonna tarkkaavaisuus liikenteessä. Viikon tavoitteena on innostaa liikenneasioiden käsittelyn pariin kouluissa ja korostaa yhteistyötä huoltajien ja muiden lasten arjessa toimivien aikuisten välillä. Tarkkaamattomuus liikenteessä on valitettavan yleinen ilmiö nykypäivänä, sillä yhä useamman lapsen huomio saattaa liikkuessa olla enemmän puhelimessa kuin muun liikenteen seuraamisessa. Liikennekasvatuksen yhteistyöverkosto on yhdessä asiantuntijaopettajien kanssa suunnitellut tarkkaamattomuusteemaan liittyviä toimintavinkkejä oppitunneilla käytettäväksi. On tärkeää, että Munkin seudun kouluissakin liikenneasioita käsitellään.

Uusia ja tehokkaita toimia turvallisuuden parantamiseksi suojateillä on tehtävä, jotta ne olisivat nimensä veroisia. Hälyttävää on, että peräti kolmannes kuolemaan johtaneista onnettomuuksista tapahtuu nimenomaan suojatiellä. Liikenneturvan tekemän kyselytutkimuksen mukaan puolet jalankulkijoista koki autojen pysähtyvän vain harvoin, kun jalankulkija oli aikeissa ylittää suojatien. Riskiryhmiä ovat alakoululaisten ohella iäkkäämmät henkilöt.

Turvalliseen liikenteeseen ei ole yhtä niksiä, mutta perusta on meidän jokaisen asenteissa. Lapsille tärkeintä on kotoa ja aikuisilta saatu esimerkki. Liikenneturvallisuus syntyy omalla hyvällä liikennekäyttäytymisellä ja yhteistyöllä.

 

Sari Sarkomaa

kansanedustaja

www.sarisarkomaa.fi