Siirry sisältöön

Opiskelijat mukaan perustulokokeiluun

Tiedote 20.2.2016
julkaisuvapaa heti

- Kannatamme lämpimästi opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen esitystä ottaa opiskelijat mukaan perustulokokeiluun. Opiskelijoiden toimeentuloon tarvitaan uudenlaisia ratkaisuja, jotka mahdollistavat sujuvan kokopäiväisen opiskelun. On tärkeää, että opiskelijat ovat mukana perustulokokeilussakin yhtenä ryhmänä niin, että kokeilusta saadaan aineksia tuleviin ratkaisuihin. Tavoitteena on oltava nykyistä selkeämpi ja aina työhön, yrittämiseen sekä opiskeluun kannustava kokonaisuus. Jatkossa on huomioitava nykyistä paremmin myös perheellisen opiskelijoiden tilanne. On viisasta ja välttämätöntä ottaa opiskelijat yhdeksi ryhmäksi perustulokokeiluun linjaavat eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Sari Sarkomaa ja eduskunnan sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Sanna Lauslahti.

Hallitusohjelman mukaisen kokeilun on suunniteltu alkavan vuonna 2017. Kokeilussa on tarkoitus kokeilla perustuloa tietyillä rajatuilla ryhmillä. Opintotuen uudistusta ollaan tekemässä hallitusohjelman mukaisesti tänä vuonna, mutta sen lisäksi on syytä myös kokeilla uusia malleja tulevaisuuden toimeentulomalliksi.

- Hallituksen on syytä ottaa agendalleen ministerin avaus, kun perustulokokeilusta päätetään. Opintotuen jatkuvat uudistukset ovat tehneet tukijärjestelmästä vaikeaselkoisen. Tempoilevista opintotukiuudistuksista on siirryttävä pysyvään malliin, edustajat edellyttävät.

- Opiskelijoille tulee taata sellainen toimeentulo, joka antaa heille mahdollisuuden opiskella täysipäiväisesti. Perustulo opiskelijoille on kokeiltava asia etsittäessä tulevaisuuden toimeentulomallia opiskelijoille ja tuemme täysin sen kokeilemista, edustajat päättävät.

Lisätietoja:
Sari Sarkomaa
050 511 3033

Sanna Lauslahti
050 512 2380