fbpx Siirry sisältöön

Eduskuntaterveiset 5/2019

Arvoisa vastaanottaja,

Terveisiä eduskuntavaalien loppukiristä. Työtä on edelleen tehtävä, jotta Kokoomus säilyttää paikkansa Helsingin suurimpana ja saavuttaa pääministeripuolueen paikan. Suomea ei pelasteta eikä Helsinkiä rakenneta miljardilupauksilla vaan työn tekemisellä, yrittämisellä ja osaamisella. 

Ennen vaaleja julkaistaan monenlaisia kyselytutkimuksia ja niille ei pidä antaa liian suurta painoarvoa. Helsingin Sanomien viimeisin gallup oli kuitenkin rohkaiseva. Kokoomuksen kannatus on enää virhemarginaalin päässä ykköspaikkaa pitävästä SDP:stä. Loppukiri on nyt äärimmäisen tärkeä. Ennakkoäänestys on ollut vilkasta, mutta liikkuvien äänien osuus on jopa mittava. Poikkeuksellisen moni miettii ehdokasta ja suurin osa äänestäjistä tekee äänestyspäätöksensä hyvin lähellä äänestystä. Olennaista on vaaleissa muistaa se, että vain annetut äänet ratkaisevat. Kutsun kaikki mukaan vaalien loppukiriin rakentamaan yhdessä parempaa Suomea. Oma valintani on vielä tiukan loppukirin takana. Arvostan kovasti, jos voisit harkita minun suosittelemista sopiville tutuille. Jokainen ääni ratkaisee.

Vaalityöhön ehtii vielä mainiosti mukaan, lämpimästi tervetuloa. Vaaliesitteeni on nyt saatavilla myös digitaalisessa muodossa TÄÄLTÄ. Esitettä voi jakaa oikeassa yläkulmassa sijaitsevan share painikkeen kautta somessa ja sähköpostissa. Paperista vaaliesitettä voi myös jakaa omalla kotialueellaan ja samalla saada hyötyliikuntaa. Jaettavia esitteitä voi pyytää timo.tossavainen@kiinteistoliitto.fi. Timo kertoo myös tarvittaessa minne esitteitä kannattaa jakaa. 

Olen vaalien loppukirissä tavattavissa eri puolilla Helsinkiä. Kotisivuillani on aikatauluista tarkemmin. Tervetuloa tapaamaan ja vaikkapa hakemaan muutama esite naapureille annettavaksi.

Laitathan viestiä, jos haluat vaalikampanjan tiimoilta sähköpostia Vaalipäällikkönäni toimii anniina_pylsy@hotmail.com  ja tiedotuspäällikkönä nina.sillantaka@gmail.com

Tässä kirjeessä:

  • Kotitalousvähennys tarvitaan osakkaille myös taloyhtiön teettämistä remonteista
  • Helsinkiläisten diabeteksen hoitotarvikkeiden saatavuus varmistettava
  • Fysioterapeutin suoravastaanotosta kaikkien oikeus
  • Tulevia tapahtumia

Kotitalousvähennys tarvitaan osakkaille myös taloyhtiön teettämistä remonteista

Seuraavan eduskuntakauden tärkeä tavoite on hillitä asumisen ja elämisen lähes sietämättömiä kustannuksia. Tavallisella helsinkiläisellä pitää olla mahdollisuus asua kotikaupungissaan. Olen toistuvasti esittänyt kotitalousvähennyksen laajentamista asunto-osakeyhtiön osakkaille niin, että vähennyksen voi saada yhtiön teettämän remontin palkkakustannuksista. Merkittävä määrää helsinkiläisiä asuu asunto-osakeyhtiössä. Palkansaajille ja eläkeläisille korkeiden asumiskustannusten Helsingissä remontit ovat taloudellisesti mittavia taakkoja. Kasvavat korjausvastuut tekevät tilanteen monille lähes sietämättömäksi. Kotitalousvähennyksen laajentaminen asunto- osakeyhtiöiden teettämiin remontteihin olisi hallinnollisesti tehokas ja reilu tapa tukea taloyhtiöiden asukkaita korjauksissa. 

Helsinkiläisten diabeteksen hoitotarvikkeiden saatavuus varmistettava

On vakava tosiasia, että Suomessa diabeteksen hoitovälineiden saatavuus on räikeän epätasa-arvoista. Helsingissä diabetesta sairastavien on vaikea saada kudossokerin sensorointia ja insuliinipumppuja. Tyypin 2 diabetesta sairastavien kohdalla verensokeriliuskojen jakelua on rajoitettu voimakkaasti. Toimin eduskunnan diabetesryhmän puheenjohtajana. Eri eduskuntapuolueiden edustajista muodostunut ryhmämme tekee työtä diabeteksen yhdenvertaisen hoidon toteutumiseksi ja diabeteksen hoidon uusien hoitovälineiden saatavuuden turvaamiseksi. Jatkuvaan glukoosiseurantaan kehitettyjen glukoosisensoreiden saatavuuden parantaminen on tavoitteemme.

Fysioterapeutin suoravastaanotosta kaikkien oikeus

Pidän välttämättömänä, että hoitotakuun määräaikojen tarkistuksen yhteydessä tehdään fysioterapeutin suoravastaanotolle pääsystä lakisääteinen oikeus. Samoin kuin terveyskeskukseen pitää päästä tietyn määräajan sisällä, pitäisi myös säätää samoin määräajasta fysioterapeutin suoravastaanotolle pääsystä. Tutkimukset vahvistavat, että valtaosa tuki- ja liikuntaelinvaivoista johtuu arjen tottumuksiin liittyvistä ylikuormituksista, joiden arviointi on nimenomaan fysioterapeuttien ammattiosaamista. Fysioterapeutin suoravastaanottokäynnin jälkeen tarvitaan harvoin sairauslomaa, lääkäriaikaa tai edes uutta käyntiä fysioterapeuteille. Tarvittaessa fysioterapeutti ohjaa potilaan lääkärin vastaanotolle.

Erilaiset hoitajavastaanotot kuten fysioterapeuttien, sairaanhoitajien ja terveydenhoitajien vastaanotot ovat loistava esimerkki terveydenhuollossa koko henkilöstön osaamisen käyttöönotosta ja työnjaosta, jolla lisätään palveluiden vaikuttavuutta ja ihmisten toimintakykyä.

Tulevia tapahtumia:

#Helsinkikierros to 11.4

  • klo 7.15 Lauttasaaren metroasema
  • klo 8.15 Ruoholahden metroasema
  • klo 16.30-17.30 Lauttiksen Espresso House, Lauttasaarentie 28, 00200, Helsinki

#Helsinkikierros pe 12.4

  • klo 6.45-7.45 Meilahden kampus
  • klo 10-11 Ylä-Malmin tori
  • klo 15-16 Meilahden kampus
  • klo 16.30-17.30 Kolmen sepän patsaalla

#Helsinkikierros la 13.4

  • klo 10 Lauttasaaren kevätmarkkinoilla
  • klo 11-13 Munkkivuoren ostarilla
  • klo 14-15 Teurastamon pääsiäismarkkinat

Keväisin vaaliterveisin

Sari Sarkomaa

helsinkiläisten kansanedustaja

Follow by Email
Facebook
LinkedIn
Instagram