Siirry sisältöön

Eduskuntaterveiset 10/2015

Tervehdys eduskunnasta!
Syksyn viiletessä politiikan syksy kuumenee. Vaikeiden mutta välttämättömien päätösten keskellä ei ole voinut olla pohtimatta sitä, miten ennen vaaleja lupasimme, että me kokoomuslaiset haluamme asettaa työn etusijalle. Tuon vaalilupauksen lunastamisen eteen olemme nyt päättäväisesti lähteneet työskentelemään. Yhteistä urakkaa on helpottanut hallituspuolueiden yhteinen tilannekuva siitä, että ripeitä toimia Suomen nostamiseksi suosta tarvitaan. Suomi on ainoa EU-maa, joka edelleen kituuttelee lähes olemattoman talouskasvun kanssa. On täysin selvää, että talouteen tarvitaan uudet lääkkeet. Kansan meille antama valtakirja merkitsee ennen kaikkea vastuuta. Helppoja vaihtoehtoja ei ole valittavissa mutta tekemättä ei voi enää jättää.

Valtiovarainvaliokunnassa keskeinen asia on ensi vuoden budjetin käsittely. Rakenneuudistus- ja talouden tasapainottamistalkoissa tehdään kertarysäyksellä useita muutoksia mm. verotukseen, asiakasmaksuihin ja etuuksiin. Päätösten vaikutukset on tunnettava ja ymmärrettävä sekä huolehdittava, ettei mikään väestöryhmä joudu kohtuuttomiin tilanteisiin. Siksi olenkin kannustanut hallitusta tehostamaan esitystensä vaikutusarviointia. Olen ehdottanut, että kaikki ministeriöt tekisivät vaikutusarviot talousarvioon sisältyvistä muutoksista, joilla arvioidaan olevan merkittäviä vaikutusta eläkeläisiin, vaikeasti vammaisiin ja lapsiperheisiin. Tämän pohjalta valtiovarainministeriö voisi tehdä yhteenvedon kokonaisvaikutuksista budjettiesityksen yleisperusteluihin.

Kuvaava esimerkki vaikutusarviointien tärkeydestä on eläkeläisten asumistuen yhdistäminen yleiseen asumistukeen. Yleisen asumistuen määräytymisperusteiden erilaisuudesta johtuen olisi uudistus leikannut monen eläkeläisen saamaa tukea jopa yli sadan euron verran. Pidin välttämättömänä, että asumistukeen kohdistuvaa leikkausta lievennetään 30 miljoonalla eurolla.
Kokoomukselle on tärkeää löytää asumistukiuudistukseen malli, jolla vältetään kohtuuttomuudet paitsi vanhusten myös tukea saavien vammaisten osalta. Asumistukiuudistuksella ei saa kampata vammaispolitiikan keskeisiä tavoitteita itsenäisestä elämisestä ja osallisuudesta.

Sote-uudistuksen tekeminen on aloitettu uudistetuin voimin. Aloitamme työn vastikään nimetyssä parlamentaarisessa sote- ryhmässä. Tärkeää on, että viime kaudella kompuroinut uudistus viedään maaliin ripeästi mutta huolellisesti valmisteltuna. Uudistuksen onnistumisen edellytys on vedenpitävät vaikutusarviot. Toisin kuin viime kaudella, nyt sote- uudistustyö on kunnolla johdettua.

Suomi on yhdessä taloushistoriansa vaikeimmassa tilanteessa. Olemme valmiita tekemään ikäviltäkin tuntuvia päätöksiä, koska haluamme turvata hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudessakin. Kaikkein kovinta politiikkaa olisi tekemättä jättäminen –sillä syötäisiin pohjaa tulevilta sukupolvilta. Olennaista on tehdä uudistuksia, joilla vauhditetaan uutta kasvua ja työllisyyttä, mutta myös parannetaan kaiken ikäisten suomalaisten arkea.
Muutosten vauhdittamiseksi sovimme hallitusneuvotteluissa 26 kärkihankkeesta, joihin investoidaan kolmen seuraavan vuoden aikana 1 Mrd euron verran. Olin hallitusneuvotteluissa kokoomuksen neuvotteluryhmässä ja nostimme aloitteestani kärkihankkeeksi kansanterveyden parantamisen erityisesti liikuntaa edistämällä. Tarkoitus on tehdä terveelliset elämäntavat ja terveyttä edistävät toimet helpoiksi ja houkutteleviksi ihmisten lähiympäristössä. Työtä tehdään yhteistyössä järjestöjen ja kaikkien suomalaisten kanssa.

Toinen vauhdittamani kärkihanke on ikäihmisten kotihoidon ja omaishoidon vahvistaminen ja omaishoitajien tilanteen helpottaminen. Omais- ja perhehoitajat tekevät äärimmäisen arvokasta työtä ja heidän hyvinvoinnistaan huolehtiminen hoidettavien ohella on kullanarvoista. Hallitusneuvotteluissa päätimme, että koti- ja omaishoitoon lisätään 75 me. Tätä lisärahaa koskeva lakiesitys on työn alla.

Maailman parhaat opettajat eivät ole itsestäänselvyys. Olen tyytyväinen, että tavoitteeni aloittaa sekä opettajakoulutuksen että opettajien täydennyskoulutuksen uudistustyö sovittiin kärkihankkeeksi, johon eduskuntakaudella suunnataan 50 miljoonaa euroa. Tämä on välttämätöntä pedagogiikan uudistamiseksi ja opettajien omasta osaamisesta huolehtimiseksi.

Koulutuksen leikkaukset ovat erityisen vaikeita eikä kaikkia voi purematta niellä. Työ laadukkaan varhaiskasvatuksen ja koulutuksen puolesta jatkuu. Jatkan kokoomuksen edustajana Opetushallituksen johtokunnassa.
Vastaanotan mielelläni palautetta Suomen ja Helsingin asioista. Kaikki kommentit ja ajatukset ovat tervetulleita.

 
Tervetuloa tapaamaan!

Senioreiden omahoidon ytimessä - seniori-ikäisten omahoito sekä sen erilaiset polut ja mahdollisuudet
to 15.10. eduskunnan Pikkuparlamentin Kansalaisinfossa (Arkadiankatu 3) klo 16-18

Breast Health Day – Rintojen terveydeksi-päivä
to 15.10. Kampin palvelukeskuksessa (Salomonkatu 21B) klo 18
tapahtuma Facebookissa.
syysterveisin,
Sari Sarkomaa